1.6.2023 Taina Liekari aloitti härkäjahdin, jonka tavoitteena on kiertää pyörällä kaikki Espanjan 87 kuuluisaa Osbornen härkää. Espanja.Com oli saattelemassa Tainaa matkaan Fuengirolan härällä, ja olemme seuranneet hänen matkaansa parin viikon välein.
Haasteita on osunut matkan varrelle, mutta tämä upea positiivinen ja sinnikäs nainen ei niistä ole lannistunut. Tällä kertaa tavoitimme Tainan illalla Tomelloson kaupungista.
– Lähdin Toledosta matkaan, ja suuntaan seuraavaksi rannikolle päin Cordobaa kohti. Minulla on nyt noin 5600 kilometriä takana, ja härkiä on bongattu 77. Jos menisin alkuperäisen suunnitelman mukaan, niin minulla olisi jäljellä enää 400 km. Mutta kun suunnitelmat ovat muuttuneet, niin minulla on vielä 1200 kilometriä jäljellä. Mutta ei se ole enää paljon!
Kuumuus hidastaa matkaa
Viime viikot ovat olleet hyvin helteisiä Espanjassa, ja pahimmillaan Taina on joutunut ajamaan yli 40 asteen kuumuudessa.
– Tässä kävi semmoinen, että kun oli kuumat säät, niin espanjalaiset alkoivat pitämään musta kauheesti huolta. Autot pysähtyy ja ihmiset kysyy, onko minulla tarpeeksi vettä, kun seuraavaan paikkaan on niin ja niin paljon matkaa. Olen kohdannut todella ihania ihmisiä matkan varrella!
– Kerran pysähdyin yhden talon varjoon katsomaan karttaa, kun minun puhelin kuumuu ja en näe auringossa. Sitten yksi mies tuli kysymään, että haluatko kylmää vettä, ja tottakai halusin. Minun vesi kuumenee matkalla yli kuuman kahvin lämpöiseksi. Minut kutsuttiin vielä sisälle viilentymään, jossa oli miehen sukulaisia koolla. He tarjosivat minulle ihanan kylmää vettä ja kakkua evääksi. He kauhistelivat, että ei tällä ilmalla kukaan liiku ulkona, muistelee Taina.
Yhden todella kuuman päivän päätteeksi Taina sai myös jonkinlaisen niveltulehduksen, jonka myötä hänen kaikki nivelensä kipeytyivät, ja hän joutui pitämään parin päivän tauon.
– Jalkoihin sattui kovasti, mutta ei lääkäriin kannattanut mennä. Siellä olisi kuitenkin sanottu, että pidä parin viikon vapaa. Ei mulla ole aikaa sellaiseen. Pidin parin päivän vapaan Toledossa. Nyt toivon, että ei olisi alamäkeä kauheesti. Minun kädet on vielä niin kipeät, että ei parane jarrutella kovasti, kun jarruttaessa joutuu käsillä puristamaan. Myös hiekkatiet tuo haastetta, kun ne on täynnä ihanaa nimismiehen kiharaa. Ja kun kädet ovat kipeät, niin se tärinä on oma haasteensa. Mutta kyllä näillä käsillä eteenpäin menee!
Toledossa vapaapäivän viettoa
Taina piti siis pari vapaapäivää Toledossa, joka on ollut ennen Madridia Espanjan pääkaupunki.
– Toledo on tosi kiva kaupunki, ja siellä on paljon historiallisia rakennuksia. Laskeskelin, että siellä on kirkkoja ja erilaisia uskonnollisia rakennuksia melkein 70. Ihan en ehtinyt kaikkia kiertää. Koitin, että en hirveän isoa kävelylenkkiä tekisi, jotta jalat saisi lepoa. Menin Hop-on hop-off -bussilla ja turistijunalla ympäri kaupunkia.
– Toledossa oli jännä juttu, kun siellä oli hirveä määrä poliiseja, ja helikopterikin pörräsi taivaalla. Poliisit pysäytteli autoja, tutki ojia ja kurkki aitojen taakse. Pelästyin, että mitä ihmettä täällä oikein tapahtuu. Onko joku vanki karannu tai joku murhaaja liikkeellä, joka hyökkää kohta kimppuuni. Soitin miehelleni, ja hän palautti minut todellisuuteen. Kari kertoi, että siellä on Euroopan puolustusministerien kokous, jota varten siellä oli poliiseja, naurahti Taina.
Upea Albacete ja Don Quixoten jalanjäljillä
Härkäjahdin varrella Taina on vieraillut lukuisissa mielenkiintoisissa paikoissa. Se onkin yksi syy, miksi hänen aikataulunsa on venynyt, sillä Espanjassahan riittää todella paljon nähtävää.
– Kävin Albacedessä, ja en ollut koskaan kuullutkaan aiemmin kyseisestä paikasta. Siellä ei ollut mikään nähtävyys auki, mutta se oli niin kaunis kaupunki. Siellä oli erikoisia ja koristeellisia rakennuksia. Myös yksi seuraajistani oli kertonut, että kaupunki on ihmeellinen, ja sitä se oli. Siellä oli hirveän paljon näkemistä, vaikka mikään nähtävyys ei ollut auki!
