Maailmalla leviävästä koronaviruksesta liikkuu mitä erikoisimpia tarinoita. Saako sen ilmasta tai koirasta? Meneekö virus hanskojen läpi? Tässä sarjassa kerromme tiivistetysti mistä on kysymys.
Ei tartu ilmasta eikä koirasta
Virus ei leviä tuulen mukana paikasta toiseen. Tutkimusten mukaan yskäisyn tai aivastuksen kantomatka on maksimissaan pari metriä. Kovassa myötätuulessa kantamaan toki voi tulla toinen moinen lisää, mutta ei enempää. Ulkona voi siten liikkua rauhassa, kunhan pitää varovälin parissa metrissä kanssaihmisiin. Kadulla, kaupoissa ja kulkuvälineissä täytyy pitää vähintään reilun metrin varoetäisyys.
Maailmanterveysjärjestö WHO:n mukaan tällä hetkellä ei ole tiedossa tapausta, jossa Covid-19 olisi tarttunut lemmikkieläimestä ihmiseen, joten maskotteja ei tarvitse vältellä.
Viruksen ei ole todettu myöskään tarttuvan verestä ja se ei mene materiaalien kuten esimerkiksi ehjien hansikkaiden läpi.
Milloin hengityssuojista on hyötyä?
Virustartunnasta ei ole vaaraa, jos varoetäisyydestä pidetään huolta. Aina se ei ole käytännössä mahdollista, ja silloin hyvä hengityssuoja, joka suojaa suun ja nenän aluetta, on kannatettava varotoimi. Silmä- tai aurinkolasit lisäävät myös suojaa mahdollisilta lähimmäisen pärskeiltä, mutta ne pitää myös muistaa puhdistaa säännöllisesti.
Huom! Jo tartunnan saaneen on ehdottomasti käytettävä hengityssuojainta muiden suojelemiseksi.
Maskeja on tällä hetkellä vaikea löytää Espanjasta, sillä kysyntä on ylittänyt tarjonnan. Hoitohenkilökunta myös tarvitsee niitä kipeimmin, joten ne voisi säästää heille, ellei itsellä ole perusteltua tarvetta käytölle.
Tavalliset puuvillaiset tai kankaiset suojat suojaavat lähinnä käyttäjältä, jolla on tartunta, mutta ei kovinkaan hyvin päinvastoin, jos joutuu ilmatilaan, jossa virukset ovat valloillaan. Talouspaperista tehdyistä kasvosuojista ei ole apua, vaikka netissä niistä hienoja videoita näkeekin.
Sellaiset hengityssuojaimet, jotka suojaavat hengityksen ulkopuolisilta bakteereilta on varustettu merkinnöillä FFP (Filtering Facepiece). Niitä on tehokkuusjärjestyksessä kolme eri lajia FFP1, FFP2 ja FFP3. Tehokkaimpaan virustorjuntaan suositellaan kahta jälkimmäistä mallia.
Käytä maskia oikein!
Maskin kosketteleminen, esimerkiksi sen sijaintia korjaillessa, levittää mahdolliset virukset sekä maskiin että käsiin. Siksi sen oikea käyttötapa on tärkeä. Sitä irrotettaessa ei pidä koskettaa itse maskia, vaan kietaista suoja pois pelkästään niskan kiinnitysnauhoihin tarttumalla. Mahdolliset virukset kun ovat hengityssuojan etuosassa. Mahdolliseen puhdistukseen on käytettävä valmistajan ohjeita, yleensä suojat ovat kertakäyttötavaraa. Muista laittaa ne heti roskakoriin.
Käsineiden käyttö
Esimerkiksi kaupassa käydessä on hyvä käyttää käsineitä. Espanjalaiskaupoissa se on yleensä pakollista ja ohuita muovikäsineitä on tarjolla sisääntulon yhteydessä.
Käsineiden käyttö voi tuoda väärän turvallisuudentunteen, sillä huonosti toteutettuna käsineiden käyttö voi olla kohtalokasta. Siksi käsineet täytyy riisua käytön jälkeen niin, ettei koske niiden ulkopintoihin ja joka tapauksessa kädet on desinfioitava välittömästi käsineiden poiston jälkeen perusteellisesti.
Jos pääset kaupasta ulos koskematta oveen, niin käsineet kannattaa poistaa juuri ennen maksuvaihetta. Näin et koske käsineillä pankkikorttiisi etkä omaan kauppakassiin. Luonnollisesti pin -koodi syötetään sillä kädellä missä on vielä käsine.
Valitettavasti Espanjassa näkyy kadulle ja luontoon heitettyjä kertakäyttökäsineitä. Ne ovat mahdollisia viruspesäkkeitä, joten muista aina laittaa ne sellaiseen roskakoriin, josta ne eivät myöskään lennä tuulen mukana.
Jos käytät tavallisia käsineitä, niin ne pitää muistaa pestä ain aina käytön jälkeen. Nahkahansikkaille tämä on haasteellista.
Lue myös
Osa 1, jossa selvitys miten virus leviää ja miten estät tartunnan
Osa 2, jossa kerrotaan pintojen ja vaatteiden puhdistuksesta