Torremolinos on sukupuolten moninaisuuden pioneeri Espanjassa ja lukeutuu edelläkävijöihin koko maailmassa. Seksuaalisen monimuotoisuuden puolesta on taisteltu kaupungissa yli 50 vuotta. Historiaa käytiin läpi paikallisen SUR-lehden HTBL-erikoisjulkaisussa Six kesällä 2018. Maksutonta, espanjan- ja englanninkielistä lehteä on jaettu muun muassa kaupungintalojen virastoissa.
28. kesäkuuta 1969 on merkittävä päivämäärä HLBT:n eli homojen, lesbojen, biseksuaalien ja transseksuaalien historiassa. Tuolloin noustiin New Yorkin Stonewall Inn -ravintolan luona ensimmäistä kertaa poliisin homoseksuaaleja vainoavaa järjestelmää ja ratsioita vastaan väkivaltaisten mielenosoitusten voimalla.
Stonewallin mellakoiksi kutsuttu tapahtumaketju käynnisti homojen oikeuksia puolustavan liikkeen niin Yhdyisvalloissa kuin muualla maailmassakin. Kyseisenä päivämääränä järjestetään tätä nykyä lukuisissa maissa ”gay pride” -marssit.
Torremolinos oli tuolloin aikaansa edellä. Siellä juhlittiin kesällä 2018 ”orgullo gay” -tapahtumaa teemalla ”50 vuotta näkyvillä”. Itse asiassa voidaan ajassa matkustaa vieläkin kauemmas; kapea katu nimeltään Pasaje Begoña oli täynnä kansainvälisesti tunnettuja homobaareja ja -yökerhoja jo vuonna 1962. Kaupunkiin toivotettiin kaikki tervetulleiksi Francon diktatuurista ja rajoituksista huolimatta.
Suuri ratsia
”Torremolinos oli 60-luvulla kuin Hollywood”, muistelee menneitä tuolloin nuorena poikana kaupungin tunnelmasta nauttinut Luis, taiteilijanimeltään Sandra. ”Päivisin elämä kaduilla oli normaalia, mutta iltaisin Pasaje Begoña muutti muotoaan. Siellä vallitsi ihana vapaus, vaikkakin vain pienellä alueella, kohteeliaassa hengessä ja asioista sen kummemmin huutelematta.”
Poliisi tiesi meiningistä ja kadun annettiin elää omaa elämäänsä – aina vuonna 1971 tapahtuneeseen suureen ratsiaan saakka. ”Tuolloin maailma kaatui niskaan Pasaje Begoñalla. Ulkomaalaisia karkotettiin maasta ja minä päädyin poliisiasemalle. Meitä nöyryytettiin ja pakotettiin lyömään toisiamme, jotta emme voisi sanoa poliisien meihin koskeneen.”

Six-lehden kannessa poseerasivat tässäkin artikkelissa esiintyvät haastateltavat, vasemmalta oikealle Santiago Rubio, Sandra, Minu San Martín, Antonio Domíngues ja Jorge Pérez.
Kansainvälisen yöelämän keskus
”Espanjan Stonewallin” tapahtumat toi suuren kansan tietoon myöhemmin Jorge Pérez, joka toimii nykyisin Pasaje Begoñan yhdistyksen puheenjohtajana.
”Kaikki tapahtui sattumalta. Veljeni oli ostanut asunnon Pasaje Begoñalta ja myyjä näytti meille SUR-lehden artikkelia, jossa kerrottiin poliisien homoseksuaalien vastaisesta ratsiasta. Hän kertoi monien paikkojen joutuneen sulkemaan ovensa ja ryhdyimme selvittämään historiaa.”
”Vain kaikkein vanhimmat muistivat Torremolinosin loistokauden. Haastattelut olivat uskomattomia. Ne paljastivat meille hämmästyttävän vapauden ja positiivisen asenteen ajan. Meillä on paljon kuvia hauskaa pitävistä ihmisistä ja julkisuuden henkilöistä kadulla: John Lennon, Rock Hudson, Frank Sinatra, Omar Shariff, Sean Connery…”
Pérez huomauttaa kaikkien puhuvan hotelli Pez Espadasta, mutta sitä ei mainita, että juhlimaan suunnattiin iltaisin Pasaje Begoñalle. ”Tämä historia on saanut meidät niin lumoihinsa, että olemme haaveilleet siitä, millaista olisi viettää yksi yö noiden vuosien Torremolinosissa.”
Pérez kumppaneineen on saanut aikaan sen, että maakuntahallinto Junta de Andalucía julistaa kadun ”Andalusian historian muistopaikaksi”.
”Espanjan ollessa vielä mustavalkoinen Torremolinosissa oli jo värit.”
Uuteen nousuun kaupungin tuella
Asturiassa syntynyt Santiago Rubio on erästä niistä, joita saadaan kiittää viime vuosien myönteisistä tuulista kaupungissa. Vuonna 1983 rannikolle muuttanut mies on erään alueen tärkeimmän HTBL-yhdistyksen, Colega Torremolinosin, puheenjohtaja.
