Yksi palkka ei riitä kaikille – jo joka kahdeksannella työntekijällä Espanjassa on useampi työ

Yhä useampi espanjalainen yhdistää kaksi tai useampaa työtä. Kansainvälisen henkilöstöpalvelu- ja rekrytointiyritys Randstadin tuoreen kyselyn mukaan 12,6 prosentilla Espanjan työntekijöistä on tällä hetkellä useampi kuin yksi työ. Taloudelliset syyt korostuvat erityisesti 25–44-vuotiailla, ja useamman työn tekeminen on tavallista etenkin Andalusiassa ja Kanariansaarilla.
Joka kahdeksas tekee useampaa työtä
Randstadin 5700:lle työntekijälle tekemän kyselyn mukaan 12,6 prosenttia Espanjan työntekijöistä tekee tällä hetkellä useampaa kuin yhtä työtä. Lisäksi 51 prosenttia vastaajista kertoo tehneensä useampaa työtä jossain vaiheessa työuraansa.
Syyt eivät kuitenkaan ole kaikilla samoja. Taloudelliset perusteet nousevat kyselyssä vahvasti esiin: 25,4 prosenttia vastaajista kertoo useamman työn tekemisen tärkeimmäksi syyksi sen, että rahat riittäisivät kuukauden loppuun. Vajaa viidennes, 19,7 prosenttia, hakee lisätuloilla enemmän säästövaraa ja 11,3 prosenttia pyrkii kattamaan velkoja tai odottamattomia menoja.
Toisaalta useampaa työtä tehdään myös muista syistä, 11,3 prosenttia nostaa esiin henkilökohtaisen tai ammatillisen kehittymisen.
Naiset mainitsevat useammin toimeentulon
Naisten ja miesten välillä ei ole juuri eroa siinä, kuinka moni tekee tällä hetkellä useampaa työtä. Naisista osuus on 12,8 prosenttia ja miehistä 12,4 prosenttia.
Syissä näkyy kuitenkin selvä ero. Randstadin mukaan 49,4 prosenttia useampaa työtä tekevistä naisista kertoo tekevänsä niin selviytyäkseen kuukausittaisista menoista. Miehillä vastaava osuus on 38,9 prosenttia.

Miehet puolestaan mainitsevat naisia useammin säästämisen ja ammatillisen kehittymisen syiksi useamman työn tekemiselle.
Nuoret tekevät useampaa työtä muita useammin
Useamman työn tekeminen on yleisintä 18–24-vuotiaiden keskuudessa. Heistä 17,3 prosentilla on kyselyn mukaan samanaikaisesti useampi työ. Nuorilla tärkein motiivi ei kuitenkaan ole toimeentulo vaan säästäminen, ja 45,6 prosenttia kertoo tekevänsä useampaa työtä kasvattaakseen säästöjään.
Tilanne muuttuu 25 ikävuoden jälkeen. Randstadin mukaan 25–44-vuotiaista useampaa työtä tekevistä yli 45 prosenttia tarvitsee lisätyötä selvitäkseen päivittäisistä menoista, asumiskustannuksista tai perheen taloudellisista velvoitteista.
Andalusiassa osuus jo 16 prosenttia
Alueelliset erot ovat huomattavia. Randstadin tutkimuksen mukaan useamman työn tekeminen on yleisintä Andalusiassa, jossa sitä tekee tällä hetkellä 16 prosenttia työntekijöistä. Seuraavina tulevat Katalonia 13,6 prosentin ja Kanariansaaret 13,5 prosentin osuudella.

Luvut ovat kiinnostavia erityisesti Espanjan tärkeimmillä matkailualueilla. Randstad yhdistää alueellisia eroja muun muassa matkailualalle tyypillisiin osa-aikaisiin ja fijo discontinuo -työsuhteisiin (toistaiseksi voimassa oleva mutta jaksottainen työsopimus). sekä asumiskustannusten nousuun.
Matkailualueilla työ voi olla kausittaista
Andalusian ja Kanariansaarten korkeat luvut liittyvät osittain alueiden työmarkkinoiden rakenteeseen. Matkailu, ravintola-ala ja muu palvelusektori työllistävät paljon ihmisiä, mutta työ voi olla sesonkiluonteista tai osa-aikaista.

Randstad viittaa myös Espanjan virallisiin EPA-työvoimatutkimuksen (Encuesta de Población Activa) tietoihin, joiden mukaan palvelu- ja ravintola-ala muodostavat suuren osan niistä töistä, joita useampaa työtä tekevät työntekijät yhdistävät.
Tämä voi näkyä esimerkiksi tilanteessa, jossa ravintola-alan työntekijä tekee osan viikosta töitä yhdessä yrityksessä ja täydentää tulojaan toisella työpaikalla.
Koulutusalalla useamman työn tekeminen korostuu
Alojen välillä on myös suuria eroja. Randstadin mukaan koulutusalalla lähes 30 prosentilla työntekijöistä on tällä hetkellä useampi työ. Peräti 73,4 prosenttia alan työntekijöistä kertoo tehneensä useampaa työtä nykyisin tai aikaisemmin työuransa aikana.
Myös koulutustaso vaikuttaa. Aktiivisesti useampaa työtä tekevien osuus on suurin ilman tutkintoa olevilla, 16,7 prosenttia. Maisteri- tai jatkotutkinnon suorittaneilla vastaava osuus on 14,9 prosenttia ja korkeakoulututkinnon suorittaneilla 13,2 prosenttia.
Syyt kuitenkin eroavat toisistaan. Vähäisemmän koulutuksen ryhmissä taloudellinen tarve korostuu, kun taas korkeasti koulutetuilla useampi työ voi liittyä myös urakehitykseen.
Asumisen hinta näkyy työelämässä
Randstadin kysely antaa samalla viitteitä siitä, kuinka asumiskustannusten nousu vaikuttaa Espanjan työelämään.
Erityisesti 25–44-vuotiaiden vastauksissa asuminen ja perheen menot korostuvat syinä lisätyön hakemiselle. Andalusian ja Kanariansaarten kaltaisilla matkailualueilla samaan aikaan nousseet vuokrat ja kausiluonteinen työ voivat tehdä yhdestä palkasta riittämättömän osalle työntekijöistä.

Randstadin kysely ei tarkoita, että kaikki useampaa työtä tekevät olisivat taloudellisissa vaikeuksissa. Osa hakee lisätyöllä säästöjä, kokemusta tai uusia uramahdollisuuksia. Tulokset kuitenkin osoittavat, että huomattavalle osalle lisätyö on ennen kaikkea keino selvitä kasvaneista menoista.
Espanjassa useamman työn tekeminen ei siis enää koske vain pientä vähemmistöä: joka kahdeksannella työntekijällä on tällä hetkellä useampi kuin yksi työ, ja Andalusiassa osuus on jo lähes joka kuudes.

Lähteet
europapress.es
Kuvat ja teksti päätoimitus Espanja.Com
Anu Koivusaari
anu.koivusaari@espanja.com
Lue lisää:








