Hyppää sisältöön

Kolmasosa espanjalaisista tienaa noin 645 euroa

Verottajan tietojen mukaan vuonna 2013 kolmasosa espanjalaisista (34%) tienasi kuukaudessa 645 euroa. Samalla arvioidaan, että palkkoja maksetaan ns. ”b–rahana” jopa 11% maan bruttokansantuotteesta.

Andalusia kontrolloi vuokra-asuntoja

Uusi laki rajoittamaan laitonta loma-asuntovuokrausta astunee voimaan Andalusiassa jo tammikuussa. Uusien tiukempien säädösten myötä parannetaan hotellien kilpailukykyä ja karsitaan harmaata taloutta.

Espanja.com – uudet tuulet

Espanja.com sivuston toimitusjohtaja Ismo Ivakko kertoo käynnissä olevasta sivusto-uudistuksesta. Uusitut ja parannetut sivut julkaistaan 2015 alkuvuodesta.

Espanjassa etsitään luvattomia rakennustöitä

Espanjan veroviranomaiset selvittävät lähes kolmen miljoonan asunnon ja talon laajennus ja muutostöitä ja tarkistavat onko kunnilla ja valtiolla muutoksiin liittyviä verosaatavia.

Espanjalaista eläkesäästämistä

Joka kymmenes rannikkoalueelta kiinteistön ostava espanjalainen suunnittelee ostonsa eläkevuosien investoinniksi. Suunnitelma on muuttaa itse rannikolle ja vuokrata ns. ykkösasunto eteenpäin.

Marbella kampanjoi asukasrekisteriin kirjautumisesta

Etelä-Espanjan rannikkokaupungit ovat ulkomaalaisten suosimia asuinalueita. Esimerkiksi Marbellan asukasrekisterissä oli viime vuonna 39 500 ulkomaalaisasukasta. Luku ei kuitenkaan kerro koko totuutta...

Espanjalaista viiniä Amerikkaan

Talouskriisistä puhutaan usein synkin sanoin, mutta taloudellinen taantuma on pakottanut etsimään uusia markkinoita ja tämä on luonut myös uusia mahdollisuuksia. Esimerkiksi espanjalaisen viinin vient...

Sijoittajapäivät Fuengirolassa

Perjantaina 7.11. järjestetään Aurinkorannikolla suomalaiset sijoittajapäivät. Keskeisinä teemoina tapahtumassa ovat Aurinkorannikon kiinteistömarkkinat sekä verotus.

Espanjassa lahjoitettu asuminen lisääntynyt

Omistusasunnossa asumisen määrä on laskenut Espanjassa vuodesta 2007 lähtien. Vuokra-asumisen määrä on puolestaan noussut 36% kymmenessä vuodessa. Uutta on nyt ns. lahjoitetun asumismallin lisääntymin...