Hyppää sisältöön

Turistiasuntojen lupien lakkauttamisen arvellaan laskevan vuokria ja vähentävän työpaikkoja Barcelonassa

Katalonian hallituksen uuden lyhytvuokrausta koskevan asetuksen takia Barcelonassa tullaan vuonna 2028 lakkauttamaan noin 10 000 asunnon turistilisenssi. Barcelonan taloustutkimusinstituutin (Instituto de Economía de Barcelona) äskettäin julkaiseman tutkimuksen mukaan vuokrat laskisivat tämän seurauksena jopa 13 % ja asuntojen ostohinnat 6 %. Työpaikkoja arvellaan menetettävän noin 16 000.

Kaupunginjohtaja Jaume Collbonin johtama Barcelonan kaupunginhallitus suunnittelee työttömäksi jääville kohdistettavia tukitoimenpiteitä. Tavoitteena on helpottaa ammatillista siirtymistä niiden osalta, jotka eivät työllisty muiden matkailusektorin työnantajien kautta.

Raportissa todetaan kuitenkin, että mikäli turistivirrat uudelleenohjautuvat perinteisiin majoituspaikkoihin, kuten hotelleihin tai Barcelonan muille alueille, työllisyystilanteen muuttuminen voi poiketa arvioidusta.

Vaikutus asuntomarkkinoihin

Tutkimuksen mukaan nykyisten turistiasuntojen paluu perinteisille vuokra-asuntomarkkinoille laskisi vuokria 8–13,4 %. Myyntikohteille ennustetaan 6,1 % hinnanlaskua. Raportissa todetaan, että Barcelonan keskeinen sijainti saattaa kuitenkin asuntotilanteen muututtua houkutella uusia asukkaita kaupungin lähiympäristöstä. Tämä puolestaan voisi hidastaa vuokrien ja ostohintojen laskua tai jopa estää sen.

Gràcian kaupunginosassa on runsaasti turistivuokra-asuntoja. Kuva Esa Ennelin.

Menetyksiä vähittäiskaupalle ja majoitusalalle

Turistiasuntojen lisenssien määrän putoaminen johtaisi tutkimuksen mukaan noin 0,35–1,35 % vähenemiseen sosiaaliturvamaksuissa. Kokonaisvaikutus Barcelonan bruttokansantuotteeseen olisi -0,04 %, eli noin -36 miljoonaa euroa vuodessa.

Muutosten kokonaisvaikutusten ennakoidaan vaihtelevan merkittävästi eri toimialoilla. Eniten kärsisivät vähittäiskauppa, majoituspalvelut, ravintola-ala, liikennepalvelut ja viestintäala. Turistiasuntojen määrän pienenemisestä hyötyviä aloja olisivat tutkimuksen mukaan rahoitus-, kiinteistö-, ja tekniset alat. Niiden arvo nousisi 758 miljoonalla eurolla.

Tutkimuksen perusteella voidaan siis olettaa, että suorat ja välittömät vaikutukset tulevat olemaan negatiivisia erityisesti majoitusalan ja vähittäiskaupan kannalta. Mahdollinen positiivinen vaikutus talouteen tulee riippumaan siitä, miten kauan resurssien uudelleenohjautuminen majoitusalalta muille aloille tulee kestämään.

Lue lisää:
Koti Costa Blancalla – Mistä huonekalut ja sisustustarvikkeet?
Kodinvaihto Espanjaan vie keskelle paikallista elämää – Aila ja Juha Haapaniemi kertovat kokemuksistaan erilaisesta turismista
Vinkkejä sisustamiseen ja kodin hankintoihin Gran Canarialla
Vuokrahintojen nousu hidastuu Aurinkorannikolla, mutta nousee sisämaassa
Turistilisenssi siirtyy Andalusiassa asunnon myynnin mukana

Lähde
elpais.com

Pääkuva iStock
Teksti Anne-Mari Lu
toimitus@espanja.com

Tilaa kuulumiset Espanjasta sähköpostiisi!

Saat kaksi kertaa kuukaudessa uusimmat artikkelit ja asuntotarjoukset sähköpostiisi.