Koti Espanjasta – Jaska ja Anita

22.4.2026

Koti Espanjasta – Suomalaisena monikansallisessa taloyhteisössä Torreblancassa

Anita ja Jaska ovat nyt kiinteistönomistajia Fuengirolan Torreblancassa. Kaiken kaikkiaan meitä on taloyhteisössämme noin 70: ainakin espanjalaisia, ranskalaisia, sveitsiläisiä, hollantilaisia, tanskalaisia, brittejä, skotteja, amerikkalaisia ja muutama suomalainen. Yhteisiä tiloja on aika tavalla, kuten uima-altaita, kuntosali, sauna, kokouspaikka ja hissejä.

Taloyhteisöelämää Torreblancassa

Näin olemme, Espanjan lain mukaan, kiinteistönomistajien yhteisön (comunidad de propietarios) jäseniä. Tästä on seurauksia. Yhteisten tilojen hoitaminen maksaa, meillä tällä hetkellä noin 110 euroa kuukaudessa. On myös vuosittain maksettava kiinteistövero (IBI, Impuesto sobre Bienes Inmuebles), kuinkas ollakaan. Emme tiedä vielä sen suuruutta, mutta ei se ainakaan pienemmältä vaikuta kuin Suomessa (omakotitalosta).

Veden toimituksesta on oma sopimuksensa, samoin sähkön. Oman kulutuksen kautta voi tietysti näistä tuleviin laskuihin jonkin verran vaikuttaa. Kotivakuutus on luonnollisesti täälläkin tarpeen, samoin netti. Vielä on ainakin yksi kuukausittainen maksu: hälytyssysteemi talonvaltaajien ynnä muiden rosvojen varalta.

Talohteisöön kuuluminen on tietysti mielenkiintoista sinänsä, ei vain taloudellinen rasite. Lopullinen kauppa kiinteistöstämme tehtiin marraskuun 2025 loppupuolella. Käsittelin edellisessä kirjoituksessani asumisemme alkumetrien hieman vaivalloista taivalta. Jo tuolloin alkuvaiheessa yhteisössämme oli kaksi kokousta. Ensimmäisessä valittiin taloyhteisömme hallitus, presidentti sekä isännöitsijä. Toisessa isännöitsijä jo erotettiin, ja aika pian myös presidentti itse erosi tehtävästään.

No, nopeasti rekrytoitiin uusi isännöitsijä (administrador), tällä kertaa hyvin ammattitaitoiselta vaikuttava, ja asiat tuntuvat sujuvan nyt kuten pitääkin. Erinomainen presidenttimmekin palasi tehtäväänsä. Siispä pientä draamaa on riittänyt. Mutta: tällä haavaa kaikki alkaa olla kunnossa, ei valittamista.

Meillä on täällä useita WhatsApp-ryhmiä. On presidenttijohtoinen alusta, missä tiedotetaan yhteisistä asioista, ei keskustella. On myös vapaampi ryhmä, missä itse kukin saa (asiallisesti) nostaa esiin tärkeäksi katsomiaan asioita. Näissä ryhmissä kieli on espanja tai englanti. Suomalaisillakin on oma piskuinen fooruminsa.

Keitä me olemme me suomalaiset?

Jokaisella on oma tarinansa, kyllä, mutta on paljon yhteistäkin, ehkä tärkeimpänä kieli, äidinkieli kuten kauniisti sanotaan. Sen avulla voimme jakaa aidosti kokemuksemme, tulla nähdyiksi ja kuulluiksi. Lapsuudessa ja koulussa opitun oman kielen (välttämätön ”yleistyökalu” lähes kaikkeen) merkitys tulee todelliseksi viimeistään silloin, kun emme enää olekaan tutussa kieliyhteisössämme.

Kuinka paljon hankalampaa onkaan kertoa ”omaa tarinaansa”, kaikkine sävyineen, esimerkiksi espanjalaiselle, espanjan kielellä – tai ihan vain asioida arkisesti. Toisaalta täällä Espanjassa kielelliseen rohkeuteen ja aloitteellisuuteen suhtaudutaan usein mukavasti, kannustavasti ja hienosti!

Koulu…, niin, varmasti se on yksi keskeinen elementti omassa identiteetissämme (ainakin tämän vanhan opettajan mielestä…) On olemassa ihmeellinen V. A. Koskenniemen (1885–1962) runo Koulutie; yhdessä Jean Sibeliuksen (1865–1957) sävellyksen kanssa…, no, se on täydellinen, kirpeän raikas kuin syysaamu, kuten itse runossakin sanotaan. Anita on laulanut sitä Pispalan kansakoulun laulukokeissa.

