1.6.2023 Taina Liekari lähti härkäjahtiin, jonka tavoitteena on kiertää pyörällä kaikki Espanjan 87 kuuluisaa Osbornen härkää. Espanja.Com oli saattelemassa Tainaa matkaan Fuengirolan härällä, ja olemme seuranneet hänen matkaansa parin viikon välein. Tällä kertaa tavoitimme energisen ja iloisen Tainan, kun hän oli jatkamassa matkaansa Burgosin kaupungista, joka sijaitsee Pohjois-Espanjassa.
– Alkumatkan tekniset haasteet pyörän kanssa on ratkaistu, ja nyt on ollut enemmänkin seikkailuhaasteita, naurahtaa Taina.
Tähän mennessä Taina on löytänyt 43 härkää, ja kilometrejä on takana noin 3000. Härkäjahti alkaakin olla puolessa välissä. Matkaan menee aikaa suunniteltua enemmän, koska tavallisella pyörällä eteneminen on hitaampaa kuin sähköpyörällä, jolla hänen piti alunperin taittaa matkaa.
– Olen tyytyväinen jos pyöräilen päivän aikana keskimääräisesti 70 kilometriä. Päivät kuitenkin vaihtelevat. Välillä ajan yli 100 kilometriä, ja tänään kilometrejä tulee vain 57.
Myös lämpötilat ovat vaihdelleet matkan aikana. Välillä on ollut viileää, ja ajoittain lämmöt ovat nousseet jopa neljäänkymmeneen asteeseen. Sadepäiviäkin on matkalle osunut jokunen.
– Kehoni on onneksi kestänyt matkantekoa hyvin, mutta lämpötilan vaihtelut ovat välillä haastavia. Aamulla voi tuntua viileältä, ja päivän aikana lämmöt voivat nousta melkein 40 asteeseen, niin onhan se raskasta polkea ylämäkiä. Alamäissä taas tuntuu kuin joku puhaltaisi kuumalla föönillä. Ei se pahemmin viilennä. Onneksi minulla on hyvä lämmönsietokyky, iloitsee Taina.
Erilaisia teitä härkiä kohti
Tainan tavoitteena on ajella pyörällään erilaisia teitä pitkin: välillä pieniä hiekkateitä ja välillä isompia maanteitä pitkin. Muut tielläliikkujat väistävätkin Espanjassa hyvin pyöräilijää.
– Eilen menin ison tien laitaa rekkojen seassa. Suurimmaksi osaksi siellä oli jopa 2 metriä leveät pientareet, joissa oli hyvä ajaa pyörällä. Rekat väistelivät minua vähän liiankin hyvin. Ne aiheuttivat vaaratilanteita, koska ne kiersivät minut välillä vastaantulevan kaistan puolelta. Ihan hyvin ne voisivat ohittaa minut lähempääkin.
Bufones de Pria
Härkien bongaamisen lisäksi Taina haluaa tutustua myös matkan varrella oleviin nähtävyyksiin. Yksi tällainen oli Llanesin kaupungin läheltä löytyvä vaikuttava luonnonilmiö, Bufones de Pria. Ne ovat merenpohjassa olevia kallioaukkoja, joista vesi suihkuaa korkealle ilmaan, kun aallot iskeytyvät aukkoihin.
– Minä en valitettavasti nähnyt vesisuihkuja, koska ei ollut tarpeeksi aaltoja. Maisemat siellä ovat kuitenkin niin hienot, että siellä kannattaa ehdottomasti käydä. Siellä on jyrkät kalliot rannalla, uimarantoja ja tunneleita, joiden läpi voi kävellä. Llanesin pikkuinen kylä on myös tosi kaunis.
Seikkailu romahtaneessa tunnelissa
Tainan matkan varrelle sattui myös tunneliseikkailu, jossa oli jopa rohkealle Tainalle liikaa jännitystä. Taina oli ajatellut oikaisevansa Via Verde -reittiin kuuluvan 7 kilometriä pitkän tunnelin kautta. Via Verde -reitit ovat entisistä rautateistä kunnostettuja ulkoilureittejä, ja niitä on Espanjassa tuhansia kilometrejä. Reittien varrella on vanhoja juna-asemia, joita on saatettu muuttaa esimerkiksi kahviloiksi.
– Mietin jo tunneliin mennessä, että onkohan se turvallista, kun oli kova vesisade. Tunnelissa kuului veden virtausta, huminaa ja kolinaa. Minulla oli huono otsalamppu, ja kun siellä ei ole mitään valoja, niin näin tosi huonosti. Siellä ei myöskään pystynyt pyöräilemään, kun siellä oli mutaa, ja katosta oli tippunut betonia ja kiviä.
Pikkuhiljaa Taina huomasi, että tunneli oli vieläkin huonommassa kunnossa.
– Aluksi näin, että tunnelin katosta oli tippunut alas auton kokoinen lohkare. Vähän myöhemmin näin pienen mökin kokoisen lohkareen, mutta siitä pystyi vielä menemään ohi. Siinä vaiheessa kyllä rupesi jo huolettamaan.
