Lisää lahjusskandaaleja
Uusi korruptiotapaus on ravistellut Espanjan hallituspuolueen Partido Popularin rivejä. PP:n ex-rahastonhoitajaa Luis Bárcenasia syytetään 22 miljoonan euron siirtämisestä Sveitsin tileille.

Kuningashuone leikkaa kuluja
Espanjan kuninkaan bruttotulot vuodelle 2013 ovat noin 300 000 euroa, prinssi Felipen palkka on puolet pienempi. Espanjan kuningashuoneen vuoden 2013 kuluja on kokonaisuudessaan leikattu 4%.

Kova tuuli ja sateet jatkuvat sunnuntaina
Viikonlopun voimakas puuskittainen tuuli voi ylittää vielä sunnuntaina 100km tuntivauhdin. Hälytystila on annettu 28 provinssiin. Launtaina myrsky vaati kahden ihmisen hengen Murciassa ja yhden Badajo...

Ulkomaalaiset ostavat eniten
Kiinteistökauppa Espanjassa lepää vahvasti ulkomaalaisen ostovoiman varassa. Engel & Völkersin laskelmien mukaan ulkomaalaiset ostavat jo 65% Espanjan kiinteistöistä ja ostokohteet ovat erityisest...

Asuntokauppa vilkastunut loppuvuodesta
Loppuvuoden asuntokauppa on ollut odotettua aktiivisempaa. Lokakuussa rekisteröitiin kiinteistökauppoja 12,8% prosenttia enemmän kuin edellisenä vuonna samaan aikaan.

Hälytystila; sadetta ja tuulta jopa 105km/h
Viikonloppu lähestyy Espanjassa kelivaroitusten myötä. Perjantain hälytystila yltää 40 provinssin alueelle. Voimakkaimmillaan tuulet ovat Galician alueella, mutta myös muu Espanja ja erityisesti ranni...

Passin uusiminen Espanjassa
Suomen passin voi uusia Espanjassa. Vuoden ympäri se onnistuu Madridissa, Málagassa ja Kanarian saarilla Las Palmasissa. Kiertävä passikone käy vuorotellen kolmessa eri kunniakonsulaatissa: Palma de M...

Pankeilta yli 100% lainoja
Rahoituslaitokset myöntävät jälleen asuntolainoja, jotka ylittävät asunnon hinta-arviot. Tavoitteena on, että ostajat voivat peittää lainalla kaikki ostoon liittyvät kulut kuten verot, rekisteröinnin ...

Eläkeläiset kaduille
Eläkeläisjärjestöt osoittavat mieltään ensi viikon aikana eri puolilla Espanjan eläkkeisiin kohdistettuja leikkauksia vastaan. Andalusiassa eläkeläisten mielenosoitukset ovat 13. joulukuuta.
