AsuminenEläminen ja lomailu

Torremolinos on tulevaisuuden kaupunki?

Julkaistu: 26.02.2023

Torremolinos on tuttu monelle suomalaiselle edullisista 80- ja 90- lukujen paketti- ja seuramatkoista. Ajan kuluessa Torremolinos on menettänyt suosiotaan matkakohteena, ja tilalle on tullut muita lomakohteita. Jotkut mieltävät Torremolinosin edelleen kehityksestä jääneeksi ja paikoin rapistuneeksi kaupungiksi. Siitä huolimatta Torremolinos nähdään nyt tulevaisuuden kaupunkina.

Torremolinosta ollaan aktiivisesti kehittämässä ja turismi ja asuntokauppa ovat aktivoituneet huomattavasti. Kansainväliseen turismiin, jossa on erityisen vahva edustus englantilaisilla lomailjoilla, panostetaan ahkerasti. Myös urheiluturismin osa-alue nähdään hyvin potentiaalisena.

Uusi pormestaritar joutui tekemään nopeita päätöksiä

Torremolinoksen uusi pormestaritar Margarita del Cid tuli kaupungin johtoon reilu vuosi sitten joulukuussa 2021. Hän toivoo jatkoa tehtäväänsä toukokuun 2023 vaaleissa. Del Cid kritisoi kovin sanoin aiempaa paikallishallintoa kaupungin kehittämisen saralla, sillä arkistoista löytyi rakennuslupahakemuksia, joita ei oltu käsitelty, vaikka niiden saapumisesta oli jo neljä vuotta.

Del Cidin mukaan joulukuussa 2021, jolloin hän aloitti pormestarin tehtävässä, Torremolinosissa oli laiminlyöty toimenpiteet, jotka oli otettu käyttöön kansalaisten auttamiseksi covidin aiheuttamasta kriisistä selviämiseksi. Kaupungin maksuaika tavarantoimittajille oli venynyt moninkertaiseksi, sillä laskuja ei oltu toimitettu eteenpäin talousosastolle maksettavaksi.

Näiden laiminlyöntien seurauksena piti tehdä nopeita ja radikaaleja päätöksiä, toteuttaa kriisisuunnitelma esimerkiksi kaupunkisuunnittelun osalta, jotta pystyttiin antamaan vastine sijoittajille ja kansalaisille, jotka olivat täysin epätietoisia asioiden etenemisestä.

Torremolinoksen pormestari Margarita del Cid. Kuva Idealista.
Torremolinosin viimeaikainen kehitys

Torremolinosissa on tehty turismin kehittämissuunnitelma, jotta La Nogaleran kaupunginosa, Torremolinosin sydän, saadaan kunnostettua. Helmikuun alussa julkistettiin Turvalliset koulutiet -hanke, johon tullaan sijoittamaan lähes 600 000 euroa. Projektin myötä lapset ja nuoret pääsevät kävelemään kouluihin turvallisia reittejä pitkin.

Lisäksi on esitelty projekti, jossa koko Torremolinosin katuvalot korvataan LED-valoilla. Tämä tarkoittaa energiankulutuksen vähenemistä 77 prosentilla.

Ulkomaalaiset turistit ja kiinteistösijoittajat

Del Cid toteaa, että ulkomaalaiset turistit ja kiinteistösijoittajat ovat Torremolinosille erittäin tärkeitä. Suurin ulkomaalaisten ryhmä on britit, jotka ohittavat espanjalaisten turistien määrän. Torremolinos on lentokenttää lähimpänä oleva kunta ja lentoyhteyksiä on 20 Britannian eri kaupunkiin. Britit ovat myös tärkein asuntosijoittajien ryhmä, mutta muutkin kansallisuudet sijoittavat huomattavasti asuntoihin. Torremolinosin Carihuelan alue on hyvin hollantilaistunut, koska hollantilaiset omistavat sieltä todella paljon asuntoja. Myös ranskalaiset ja belgialaiset ovat hankkineet huomattavan määrän kiinteistöjä alueelta. Asuntojen lisäksi ulkomaalaiset ostavat liikekiinteistöjä.

Tulevaisuudessa tavoitellaan lisää turisteja

Torremolinos haluaa promotoida ihanteellista ilmastoa ja ympäri vuoden auki olevia hotelleja, jotka ovat tärkeitä seikkoja urheilusektorilla. Kaupungin alueella on erinomaisia urheilutiloja, joita urheiluseurat ja urheilijat voivat hyödyntää ympäri vuoden.

Torremolinos pyrkii myös profiloitumaan innovatiivisena, kosmopoliittisena ja kulttuurisena kaupunkina sekä uusien trendien, tilojen ja brändien luojana.

Tärkeänä turistiryhmänä nähdään myös LGTBI-yhteisö, sillä tämän kuluttajaryhmän kautta matkailijoita tulee ympäri vuoden. LGTBI-yhteisölle suunnattuihin tapahtumiin panostetaan paljon ja niitä järjestetään ympäri vuoden. Suurin tapahtuma on Pride ja esimerkiksi muutaman viikon kuluttua järjestetään Drag queen -gaala. Viime vuonna Torremolinosissa kävi miljoona vierailijaa ja arvioiden mukaan LGTBI-yhteisöön kuuluvia oli noin 10–20 % kaikista vierailijoista.

