
Matkavakuutukset eivät korvaa koronatestejä todistuksia varten
Yhä useampi miettii matkakuumeen iskiessä, millaisia vaikutuksia koronapandemialla voi olla omiin matkasuunnitelmiin ja matkustamiseen, ja mitä vakuutukset korvaavat yllättävissä tilanteissa. Asiantun...
Latin AMA ja Enrique Iglesiasin tie tähtiin – katso musiikkivideo
Voitto American Music Awardissa on yksi suurimmista yhdysvaltalaisista musiikkipalkinnoista. Vuonna 2015 show sai rinnalleen Latin American Music Awardin, jonka historiassa on eniten voittoja napannut...

Tartuntojen ilmaantuvuusluvuissa eroja eri alueilla
Koronatartuntojen ilmaantuvuusluku Espanjassa on 19. huhtikuun tilastojen mukaan keskimäärin 230. Lukema on ollut huhtikuun aikana nousussa, mutta kohoaminen on ollut hieman loivempaa viime päivinä, e...
Taajamiin tulossa 30 km rajoitukset
Toukokuun 11. päivästä lähtien valtaosassa Espanjan taajamien kaduista on 30 kilometrin nopeusrajoitus uuden liikennelain myötä. Monilla paikkakunnilla rajoitukset ovat jo nyt voimassa.
Málagan parhaat museot joka makuun, osa 2
Málaga on jo vuosikymmenien ajan ollut museoiden keskus ja oikea kulttuurikaupunki. Espanja.com jatkaa esittelyä kaupungin museoista. Tällä kertaa vuorossa ovat Carmen Thyssen, MIMMA ja Revello de Tor...
Johnson & Johnson-rokotukset peruutettu toistaiseksi kokonaan
Johnson & Johnson on keskeyttänyt rokotetoimitukset Eurooppaan muutamien ilmi tulleiden veritulppatapausten takia.
Uutiskirje Huhti 01/21
UUTISKIRJE HUHTI 01/21 Uutiskirje Huhti 01/21 UUTISET YRITYKSET ASUNNOT POIKKEUSTILANNETIEDOTUS Espanjassa julistettiin uudestaan poikkeustila viime lokakuun lopulla...
Mitä sisältää malagalainen ”kuolleistaherättäjä”?
”Levantamuertos” nimellä myydään erästä Málagan alueella luonnon raaka-aineista valmistettua tuotetta. Alhaurín de la Torressa vuodesta 2014 lähtien purkitettu ”kuolleistaherättäjä” sisältää muun muas...
Espanjan hallitus alensi talouskasvuennustettaan
Talousministeri Nadia Calviño esitti torstaina arvion, jonka mukaan Espanjan bruttokansantuote (bkt) kasvaa kuluvana vuonna 6,4 prosenttia. Se on 0,8 prosenttia vähemmän kuin hallituksen alkuvuonna ju...