Viime päivät Taina on ajellut Don Quixoten jalanjäljillä. Don Quixote on espanjalaisen Miguel de Cervantesin (1547-1616) kirjoittama veijariromaani, ja se on yksi maailmankirjallisuuden suurista klassikoista.
– Tajusin yhtäkkiä, että minähän olen pyöräillyt reitillä, missä on niitä valkoisia tuulimyllyjä Don Quixoten tarinoista. Don Quixote oli laiha päästään pimahtanut mies, joka lähti parantamaan maailmaa.
Majoitushaasteita
Matkan varrella Taina on yöpynyt monen moisessa paikassa, hotellista sortuneeseen asemarakennukseen. Taina on usein myös yöpynyt erilaisissa yhteismajoituksissa.
– Olen saanut ihan hyvin nukuttua yhteismajoituksessa, ja jostain syystä minut on melkein aina sijoitettu mies seuraan. Ehkä he ovat respassa ajatelleet, että tuo vanha akka pitää kurissa noin nuoret kollit, naurahtaa Taina.
– Olin taas yhteismajoituksessa ja jouduin nukkumaan yläpedille. Mulla oli niin kädet ja jalat kipeät, etten tiennyt, miten pääsen sieltä alas. Laitoin puhelimeni ja powerbankin, joka on siis tosi iso ja painava, lataukseen ylähyllylle. Siitä se sitten tipahti alapedissä nukkuvan miehen päälle. Arvaa olinko nolona! Jäin siinä kuuntelemaan, että hengittääkö hän vielä, onko sillä mennyt taju ja huhuilin, että onko hän kunnossa. Mies vaan hiljaa siirsi sen powerbankin viereiselle pöydälle, mutta ei sanonut mitään. Pyysin vielä anteeksi, mutta hän ei siis sanonut sanaakaan. Ehkä se taisi vähän suuttua minulle, pohtii Taina.
Välillä Tainalla on ollut haasteita yöpaikan löytämisessä. Toisinaan kaikki majapaikat ovat kiinni, ja joskus hänen varaustaan ei ole löytynyt. Mutta kaikesta on kuitenkin selvitty.
– Kerran, kun oli järjettömän kuumaa, enkä löytäyt yöpaikkaa, niin olin hätää kärsimässä! Mittari näytti 47 astetta, ja sitten alkoi vesikin loppumaan. Menin aina vaan eteenpäin kylästä toiseen etsien majapaikkaa. Se oli jo kolmas kylä, mistä lopulta löysin majapaikan. Netissä siinäkin luki, että siellä ei olisi vapaita huoneita. Onneksi kävin kysymässä, koska siellä oli, ja pääsin vihdoin lepäämään. Sen päivän jälkeen minulla alkoikin nuo nivelvaivat.
– Kun eilen menin hotelliin, niin siellä taas sanottiin, että ei sinulla ole varausta. Näytin vahvistuksen ja kuitin maksusta, mutta silti respa väitti että, ei ole varausta, kun sitä ei näy missään. Lopulta ne antoi mulle huoneen, kun rupesin jo hermostumaan. Viisi yli kaksitoista heräsin sitten siihen, kun valot tuli päälle huoneessani ja tuntematon pariskunta käveli huoneeseen. He olivat sitten antaneet saman huoneen myös toisille asiakkaille, naurahtaa Taina.
Matka jatkuu
Seuraavaksi Taina jatkaa Cordobaan päin, jossa hän aikoo pitää vapaapäivän miehensä kanssa. Tainan aikataulu ei ole kiveen kirjoitettu, ja siihen vaikuttaa paljon myös se, minkälaiset kelit on tulossa.
– Nyt on luvattu myrskyä ja sadetta lauantaiksi eli riippuu säistä milloin olen perillä. Jos on tosi paha keli, niin odotan sen päivän. Jos kaikki säät ja kaikki menee kohdilleen, niin olen takaisin Fuengirolassa noin 21. tai 22. päivä syyskuuta tai jotain. Tässä Cordoban jälkeen tulee tosi jyrkkää nousua. En voi luvata, että ne menee ihan yhdessä kahdessa päivässä, mutta ei tässä enää pitkään mene!
Tainan matkantekoa voi seurata mm. Facebookissa Taina vaeltaa ryhmässä sekä lukemalla Espanja.Comin artikkeleita.
Tainaa sponsoroivat mm. Espanja.Com, Suomen Jalometallikierrätys, E-FULL, Lomakoti Ulkomailta ja Sol Eyes.
Lue lisää Tainan härkäjahdista:
Härkäjahti jatkuu kohti Välimeren rantoja
Tainan härkäjähti on jo puolessa välissä
Härkäjähti jatkuu Pohjois-Espanjassa pyhiinvaeltajien jalanjäljissä
Taina Liekari on löytänyt jo 25 härkää
Taina starttasi härkäjahtiin Espanjaan
Lähde
wikipedia.org
Teksti Espanja.Com
Kuvat Taina Liekari
toimitus@espanja.com