Hyppää sisältöön

Koirien tassujen desinfiointi – lejíalla vai ei?

Espanjassa kaduille ruiskutetut desinfiointiaineet ja toisaalta pelko viruksen välittymisestä koirien tassujen kautta kotioloihin on saanut lemmikkien omistajat pohtimaan tassujen desinfiointia. Viral...

Lapset voivat ulkoilla Espanjassa sunnuntaista alkaen, PÄIVITETTY

Alle 14-vuotiaat voivat ensi sunnuntaista lähtien liikkua ulkona rajoitetusti. Viranomaiset ovat ilmoittaneet julkaisevansa yksityiskohtaiset ohjeet lauantaina, mutta hallituksen ministerit Salvador I...

Kannattaako kasvikset desinfioida – ja lejíalla vai ei?

Tulisiko elintarvikkeita puhdistaa ennen kaappiin säilömistä? Viralliset tiedotteet suosittelevat tähänkin lejían eli kloorin käyttöä, toiset taas kieltävät sen ehdottomasti. Tässä myös luonnollisempi...

Poikkeustilaa jatkettiin 9. toukokuuta saakka

Espanjan parlamentti päätti keskiviikon istunnossaan jatkaa hallituksen esityksestä poikkeustilaa toukokuun 9. päivään saakka. Liikkumisrajoitukset säilytetään siihen saakka lähes nykyisellään. Vain l...

Aurinkorannikon Kimppa laulattaa koronahengessä!

Kimppa on uniikki lauluntekoprojekti, joka syntyi kolmen ennestään tuntemattoman Aurinkorannikolla vakituisesti asuvan suomalaisen lauluntekijämuusikon välille. Lopputulos on Suomi-Iskelmää Reggae-Lat...

NIKE-käyrä keskuspankin ennuste talouskehitykselle

Espanjan keskuspankki (El Banco de España, BE) on julkaissut oman talousennusteensa. Sen mukaan Espanjan kansantalous voi supistua jopa yli kolmetoista prosenttia koronaviruspandemian takia.

Lejían eli kloorin käyttö desinfiointiin vaatii tarkkuutta

Espanjassa paljon käytetty lejía eli kloori on kasvattanut nyt asemiaan desinfiointiaineena koronavirusta vastaan. Sillä putsataan nyt myös katuja ja autoja. Sen väärinkäyttö voi aiheuttaa terveysrisk...

Koronakriisi houkuttelee muuttamaan maalle

Moni on ruvennut haaveilemaan uudesta kodista maaseudulla, jossa olisi enemmän tilaa sekä omaa puutarhaa. Kiinteistöhaut ovat muuttuneet ja myös Kimi 11v kasvattaa tomaatteja ja haaveilee fincasta.

Poikkeustila-ajan sakkorangaistukset osa 3/3 valitusprosessi

Espanjassa on jaettu poikkeustilan aikana yli 650.000 sakkomääräystä. Kuten artikkelisarjamme aikaisemmissa osissa todetaan, oikeusoppineiden mielestä on kuitenkin mahdollista, että melkoinen osa sakk...