Hän on varmasti mitä parhain yhteisöasuja. Itsestäni en aina pysty samaa sanomaan. Nuoruudessani viihdyin parhaiten kotiseutuni erämaissa, kalavesillä, soilla ja metsissä (kun olin päässyt kotitöitä karkuun), ilman toisten ihmisten seuraa; tai sitten jonkun hyvän kirjan maailmassa, eräänlaista yksinäisyyttä sekin. Työelämässä kaiken maailman kokoukset olivat usein yhtä kärsimystä…

Kuka se aikoinaan sanoikaan, että ruotsalaisia emme ole, venäläisiksi emme tahdo tulla, olkaamme siis suomalaisia. Mutta mitä se sitten on, tämä suomalaisuus? Siinäpä kelpo kysymys, varsinkin jos huomaa olevansa, vähän pöllähtäneenä, Espanjassa asti, monikansallisen taloyhteisön jäsenenä…

Suomalainen ja espanjalainen

Suomalainen voi sanoa (nykyäänkin), että ei savua ilman tulta. Vaan mitä sanoo vastaavassa tilanteessa espanjalainen? No: Cuando el rio suena, agua lleva, eli: Kun joki kohisee, virta vie. Tämän kuulin äskettäin esimerkiksi espanjalaisessa (koukuttavassa, ainakin aluksi…) draamasarjassa Entre tierras, Kahden maailman välissä. Meillä suomalaisilla on mielihedelmästäni mainio sananparsi: Ei omena kauaksi puusta putoa! Tämähän on mitä mielenkiintoisin analogia tai metafora, moneen tilanteeseen sopiva, eikä tunnu ollenkaan kuluvan kovassa käytössä… Entä espanjalainen?

De tal palo, tal astilla, eli: Millainen puu, sellainen lastu. Olen kuullut mainion Pepa Fernándezin käyttävän tätä suositussa radio-ohjelmassaan No es un día cualquiera: Ei tämä sentään mikä tahansa päivä ole. (Käännökset yllä ja muuallakin tässä jutussa ovat omiani.) En ole kielitieteilijä. Rohkenen silti väittää, että syvemmällä tasolla merkitykset näissä (ja monissa muissa vastaavissa) ovat jokseenkin samat (siis yhteiset) – ja rikkaat. ”Tekniset erot” selittynevät, niin mistä? Siinäpä kysymys – jos mikään –, mikä saattaisi johtaa todelliselle seikkailuretkelle identiteettien maailmaan sekä kulttuurien väliseen ymmärrykseen...

Anita, Jaska ja maisema-allas.

Oikealla kielitieteilijällä Anneli Kauppisella on teos Mistä kieli meihin tulee. Hän käsittelee siinä jännittävästi muun muassa analogian (ja metaforan) roolia yleisemmin kielen oppimisessa, käyttämisessä ja kehittymisessä. Kauppinen selittää pitkälti tätä kautta lapsen ihmeellistä kykyä oppia äidinkieli; mutta miten me aikuiset voisimme oppia uutta kieltä? No, unohdetaan, ainakin välillä, turha tärkeily ja heittäydytään yhtä kekseliäiksi ja rohkeiksi kuin lapset, ehkä se siitä…

Esimerkkini yllä ovat peräisin Idiomi-sanakirjasta suomi – espanja (Santiago de la Torre Moral & Jaakko Kekki, 2015). Kokeilenpa heti, jos sopiva tilaisuus avautuu, Torreblancan espanjalaisten kanssa jotakin tällaista! Menipä sitten syteen tai saveen, que sea lo que sea…

Sopiva tilaisuus tulee jo ennen palaamistamme Suomesta! Minulla oli vaikeuksia yhteisömme uuden WhatsAppin erään päivityksen kanssa. Lopulta kuitenkin onnistuin. Niinpä pääsin hieman muuntamaan sanontaa vanhasta koirasta ja uuden oppimisesta… Espanjalainen sanoo, että Caballo viejo no aprende trote nuevo, eli: vanha hevonen ei opi uutta askellusta (ravia). Muutin tämän nyt muotoon Caballo viejo aprende trote nuevo, eli: vanhakin hevonen oppii uutta. Tämä herätti ryhmässä hyvää tuulta…

Nousevan auringon talo

Aurinko, tuo alkusyy monille Espanjaan tulijoille, lämmittää ja valaisee mukavasti terassiamme, koko päivän.