Torremolinos on lähellä Málagaa

Kun pormestari Margarita del Cidiltä kysytään, voisiko Torremolinosista tulla Málagan lähiökaupunki, hän vastaa, että siihen 21 neliökilometrin Torremolinos on ehkä pinta-alaltaan liian pieni, mikä rajoittaa rakentamista. On kuitenkin totta, että rakenteilla ja suunnitteilla on paljon uusia asuinrakennuksia, jotka ovat suunnattuja juuri ylemmän keskiluokan perheille, jotka työskentelevät Málagassa ja haluavat asua lähellä rantaa.

Rantojen puhtaana pitäminen

Torremolinoksen rantoja siivotaan vuoden jokaisena päivänä. Aina kaikkea likaa ei ole kuitenkaan mahdollista välttää vuoroveden takia. Pormestari kuitenkin vakuutta, että rannat ovat hyvin puhtaita. Torremolinosin ja muun Málagan pohjoisosan jätevesien puhdistamiseen on jo suunnitteilla Andalusian aluehallinnon hallinnoima projekti, johon on rahoitus valmiina.

Torremolinosin rannoista pidetään hyvää huolta. Kuva Flickr.
Torremolinos oli esillä Madridin massiivisessa Fitur-matkailutapahtumassa tammikuussa

Torremolinosin kaupunki oli mukana Madridin Fitur-matkailutapahtumassa tammikuussa ja kaupunkia markkinoitiin lauseella ”päättymätön kesä”. Sillä haluttiin tuoda esille, että Torremolinos on auki 365 päivää vuodessa, ja siellä on mahdollista harrastaa ulkona ympäri vuoden. Hotellien varausaste on ollut lähes 70 % joulukuun ja tammikuun aikana ja kaupungissa on monenlaista tekemistä sekä tapahtumia.

Torremolinos oli esillä tammikuun Fitur-matkailutapahtumassa Madridissa. Kuva Espanja.Com.
Kuinka paljon Torremolinosiin rakennetaan seuraavien vuosien aikana?

Pormestari del Cidillä ei ole tähän kysymykseen tarkkaa vastausta. Tällä hetkellä on kuitenkin alkamassa useita rakennusprojekteja. Lisäksi vanhan kaupunkisuunnitelman muuttaminen uudeksi kaupunkisuunnitelmaksi on tällä hetkellä käsittelyssä korkeimmassa oikeudessa, ja moni asia riippuu ratkaisun tuloksesta. Uudessa suunnitelmassa Torremolinosiin on kaavoitettu luksusasuntotarjontaa. Muutamia korkeantason rakennusprojekteja on jo aloitettu.

Torremolinos panostaa luksusturismiin ja laadukkaisiin asuntoihin

Torremolinosin tulevaisuuden rakennusprojektit tulevat tähtäämään korkeaan laatuun, joka kiinnostaa korkeatasoista lomailua hakevia turisteja. Torremolinosin sijainti on ihanteellinen ja se on hyvin lähellä Andalusian Teknologiapuistoa, jossa on yli 600 yritystä. Teknologiapuistossa on paljon päteviä työntekijöitä, joilla on hyvät ansiot. Lisäksi Torremolinos on hyvin lähellä kovaa vauhtia kehittyvää Málagan kaupunkia ja on siten hyvin potentiaalinen alue, jossa on odotettavissa asuntojen arvonnousua tulevien vuosien aikana.

Tutustu Torremolinosin myytävänä oleviin uudiskohteisiin:
Uudiskohde One Oak, Torremolinos
Uudiskohde Castillo San Miguel Torremolinos

Osallistu Asunnot Espanja.Comin kilpailuun ja voita majoitus asunnonetsintämatkalle!

Lue lisää asumisen artikkeleja:
Asuntolainan hakeminen Espanjasta
Kotini Espanjassa: Isosta omakotitalosta moderniin kattohuoneistoon
Viisi käytännön vinkkiä loma-asunnon edulliseen ylläpitoon Espanjassa
Ulkomaalaisten kiinteistön ostotrendit Espanjassa vuonna 2022
Málaga on Airbnb:n haetuin kaupunki vuodelle 2023
Málagan provinssin kiinteistöjen hinnat nousivat reilusti viimeisen vuoden aikana

Lähde
idealista.es

Pääkuva Flickr
Teksti Espanja.Com
toimitus@espanja.com

Tilaa asuntouutiskirje itsellesi tai ystävällesi ja pysy ajan tasalla Espanjan asuntomarkkinoista.
Tutustu myytäviin asuntokohteisiin Espanja.Comissa.
Liity Asunnot Espanja.Com Facebook -sivujen seuraajaksi.

Jaa:

Konserttitaivaalla kirkasta Tähtisumua Ukrainan hyväksi

Dannyn 7×7 Fuengirolan konsertissa 3.3.2023 nautitaan Picantin tarjoiluista