”Tänne muuttaessani lähes täysin miespuolisista koostunut homoyhteisö liikkui avoimesti koko kaupungissa, mutta vuonna 1995 näkymä synkkeni, kun nykyistä edeltänyt kaupunginjohtaja voitti vaalit. Olimme järjestämässä kaupungissa kyseisenä vuonna ensimmäistä kertaa priden, mutta hän teki meille hyvin selväksi, ettei niin tulisi tapahtumaan. Hän epäsi meiltä kaikki luvat ja se oli siinä.”
Pikku hiljaa toiminta hiipui kaupungissa ja keskittyi baareihin La Nogaleran alueella. ”Vaino huipentui vuonna 2014, kun meiltä vedettiin pois jo myönnetyt luvat drag-gaalan järjestämiseen. Tuolloin päätin, etten enää pidä suutani kiinni ja otin yhteyttä lehdistöön. Tapaus herätti närkästystä koko Espanjassa.”
Rubion mukaan suuri suunnanmuutos tapahtui vuonna 2015 uuden hallinnon myötä. Pride on vihdoin voitu järjestää ja kaupunki on myös tukenut eri tapahtumia:
”Kadut ovat jälleen täynnä kaikenlaisia ihmisiä. Ei minulla mitään ikäihmisiä vastaan ole, mutta mielestäni olemme heittäneet paljon aikaa hukkaan. Torremolinos on vihdoin noussut uuteen kukoistukseen. Olemme edelleen yhä vain yhdellä alueella, mutta vapaus siellä kasvaa koko aika.”

”Vive y deja vivir. Folla, no jodas.” Torremolinos on vihdoin liittynyt gay pridea Espanjassa juhlistavien kaupunkien joukkoon. (kuva: Barcex)
Homoyrittäjien määrä kasvaa
Torremolinosin tämän päivän näkyvimpiin HTBL-yrittäjiin lukeutuu Antonio Domínguez. Mies omistaa kaksi merkittävää yritystä kaupungissa: rantaravintola Edénin sekä Edén Copasin. Domínguez antaa kiitosta menestyksestään myös kaupungin hallinnolle.
”Kaupungin tuki alan yrittäjille on ollut avainasemassa.” Eikä ayuntamiento suotta ole lähtenyt mukaan kehitykseen; HTBL-sektorin lasketaan tuoneen kaupungille lisää turisteja ja luoneen noin tuhat uutta työpaikkaa menneenä kesänä. Lukujen odotetaan kasvavan tulevaisuudessa vielä roimasti entisestään.
Domínguez perusti vuonna 2015 kaupungin homoyrittäjien yhdistyksen ACOGAT (Asociación de Comerciantes Gays en Torremolinos), josta on kehittynyt useiden yhteisöön liittyvien tapahtumien moottori rannikolla.
Sateenkaaren värit
Kaupunkiin rakastunut taiteilija Minu San Martín toteaa omassa haastattelussaan, että viidessä vuodessa asiat ovat menneet paljon eteenpäin Málagan provinssissa ja Torremolinos panostaa jälleen imagoon kaikkien kaupunkina.
”Minusta on mukava toistaa lausetta, että Espanjan ollessa vielä mustavalkoinen Torremolinosissa oli jo värit.”
FAKTAA
- Torremolinossa avattiin maan ensimmäinen homobaari Toni´s Bar vuonna 1962.
- Kaupungissa avattiin Espanjan ensimmäinen lesbobaari Porquio pas? vuonna 1968.
- La Nogaleran aukio ja Pasaje Begoña -katu olivat aikoinaan niin modernin musiikin kuin uusien huumeidenkin tyyssijoja.
- 24.6.1971 poliisi teki jättiratsian, jossa suljettiin kaikki alueen homobaarit, joille langetettiin myös roimat sakot. Virallisten tietojen mukaan pidätettiin 139 henkeä, epävirallisten tietojen mukaan yli 400 henkeä. Poliisit hyökkäsivät aluelle konekiväärien kera ja pidätettyjä kuljetettiin poliisiasemalle bussilasteittain. Ulkomaalaisturisteja karkotettiin kotimaihinsa ja tapaus herätti huomiota kansainvälisessä lehdistössä.
- 1960-luvun yöelämä oli Torremolinosissa HTBL-painotteinen, mutta sinne houkuttelivat turisteja myös jazzia ja vaihtoehtoista musiikkia soittaneet klubit.
Lähde: Sur-lehden erikoisnumero Six/kesä 2018. Iván Gelibterin artikkeli ja haastattelusarja: Stories Torremolinos sekä Alberto Gómezin artikkeli La noche en que la dictadura acabó con el ambiente de Torremolinos
Lue myös: Espanja lähettää transedustajan Miss Universum -kisaan