Terassimme on suuri, kuin kaksi melko leveätä kadunpätkää, jotka leikkaavat toisensa kohtisuorasti. Jälkimmäinen ”tienpätkä” avautuu lounaaseen ja länteen. Meri, tuo toinen alkusyy Espanjan houkuttelevuudelle, ei terassille ihan näy (ei ainakaan turhantarkan Anitan mielestä…), mutta jo piha-alueemme maisema-altaalta se kyllä näkyy, mahtavasti!

Torreblancassa on paljon asutusta, mutta ei silti liikaa häiritseviä valoja. Esimerkiksi Orionin tähtikuvio näkyy huhtikuun illassa terassiltamme hienosti, korkeammalla kuin Suomessa, samoin sen kolmen tähden (Orionin vyön, tai Väinämöisen viikatteen) osoittamassa suunnassa oleva Sirius, muinaisten egyptiläisten pyhä tähti. Näitä olen ihaillut myös Kurussa, kotimme esteettömistä näkymistä eteläiselle ja läntiselle tähtitaivaalle.

Minulla menevät täällä väliin ilmansuunnat sekaisin. Huh, pitäisikö huolestua… Olen tottunut luottamaan aurinkoon ja Pohjantähteen. Yhteys auringon ja kellonajan 12 välillä on aikojen myötä mutkistunut, erinäisten syitten takia. Kun aurinko on etelässä, tietyllä paikkakunnalla, on se (aina) korkeimmillaan; tämä olisi luonnollinen vastine (paikalliselle) kellonajalle 12 (eikä vyöhykeajan tarvitsisi poiketa tästä enempää kuin on tarpeen; en ole kesäajan ystävä).

Ei mennä nyt kovin paljon (normaalin) kellonajan ja auringon etelässä olon välisiin yhteyksiin, mutta ehkä jotain siitä olisi hyvä tietää. Tarkemmin: olisi hyvä tietää (pilvettömänä päivänä) kelloon katsomalla, missä ilmansuunnassa aurinko (suurin piirtein) on – vaikkapa eksymisen välttämiseksi. (Kokeilin muun muassa ”kaikkivoivan” puhelimeni kompassia, vaan jopa tuo tuntui epäluotettavalta; jonkun neuvon mukaan sillä pitäisi ensin tehdä merkillisiä silmukoita, tms.; maapallo sentään tekee vakaasti vuorokautista kiertoliikettään, ja aurinko nousee horisontin yläpuolelle…)

Kun samoilen kesällä (aurinkoisena päivänä) Kurun marjamailla voin fundeerata seuraavasti. Jos kello on noin 13.30, on aurinko etelässä (ja pohjoinen vastakkaisella suunnalla; jos katse on etelään, on itä vasemmalla, länsi oikealla).

Jos samoilen vastaavasti täällä Fuengirolan seuduilla, aurinko on etelässä (suurin piirtein, kesäaika, ja vähän muutakin pitää huomioida), kun kello on noin 14.30. Aurinkoa ei tietystikään pidä suoraan tuijotella, ei edes turistilaseilla, mutta varjon se täälläkin aina tekee…

Tästä noin kuusi tuntia eteenpäin, niin aurinko on lännessä (länsi on espanjaksi el oeste, joskus myös el poniente; (refleksi-)verbillä ponerse voidaan ilmaista auringon laskeminen horisontin alle); kolme tuntia taaksepäin, niin kaakossa, jne. Entä pilvettömänä yönä? Silloin auttaa ”yöjuoksuja” Pohjantähti, tämä armas kotitähtemme, pohjoisen ilmansuunnan löytämiseksi (tästä kotitehtävä lukijalle; anteeksi lukijani, pido perdón, tämä opettajatausta, ei mahda mitään…)

Lähiympäristön merimaisemareiteiltä näkyy myös alueen kasvu

Torreblancasta pääsee kävellen monta reittiä meren rantaan. Yksi mahdollisuus on Meripolku (Sendero del Mar). Nimensä mukaisesti meri (el mar) näkyy sieltä hienosti. Mutta näkyy sieltä myös lähialueemme vireää rakentamista.