Taina kuitenkin päätti sinnikkäästi jatkaa loppuun asti tunnelia pitkin. Hän oli päässyt melkein tunnelin päähän, missä odotti hurja näky. Tunnelin katto oli romahtanut kokonaan, ja tunneli oli täysin tukossa.
– Tajusin, että se on voinut romahtaa sinä aikana kun olen ollut tunnelissa. Olin vähän aiemmin saanut paikallisilta tiedon, että tunnelissa pystyy kulkemaan, eikä tunnelissa vastaan tulleet ihmiset varoittaneet, että tunneli olisi tukossa. Siinä vaiheessa minua kyllä pelotti, ja minun piti todella rauhoitella itseäni. Tulinkin aikamoista vauhtia pois tunnelista, ja löin matkalla varpaani kiveen. Sieltä minä tulin tunnelia pitkin verta vuotaen vesilätäköiden läpi. Ei siinä oikein ehtinyt mitään väistellä, muistelee Taina.
Haasteet eivät loppuneet siihen. Tunneliseikkailussa oli kestänyt niin kauan, ettei Taina enää ehtinyt yöpaikkaan, netti ei toiminut ja ulkona satoi vielä vettä. Taina päättikin yöpyä viereisessä hylätyssä asemarakennuksessa, joka oli myös osittain romahtanut.
– Sinne portaikkoon sitten pistin pedin ja nukuin makuupussissa. Heräsin monta kertaa, mutta sain kuitenkin nukuttua. Kerran heräsin taskulampun valoon, kun joku oli tullut taloon keskellä yötä. Huusin hänelle että Hola! Hän varmaan pelästyi, kun lähti menemään. Varmaan hän luuli, että siellä joku kummitteli.
Territorio Artlanza
Erityisen vaikuttava kohde Tainan mielestä oli Quintanilla del Aguan -kaupungissa sijaitseva kierrätysmateriaaleista rakennettu maalaiskylä, Territorio Artlanza. Sen on rakentanut taiteilija Félix Yánez, ja sen sanotaan olevan maailman isoin veistos. Kylästä löytyy mm. koulu, kirkko, kauppa, apteekki ja viinikellari.
– Se oli käsittämätön paikka! Joku on oikeasti rakentanut kaupungin, joka on kuin museo, kaupunki ja taideteos yhtäaikaa. Siellä olisi voinut viipyä vaikka kuinka kauan ja ihastella yksityiskohtia. Koskaan et tiennyt mitä nurkan takaa tulee. En ole koskaan nähnyt mitään samanlaista, sinne kannattaa ehdottomasti mennä käymään!
Ihania ihmisiä matkan varrella
Yksi Tainan matkan tavoite on tutustua uusin ihmisiin, ja ihania kohtaamisia onkin riittänyt.
– Tapasin huippu ihania ihmisiä yhdessä pyhiinvaeltajien majatalossa, Nájerassa. Yöpaikka siellä maksoi vain 9 euroa, ja siellä tuli olo, että olisin mennyt kotiin. Me söimme yhdessä muiden yöpyjien kanssa. Siellä oli pariskunta Kolumbiasta, jotka olivat tehneet kolumbialaista ruokaa, joka oli niin hyvää!
Taina on saanut välillä henkistä vetoapua jyrkissä mäissä paikallisista pyöräilijöistä.
– Yksi mäki näytti kartalla niin jyrkältä, että olin vähän huolissani pystynkö sen pyöräilemään. Pysähdyin ensin lähteelle juomaan, ja siihen saapui iso joukko espanjalaisia oikeita pyöräilijöitä. Aloimme juttelemaan, ja heidän mielestä minun reissu oli niin hieno juttu. Olin niin iloinen heidän sanomisistaan ja kannustuksesta, että jyrkkä ylämäki meni kuin siivillä.
Härkäjahti jatkuu
– Seuraavaksi suuntaan Madridia kohti, jossa aion vierailla, vaikka siellä ei ole härkää. Sieltä koukkaan takaisin Riohan alueelle, jonka jälkeen palaan takaisin Madridiin päin. Minulla onkin ongelmana, että täällä Espanjassa on niin paljon kivoja paikkoja, missä haluaisin käydä. Välillä on vaikea valita missä pysähtyä, ja sen myötä tulee näitä ylimääräisiä mutkia, naurahtaa Taina.
Tainan matkantekoa voi seurata mm. Facebookissa Taina vaeltaa ryhmässä. Tainaa sponsoroivat Suomen Jalometallikierrätys, E-FULL, Lomakoti Ulkomailta ja Sol Eyes.
Tainan reittikartta.
Lue lisää Tainan uskomattomista suorituksista:
Härkäjähti jatkuu Pohjois-Espanjassa pyhiinvaeltajien jalanjäljissä
Taina Liekari on löytänyt jo 25 härkää
Taina starttasi härkäjahtiin Espanjaan
Eurooppa tutuksi – kävellen Espanjasta Suomeen
Jalkapatikalla Espanjasta Suomeen – Espanjan osuus takana
Jalkapatikalla Taina on perillä
Lähde:
viajecaminodesantiago.com
Teksti Espanja.Com
Kuvat Taina Liekari
toimitus@espanja.com