Poikkeustilannetiedotus

Koronaviruksen ABC osa 2/4 pintojen puhdistus

Julkaistu: 25.03.2020

Maailmalla leviävästä koronaviruksesta liikkuu mitä erikoisimpia tarinoita. Voitko saada viruksen kengistä ja miten toimit kännykän kanssa? Tässä sarjassa kerromme tiivistetysti mistä on kysymys. Nyt selvitetään viruksen säilymistä pinnoilla ja niiden puhdistustekniikoita.

Muista matkapuhelin

Kännykkä on hyvin otollinen viruspesä. Sitä käytetään kasvoissa kiinni ja puhdistus jää sitä ennen helposti tekemättä. Puhelin on tietysti hyvä olla matkassa, jos sattuu jotain yllättävää ja viisainta olisikin säilyttää se minigrip-pussissa matkan ajan. Parasta on olla käyttämättä kännykkää ulkona ollessa, sillä muista, että siellä kosket siihen pesemättömillä käsillä. Nyt on aikaa soittaa takaisin sitten kun olet päässyt kotiin pessyt kädet.

Jos kuitenkin käytit puhelinta, niin se täytyy desinfioida vaikkapa yli 70-prosenttisella alkoholiseoksella samaan tapaan kuin avaimet tai kauppareissulla käytetyt luottokortit. Puhelin saattaa siitä hieman kärsiä, mutta luureja saa sitten aikanaan kaupasta uusia.

Pintojen puhdistus kotona

On tärkeää desinfioida kaikki pinnat, joihin on koskenut puhdistamattomilla käsillä tai käsineillä, kengillä tai vaatteilla ulkoa tullessa. On hyvä muistaa, että kenkienkin mukana sisälle voi tulla pöpöjä kadulta, jolle esimerkiksi joku tartunnan saanut on saattanut sylkäistä.

Kengät kannattaa desinfioida jokaisen ulkona käymisen jälkeen tai desinfioida joka ikinen kerta kauppareissun jälkeen, kuten myös auton- ja kodinavaimet.

Toinen vaihtoehto on käyttää aina samoja ulkoiluvaatteita ja kenkiä ja jättää ne eteiseen, samaten kuin auton ja kodin avaimet on hyvä jättää ulko-oven viereen erilliseen laatikkoon.

Mahdollisesti pöpön saastuttamat vaatteet täytyy pestä pesukoneessa vähintään +60C-asteessa.

Muista myös, että jos sinulla on esimerkiksi kello tai koruja ranteessa ja ne koskevat kaupan tiskiä, niin on mahdollista, että niihin siirtyy tiskiin tarttunut virus. Parempi on ulos mennessä riisua turhat korut pois.

…ja kodin ulkopuolella

On hyvä tiedostaa, että hissinappuloissa, ovien rivoissa, naputeltavissa maksupäätteissä, pankkiautomaateilla, jne. on akuutti tartuntavaara, koska niitä käyttävät lukuisat ihmiset ja todennäköisesti joillakin heistä on virustartunta.

On myös hyvä huomata, että kauppojen kassanhoitajilla on kyllä käsineet kädessään, mutta he vaihtavat niitä harvoin.

Ostospakkaukset ja -kassit on hyvä purkaa eteisessä tai talon ulkopihalla ennen sisääntuloa, jos mahdollista. Sisään tuodut tavarat ja pakkaukset kannattaa desinfioida ja sen jälkeen pyyhkiä käytetyt pöytä- ja lattiapinnat sekä huolehtia välittömästi henkilökohtaisesta hygieniasta eli käsien pesusta.

Puhdistus kannattaa tehdä rauhassa ja käyttää siihen aikaa, sillä kiire on huono konsultti, kuten espanjalainen sanonta kuuluu.

Virus viihtyy pinnoilla

The Journal of Hospital Infection on julkaissut artikkelin, jossa kerrotaan tutkimustuloksista, jotka koskivat SARS-Cov1-viruksen elossa pysymisestä erilaisilla pinnoilla.

Havaintojen mukaan Covid-19-koronaviruksen sitkeys pysyä elossa on samaa luokkaa kuin sen SARS-serkulla.

  • alumiinipinnat 2-8 tuntia
  • kirurgikäsineet 8 tuntia
  • puupinnat 4 vuorokautta
  • lasipinnat 4 vuorokautta
  • paperi 4-5 vuorokautta
  • muovipinnat 5 vuorokautta

Seuraavassa osassa selvitämme mistä tartunnan voi saada ja mikä on huhupuhetta! Kerromme myös oikeaoppisen käsineiden ja maskien käyttötavat

Lue myös Osa 1, jossa selvitys miten virus leviää ja miten estät tartunnan
Lue myös Osa 3, jossa oiotaan huhupuheita ja opetellaan käyttämään maskia ja hanskoja

Jaa:

Suomalaispariskunta voi hyvin Fuengirolassa

Koronaviruksen ABC osa 1/4 leviäminen ja tartunnat