Cartagena sijaitsee Murcian itsehallintoalueella, Costa Cálidan rannikolla, noin 60 kilometriä Torreviejasta etelään. Karthagolaisten perustamassa kaupungissa on ollut asutusta jo ainakin 3000 vuoden ajan, joten kaupunki on historiasta kiinnostuneen unelmakohde. Myös Cartagenaa ympäröivä luonto on poikkeuksellisen kaunista.
Cartagenan rannikolta on löytynyt lukuisia arkeologisia jäänteitä, jotka vahvistavat, että alueella on ollut teollista ja kaupallista toimintaa jo kuudennella vuosisadalla ennen ajanlaskun alkua.
Vuonna 227 eaa. karthagolainen Hasdrubal perusti Qart Hadasht -nimisen kaupungin alueella aiemmin olleen pienehkön iberiläisen asutuksen paikalle. Hän nimesi kaupungin oman kotikaupunkinsa nykyisessä Tunisiassa sijaitsevan Karthagon mukaan.
Hasdrubalin jälkeen armeijan ylipäälliköksi nimitettiin antiikin ajan kenties kuuluisin sotapäällikkö Hannibal. Hänen uskotaan lähteneen juuri Cartagenasta 218 eaa. hevosten ja norsujen kanssa legendaariselle sotaretkelleen Alppien yli Italiaan.
Roomalaiset valloittivat Cartagenan 209 eaa. ja nimesivät sen Carthago Novaksi. Kaupunki tuhoutui visigoottien valloituksen jälkeen 600-luvulla. Hidas toipuminen alkoi muslimiajalla 700-luvun lopulla.
1500-luvulta lähtien Cartagenan sotilaallinen rooli vahvistui sen sataman strategisen merkityksen vuoksi, ja se onkin edelleen merkittävä sotilastukikohta. Kaupungissa toimii Espanjan laivaston sukellusvenetukikohta sekä miinanraivausalusten, merijalkaväen ja ilmatorjuntatykistörykmentin päämajat.
Cartagenan kaupungissa on noin 200 000 asukasta, mutta laajemmalla kaupunkialueella Campo de Cartagenan tasangolla väkiluku on yli 400 000.
Viisi kukkulaa ja luonnonkauneutta
Cartagenan historiallista keskustaa reunustavat viisi pientä kukkulaa: Molinete, Monte Sacro, Monte de San José, Despeñaperros ja Monte de la Concepción. Näillä on ollut vuosisatoja merkittävä rooli kaupungin puolustuksessa.
Kaupunkia ympäröivältä alueilta on louhittu satoja vuosia lukuisia mineraaleja alunasta hopeaan. Aluna oli tärkeä mineraali keskiajalla, koska sitä käytettiin gobeliinien valmistuksessa värien kiinnitykseen. Juuri mineraalien vuoksi Cartagenan satama oli aikoinaan yksi Euroopan merkittävimmistä vientisatamista.
Huolimatta intensiivisen kaivostoiminaan vakavista haittavaikutuksista luontoon, Cartagenan alueella on paljon luonnonrikkautta ja monimuotoisuutta. Rannikon vuoristossa esiintyy runsaasti sekä eurooppalaisia että afrikkalaisia endeemisiä kasvilajeja. Kaivostoiminta päättyi lopullisesti 1990-luvulla.
Torreviejan seudulta pääsee Cartagenaan kätevimmin omalla tai vuokra-autolla tai bussilla. Bussimatka kestää noin kaksi tuntia. Bussiasemalta on lyhyt kävelymatka historialliseen keskustaan. Plaza del Rey -pysäköintihalli sijaitsee aivan historiallisessa keskustassa.
Tuhansien vuosien historia museoissa
Cartagenassa tulee helposti museoähky, koska kaupungissa on niin monta näkemisen arvoista museota. Tässä listaamme tärkeimpiä, joista voit valita itseäsi kiinnostavat. Suuri osa kaupungin historiallisista nähtävyyksistä on peräisin roomalaiselta ajalta, koska silloin kaupunki eli kukoistustaan.
Muralla púnica
Puunilaismuuri, tai paremminkin pieni osa muuria, on ainoa karthagolaisajan jäänne kaupungissa. Se on peräisin kolmannelta vuosisadalta eaa. Tuolloin karthagolaiset ja roomalaiset taistelivat Italian niemimaan, Sisilian, Pohjois-Afrikan ja Etelä-Espanjan hallinnasta niin kutsutuissa puunilaissodissa.
Teatro Romano -amfiteatteri
Teatro Romano, eli roomalainen teatteri, on kaupungin merkittävin museo, jossa käy vuosittain yli 200 000 vierailijaa. Museossa kerrotaan kattavasti alueen kaivuu- ja restaurointitöistä, jotka alkoivat 1990-luvulla.
Amfiteatteri on peräisin ensimmäiseltä vuosisadalta eaa. ja veti aikoinaan 7000 katsojaa. Osittain teatterin päälle rakennettiin 1200-luvulla kirkko, mitä pidetään ainutlaatuisena rakennusteknisenä ratkaisuna.
Foro Romano Molinete
Foro Romano Molinete koostuu roomalaisaikaisten rakennusten ryhmästä, jotka sijaitsivat tuon aikaisen pääkadun Decumanon ympärillä. Se on yksi suurimmista kaupunkiarkeologisista museoista Espanjassa.
