AjanvieteAlue-esittelytEläminen ja lomailuJaana Pohjanheimo Costa Blancalla

Mutakylpyjä ja patikointia San Pedro del Pinatarin suolajärvillä

Julkaistu: 22.10.2023

Costa Blancan alue tunnetaan suolajärvistään ja niiden terveysvaikutuksista. Suomalaisten suosiman Torreviejan kahdessa suolalaguunissa uiminen on kielletty, mutta San Pedro del Pinatarista, 25 kilometriä Torreviejasta etelään, löytyy muta- ja suolajärvikylpypaikka. Alueella on myös hyvät patikointimahdollisuudet.

Mutakylvyt tunnetaan monista terveyseduistaan. Ne parantavat verenkiertoa, lievittävät kipuja ja hoitavat erilaisia ihosairauksia – kerrotaanpa niiden jopa laihduttavan. Mudassa on myös tulehdusta lievittäviä ominaisuuksia, ja siksi mutakylpyjä suositellaan erityisesti niveltulehduksesta, reumasta tai kihdistä kärsiville.

Mutakylvyt eivät ole mikään uusi keksintö. Jo muinaisten kreikkalaisten, roomalaisten ja egyptiläisten tiedetään nauttineen niistä.

Baños de Lodon mutakylpypaikka

Mar Menorin suotuisat ilmasto-olosuhteet ovat johtaneet siihen, että laguunin pohjoispään suolajärviin on kertynyt lietettä, joka on koostumukseltaan ihanteellista mutahoitoihin.

Murcian yliopiston 1995 tekemän tutkimuksen mukaan muta ja suola yhdessä sisältävät suuria määriä kivennäis- ja hivenaineita, rikkiä, kalsiumia, rautaa, fosforia, magnesiumia, mangaania, sinkkiä, kuparia sekä geologisia mineraaleja, kuten kvartsia, maasälpää ja silikaatteja. Todellinen terveyspommi siis!

Mutakylpyä suositellaan aurinkoisella ja lämpimällä säällä, jotta mutakerros kuivuu hyvin ja nopeasti. San Pedro del Pinatarissa mutaa kauhotaan Las Charcas -suolajärvestä, levitetään iholle ja annetaan kuivua. Sen jälkeen muta huuhdotaan samaisessa suolajärvessä. Suolajärvet tuoksuvat voimakkaasti rikille, mutta älä anna sen pelästyttää!

Mutakylvyt ovat suosittua terveysvaikutteista ajanvietettä.

Baños de Lodon mutakylpypaikka on suosittu etenkin kesällä ja viikonloppuisin. Torreviejasta sinne pääsee helpoiten omalla tai vuokra-autolla. Alue on laaja, eli auto on välttämätön, jos haluaa tutkia aluetta monipuolisesti. Baños de Lodon alkupäässä on ravintolakeskittymä, joten täällä vierähtää helposti vaikka koko päivä.

Baños de Lodon alueella on leveä rantabulevardi, jonka toisella puolella ovat suolajärvet ja toisella puolella Mar Menorin laguuni. Molemmissa voi uida, mutta mutakylvyt on sallittu ainoastaan suolajärven puolella.

San Pedro del Pinatarin suolajärvialue

San Pedro del Pinatarin suolajärvialueen luonnonpuisto on kooltaan 856 hehtaaria. Aluetta erottaa merestä korkea rantadyyni, jota pidetään luonnoltaan monimuotoisena ja arvokkaana kosteikkona. Vuodesta 1998 lähtien se on ollut virallisesti lintujen suojelualue, ja kosteikko on osa Euroopan unionin Natura 2000 -verkostoa.

Suolalla on ollut kautta historian tärkeä merkitys ihmisille. Sitä pidettiin niin arvokkaana, että foinikialaiset, kreikkalaiset, roomalaiset, visigootit ja muslimit kutsuivat sitä valkoiseksi kullaksi. Suolaa on joskus käytetty myös uskonnollisissa seremonioissa kunnianosoituksena jumalille.

Suolaa kerätään syksyisin.

San Pedro del Pinatarin suolatuotannon historia selvisi 1945, kun ryhmä sukeltajia löysi keraamisia astioita alueelta. Niiden todettiin olleen karthagolaisen suolamittoja.