Espanjan taloudella menee hyvin. Valtaisa turismi selittää paljolti asiaa. Tämä ei ole silti vähättelyä. Varmasti vaaditaan siinäkin taitavaa ja kokonaisvaltaista asiain hoitoa. Ja onhan niinkin, että ylimalkaan menestyminen jollakin alueella voi tuottaa hyvinvointia ja yritteliäisyyttä laajemminkin (kuten Suomessa Nokian menestyksen aikoina…). Se voi tuottaa myös hienoa kansallista ylpeyttä (el orgullo) ja itsevarmuutta (el aplomo – mikä ei ole sama kuin la arrogancia, ylimielisyys, täällä harvinaista).

Nämä asiat taitavat osaltaan selittää nykypäivän Espanjan suoraselkäisyyttä kansainvälisessä politiikassa. Näinpä kerran sellaisenkin uutisen, että jopa ranskalaiset ovat Espanjan hyvästä pärjäämisestä ihmeissään. Olisi ehkä yhtä yllättävää, jos ruotsalaiset kadehtisivat meitä suomalaisia…

Jos kaipaa kuulla suomen kieltä, niin voi valita Los Pacosin kaupunginosan kautta kulkevan reitin. Siellä asuu paljon suomalaisia (toki muitakin). Myös suomalainen koulu on täällä.

Mijaksen Kappeli-reitti tarjoaa huikeita näkymiä

Olemme ehtineet retkeillä myös hieman kauempana. Kiersimme Mijaksen Kappeli-reitin (Ruta de la Ermita del Calvario; Ruta = reitti; Ermita = kappeli; Calvario viitannee, hieman mutkikkaasti, Golgataan, missä Jeesus ristiinnaulittiin). Ensin menimme Mijaksen kylään bussilla Fuengirolasta. Oli aika varhaista, ja paikka tuntui miellyttävän rauhalliselta ja kauniilta. Anita, tuo salamaakin nopeampi, oli valmis muuttamaan sinne saman tien… Kun palasimme vaellukseltamme, noin neljän tunnin kuluttua, asiaintila oli tyystin toinen: häliseviä turisteja tunki joka paikkaan; Anitan muuttohalut vähenivät kummasti…

Itse vaellus oli varsin vaativa, ja monin paikoin hieman vaarallinen (nyt ei puhuta ihan nuorista seikkailijoista…), mutta näkymät olivat mahtavat, upeimmat tähänastisista!

Ystävämme Kirsti ja Klaus olivat mukanamme. Heillä oli jo kokemusta samantapaisista vaelluspoluista Ranskan Nizzan seuduilta. Itse olisin tarvinnut tällä reitillä varrelliset, kunnon vaelluskengät sekä vaellussauvan.

Lähteet
Mikä on Espanjan kiinteistövero (IBI) ja miten se lasketaan?
Mikä ihmeen taloyhteisö?
Miksi Espanjassa käytetään ”väärää” aikaa?
Näköalavaellus Mijas-vuorten Kappeli-reitillä

Kuvat ja teksti Jaska Poranen
jaska@espanja.com
toimitus@espanja.com

Jaska Poranen

Toimittaja

jaska@espanja.com

Olen ollut jo muutamia vuosia poissa palkkatyöstä, missä sinnittelin niin kauan kuin se oli mahdollista, 68-vuotiaaksi. Puolet noin 40 työvuodestani olin opettajana koulutasolla: matematiikkaa, filosofiaa ja monenlaista muutakin. Jälkimmäisen puoliskon toimin matemaatikkona sekä matemaattisten aineiden didaktikkona yliopistossa. Solmu-lehdestä löytyy aika monta kirjoitustani yliopistovuosiltani.

Innostuminen johonkin, tai hurahtaminen voisi joku sanoa, on ollut elämässäni aika tyypillinen piirre. Nuorena nyrkkeilin ja pelasin pesäpalloa. Yliopisto-opiskelijana judo, eikä niinkään opiskelu, täytti monet vuodet elämästäni. Kirjallisuudella on ollut iso osa elämässäni, nyt vanhemmiten myös kirjoittamisella. Hyvin mieluista on samoin aina ollut luonnossa kuljeskelu sekä hiljainen elämän ja koko olevan ihmettely.

Espanjan kielen opiskelun aloitin vajaa kymmenen vuotta sitten, tai, tämä oli turhan kliinisesti sanottu, kyllä minä siihen silloin hurahdin. On tällä ollut myös sivuvaikutuksia, hyviä tai huonoja, aika näyttää…