Hyppää sisältöön

Kahden rahalaitoksen fuusiosta syntymässä suurpankki Espanjaan

Viikon talousuutinen Espanjassa on merkittävä pankkifuusiohanke, kun CaixaBank ja Bankia ilmoittivat neuvottelevansa yhdistymisestä. Espanjan mediassa arvioidaan, että fuusiosta tehdään piakkoin myönt...

Erilainen kouluvuoden aloitus Aurinkorannikolla

Aurinkorannikon suomalaisessa koulussa aloitti elokuussa kolmisen sataa oppilasta – Espanjan viranomaisten poikkeustilaa varten säätämien rajoitusten ja määräysten puitteissa.

Espanjan suomalaisyrittäjien tapaaminen Fuengirolassa

Yrittäjien nimikkopäivänä 5.9. pidettiin Espanjan suomalaiset yrittäjät (ESY) yhdistyksen tapaaminen ja paikalle oli saapunut noin 50 pääosin Aurinkorannikolla toimivaa suomalaisyrittäjää. Paikaksi ol...

Matkamessut 2021 siirtyvät toukokuulle

Perinteisesti tammikuussa Suomessa pidettävät Matkamessut siirtyvät ensi vuonna toukokuulle koronapandemian takia. Paikka on tuttuun tapaan Messukeskus Helsingin Pasilassa ja ajankohta 19.–23.5.2021.

Uutiskirje Syys 01/20

UUTISKIRJE SYYS 01/20       Uutiskirje Syys 01/20 UUTISET YRITYKSET ASUNNOT     Tämänkertainen Uutiskirje esittelee Espanjaa, sen alueita ja aktiviteetteja. Nyt on hyvä aika u...

Matkailijamäärät lievempiä viime vuoteen verrattuna

Ulkomaalaismatkailijoiden määrät Espanjassa ovat lieventyneet tänä kesänä verrattuna viime kesän tilastoihin. Samalla myös hotelliyöpymiset ja turistien käyttämät rahamäärät vähenivät.

Osallistu elokuun kuukauden artikkeli -kilpailuun ja voita tuotepaketti!

Äänestä Espanja.Comin kuukauden mielenkiintoisin artikkeli ja voita upea Espanja.Com -tuotepaketti!

Costa Bravan rannikko on mahdollisuuksia täynnä

Katalonian Costa Bravan rannikko on yksi suosituimmista matkustuskohteista Espanjassa. Rannikkoalue kätkee sisäänsä monia vierailun arvoisia upeita kyliä sekä rantoja. Alue myös tihkuu historiaa, kult...

Näin valmistuu herkullinen espanjalaisjälkiruoka

Tv-kokki Alberto Chicoten ”täydellinen riisipuuroresepti” valmistetaan hieman perinteiden vastaisesti. Näin keitellään herkullinen arroz con leche Chicoten tyyliin.Harjoittele syksyllä ja saat jouluks...