Täällä voit nähdä jäänteet muun muassa Isis-jumalan mukaan nimetystä pyhäköstä, nerokkaasti lämmitetystä mineraalikylpylästä saunoineen ja atriumista.
Casa de la Fortuna
Casa de la Fortuna, Onnentalo, on saanut nimensä takasisäänkäynnin lattiassa olevasta latinankielisestä kirjoituksesta ”Fortuna propitia”. Kirjoituksen tarkoituksena oli, että jokainen taloon saapuva olisi onnekas.
Sisältä talon uumenista maan alta löytyy tyypillisiä roomalaisaikaisia huoneita, kuten tablinum (vastaanottohuone), cubiculum (makuuhuone) ja triklinium, jossa pidettiin suuria juhlia.
Castillo de Concepción
Concepciónin linna sijaitsee Cartagenan korkeimmalla, samannimisellä kukkulalla. Täältä on parhaat näkymät alas kaupunkiin. Linna on roomalaiselta ajalta, ja se oli käytössä Espanjan sisällissotaan asti pommien varastointipaikkana. Linnaan pääsee hauskalla panoraamahissillä.
Baterías militares eli sotilaspatterit
Cartagenan rannikon vuoristossa sijaitsee kymmeniä erilaisia rannikkopattereita, joista vanhimmat ovat peräisin 1600-luvun puolivälistä. Ensimmäiset patterit rakennettiin sataman suun ympärille puolustamaan kaupunkia mereltä hyökkääviltä merirosvoilta.
Yksi näistä on noin kolmen kilometrin päässä kaupungin keskustasta sijaitseva Baterías y Cuartel de Fajardo. Alueen kolme patteria rakennettiin 1600–1700-luvuilla, ja nimensä ne ovat saaneet 1400–1500-luvuilla eläneen sotakenraali Pedro Fajardo y Chacónin mukaan.
Alueella on myös vanha ammusvarasto sekä kasarmeja. Kasarmit rakennettiin 1860-luvulla pattereissa palvelleiden joukkojen majoituspaikoiksi.
Patterialueelta on kauniit näkymät merelle ja Cartagenan kaupunkiin. Täältä käsin voit myös ihmetellä satamassa olevia merivoimien laivoja. Auton voi jättää pienelle pysäköintialueelle. Kierrokseen kävellen menee noin 1,5–2 tuntia.
Käymisen arvoisia rannikkopattereita ovat myös Bateria de Castillitos sekä Las Cenizas.
Helpotusta nälkäisille ja janoisille
Cartagenassa ei tarvitse kärsiä nälkää. Kaupungista löytyy ravintoloita jokaiseen makuun ja jokaiselle kukkarolle. Kala- ja äyriäisruokien ystäville Marisquería La Marina sataman kupeessa on mainio osoite.
Kasvisruuista pitäville suosittelemme La Sella -ravintolaa, josta löytyy myös gluteenittomia ja vegaanivaihtoehtoja.
A la Brasa on rakennettu muurin sisään vanhaan armeijan tykistön talliin ja on sisätiloiltaan viihtyisä ja kaunis. Ravintola tarjoaa laadukasta välimerellistä ruokaa japanilaisella twistillä.
Todelliset kulinaristit suuntaavat mielellään nuorekkaaseen ja innovatiiviseen Magoga-ravintolaan, joka saavutti yhden Guide Michelin -tähden 2021.
Makeiden likööreiden ystävät haluavat varmasti kokeilla Cartagenan omaa kuuluisaa ja moninkertaisesti palkittua Licor 43 -likööriä. Nimi tulee valmistukseen käytettyjen ainesosien määrästä. Juomaa valmistaa perheyritys Zamora Company.
Luonto- ja patikointikohteita löytyy rannikkovuoriston alueelta lukemattomia. Nämä ansaitsevat ehdottomasti oman artikkelinsa.
Lue lisää artikkeleita Costa Blancan alueelta:
Alicanten maakunnan kesäturismi ylitti pandemiaa edeltäneet matkailijamäärät
Mutakylpyjä ja patikointia San Pedro del Pinatarin suolajärvillä
Uuden suuren asuin- ja kauppa-alueen työt alkoivat Torreviejassa
Päivä Alicantessa, valon kaupungissa
Finestrat – kyläidylliä mahtavan Puig Campanan juurella
Alicanten Villajoyosa on värikäs ja merellinen kesäkaupunki
Benidorm, Alicante ja Torrevieja
Valencia, rosoisen kaunis suurkaupunki
Autoillen Valenciaan – rouhean rennon Murcian kautta
Lähteet
es.wikipedia.org
turismo.cartagena.es
Teksti ja kuvat Jaana Pohjanheimo
jaana@espanja.com
toimitus@espanja.com
Jaana Pohjanheimo asuu Torreviejassa ja hän on matkailu- ja sisustusalan ammattilainen.
Jaanan rakkain harrastus on vaeltaminen ja hän kirjoittaa erityisen mielellään Costa Blancan alueen monista mielenkiintoista matkailu- ja luontokohteista sekä viinitiloista.
Jaanalle voi lähettää juttuvinkkejä, toiveita ja palautetta osoitteeseen jaana@espanja.com.