Heidän jälkeensä tulleet roomalaiset käyttivät samaista suolaa gárum-kalakastikkeensa valmistukseen. Gárum oli roomalaisten todellinen yleismauste, joka valmistettiin makrillista tai muusta rasvaisesta kalasta, mausteista ja suolasta fermentoimalla. Maurit puolestaan käyttivät suolaa ruuan säilytykseen ja maustamiseen.

Tuulimyllyjen avulla pumpattiin aikoinaan vettä Mar Menorista suolajärviin.

Espanjassa suolan tuotanto alistettiin kruunun monopoliksi 1200-luvulla. Valtio sääteli suolan myyntiä ja hinnoittelua, ja se oli yksi maan suurimmista veronlähteistä. Suolateollisuus vapautui vasta 1879.

Nykyään San Pedro del Pinatarin suolajärvet omistaa Salinera Española -yhtiö, joka koordinoi LIFE Salinas -projektia. Projektin tarkoituksena on hyödyntää suolaa, mutta samalla suojella alueen biologista monimuotoisuutta.

San Pedron suolajärvialueella on vaikuttava vaaleanpunainen järvi. Värinsä järvi saa Dunaliella Salina -nimisestä levästä.

Patikointia suolajärvien keskellä

Suolajärvet ovat hyviä paikkoja flamingobongareille, koska niitä lasketaan asustelevan alueella noin 3000. Populaatio on suurimmillaan heinä-elokuussa. Flamingot syövät suolaisessa vedessä viihtyviä leviä ja äyriäisiä. Suurimmalla todennäköisyydellä näet runsaasti näitä koukkunokkaisia pitkäkauloja alueen pohjoispuolella, jossa niille on nimetty oma bongauspaikka.

Flamingot viihtyvät suolavedessä, jossa niille on pöytä aina katettuna.

Monien mielestä mukavinta patikointialuetta on San Pedro del Pinatarin sataman luota alkava alue. Täällä suolajärvet ovat luonnollisessa muodossaan ja niiden keskelle pääsee kävelemään.

Wikiloc-sovelluksesta löytyy useita eripituisia helppoja kävelyreittejä. Wikiloc-apin voit ladata puhelimeesi ja se maksaa kymmenen euroa vuodessa. Sovelluksen avulla voit seurata kulkuasi reaaliajassa, eikä sinun tarvitse pelätä eksymistä reitiltä.

Patikointi suolajärvien keskellä on mukavaa ajanvietettä.

Voit esimerkiksi kävellä järvialueen eteläpäähän, josta näkyvät selvästi La Mangan maakaistaleen korkeat kerrostalot. La Mangan ja San Pedro del Pinatarin välillä on kapeahko vesiväylä, joka yhdistää Välimeren ja Mar Menorin suolalaguunin toisiinsa.

La Mangan korkeat talot siintävät vesiväylän toisella puolella.

Lue lisää artikkeleita Costa Blancan alueelta:
Päivä Alicantessa, valon kaupungissa
Finestrat – kyläidylliä mahtavan Puig Campanan juurella
Viehättävä Peñíscolan kylä tarjoaa keskiaikaista tunnelmaa Valencian kupeessa
Alicanten Villajoyosa on värikäs ja merellinen kesäkaupunki
Benidorm, Alicante ja Torrevieja
Valencia, rosoisen kaunis suurkaupunki
Autoillen Valenciaan – rouhean rennon Murcian kautta

Lähteet
lifesalinas.es
es.wikipedia.org

Teksti ja kuvat Jaana Pohjanheimo
jaana@espanja.com
toimitus@espanja.com

Jaana Pohjanheimo asuu Torreviejassa ja hän on matkailu- ja sisustusalan ammattilainen.
Jaanan rakkain harrastus on vaeltaminen ja hän kirjoittaa erityisen mielellään Costa Blancan alueen monista mielenkiintoista matkailu- ja luontokohteista sekä viinitiloista.
Jaanalle voi lähettää juttuvinkkejä, toiveita ja palautetta osoitteeseen jaana@espanja.com.

Jaa:

Upea nostalginen konsertti – lavalla Marion Rung ja Mikko Alatalo  

Ulkomaalaiset ostavat Espanjasta yhä kalliimpia asuntoja