Ajanviete

Antonio Banderasin teatteri avataan vihdoinkin

Julkaistu: 05.10.2019

Antonio Banderasin tuottama ja ohjaama esitys A Chorus Line saa ensi-iltansa hänen uudessa, omassa teatterissaan Málagassa marraskuussa. Näyttelijä kertoo Teatro del Sohon olevan elämänsä tärkein projekti ja päihittävän Hollywoodin valloituksenkin.

Antonio Banderasin Teatro del Sohon avajaisia odotetaan Málagassa kuin kuuta nousevaa. Teatro del Soho Caixabank -projektin ensimmäisen esityksen ensi-ilta on viivästynyt alkuperäisestä aikataulusta ja sitä on lykätty jo useampaan otteeseen. Eräänä syynä Banderas on maininnut tähdittämänsä Almódovarin uuden elokuvan Dolor y gloria yllättävän suuren suosion ja sen mukanaan tuomat kiireet.

Banderas on yksi El Corte Inglésin uusista malleista ja El Corte Inglés teatteriprojektin tärkeä tukija. Lokakuun alussa pidetyssä, uutta vaatemallistoa esitelleessä lehdistötilaisuudessa päähuomion veivät teatteriin liittyneet kysymykset. Näyttelijä vakuutti ensi-illan koittavan vihdoin marraskuun puolivälissä, 10. ja 20. päivän välillä. Ensiesityksessä A Chorus Linen lavalla nähdään myös Antonio Banderas itse.

Banderas kertoi New Yorkista olevan tulossa ensi-iltaan noin 60 vierasta. Näyttelijän ”Amerikan perhe” tukee málagalaisen menestystä. Lehdistötilaisuudessa Banderas kertoi paikan päälle odotettavan mitä todennäköisimmin tytärtään Estelaa ”äitinsä kanssa” – ex-vaimonsa Melanie Griffithiin näin viitaten. Mies mainitsi myös exänsä ja Don Johnssonin yhteisten lasten, Alexander ja Dakota Johnsonin, yrittävän päästä paikalle.

Katso Malaga Hoyn video tulevan esityksen harjoituksista ja tarkkaile uutisia, sillä paljon odotetut pääsyliput tulevat myyntiin hetkenä minä hyvänsä.

Lähde: 20minutos.es

Artikkelikuva: Mario Pena

Jaa:

Opi espanjaa: autosanastoa

Iho muistaa