Teneriffa on tunnettu sen eteläisistä aurinkorannoista, mutta saarelta löytyy paljon muutakin. Sen luonto on ainutlaatuista vulkaanisten alueiden ja kasviston vuoksi. Tutustumalla saaren moniin vaellusreitteihin pääset luontoon, vuoren huipulle ja meren rantaan.
Suurin osa suosituimmista vaellusreiteistä sijaitsee Anagan vuoristossa, Teiden kansallispuistossa sekä Teno vuorilla, mutta saarella on myös helppo lähteä kävelyretkille vaikkapa läheiseen kylään meren rantaa tai metsäpolkuja pitkin.
Vaellusretkelle kannattaa aina pakata mukaan vettä ja pientä purtavaa, hyvät patikointikengät sekä aurinkorasvaa ja mahdollinen päähine. Sitten vain luonnonhelmaan ja nauttimaan elämästä!
Anaga – Roque Bermejo
Tämä reitti sijaitsee Teneriffan koillisosassa, ja kulkee upean Anagan vuoriston läpi jossa sijaitsevat muun muassa Ijuana Integral Nature Reserve ja Antequeran ranta.
Reitin voi aloittaa esimerkiksi Anagan pikkukylistä Lomo de las Bodegasista tai Charmorgasta, joista on muutama vaihtoehto poluille. Kiertävä reitti vie Roque Bermejon rotkon ohi ja rannalle saakka.
Reitti kulkee pääosassa metsikön läpi, ja matkalla voi nähdä muun muassa Anaga majakan. Tämän reitin pituus on noin 10 – 13 km riippuen mistä vaelluksen aloittaa. Se on mäkineen osaksi haastava reitti, joten sen käveleminen edellyttää hyvää fyysistä kuntoa.
Afur – Tamadite
Tämä reitti sijaitsee myös Anagan luonnonpuistossa, ja se alkaa Afurin kylästä.
Reitti on kokonaisuudessaan noin 5,1 km pitkä, mutta siitä voi tehdä myös pidemmän 11,6 km reitin, alkaen Enchirésistä. Halutessa voi tehdä hieman haastavamman kiertoreitin Tagananan kautta, jos haluaa nähdä vesiputouksen. Silloin reitille tulee matkaa 11,9 km.
Vaellusreitillä voi nauttia upeista näkymistä Barranco de Afuriin, joka tunnetaan myös nimellä Barranco del Tamadiste, joka on rotko Anagan vuoriston pohjoisrinteellä. Matkalla voi myös nähdä villieläimiä ja Kanariansaarten upeaa kasvistoa. Reitti päättyy kauniille Tamaditen rannalle, josta voi vaeltaa takaisin Afuriin.
Santiago del Teide – Masca
Masca on tunnettu Espanjan ”Machu Picchuna” ja myös reitti sinne on kokemisen arvoinen. Santiago del Teidestä lähtevä reitti on noin 8,5 km pitkä, ja haastavuustasoltaan helppo.
Matkalla pääsee ihailemaan Teno vuorien majesteettisuutta, ja matkalla kannattaa tehdä muun muassa lyhyt kiertoreitti Pico Verdeen, josta on erinomaiset maisemat vuoristoon. Reitti vie myös laakeripuumetsikön läpi Mirador de Cruz de Hilda näköalapaikalle, jonka jälkeen saavutat Mascan. Kylästä voi palata takaisin lähtöpisteeseen bussilla, jos ei jaksa vaeltaa 8,5 km takaisin.
Mirador de la Ruleta – Roques de García
Teiden kansallispuistosta on sen samannimisen tulivuoren myötä tullut yksi tunnetuimmista Espanjassa. Vuoren huipulle kiipeämiseen tarvitsee erityisen luvan, mutta myös sen ympäriltä kansallispuistosta löytyy useita vaellusreittejä, jotka tarjoavat yhtä upeita maisemia.
Mirador de la Ruletasta lähtevä reitti Roques de Garcíaan on vain 3,4 km pitkä, ja sen kävelee helposti jopa noin tunnissa. Reitin aikana pääsee ihailemaan vulkaanisen puiston kivimaisemia ja muun muassa La Catedral -kivikköä.
Parador Nacional – Montaña Guajara
Jos Teiden puistossa haluat kuitenkin kiivetä vähän korkeammalle, voi suunnata Montaña Guajara vuorelle.
Vuorelle vie muutamakin reitti, mutta suosituin on Parador Nacionalista, josta alkaa tasainen ylösnousu Guajaran tasangolle.
Reitti on yhteensä noin 10,1 km pitkä ja se kiertää Guajaran vuoriston. Reitti kannattaa kiertää ns. ”myötäpäivään”. Ylhäällä avautuu upea näkymä vulkaaniseen maisemaan ja Teide-vuorelle.
Katso lisää vaellusreittejä Espanjassa:
Lähteet: 20minutos, Truetenerife, Alltrails, Moonhoneytravel, pääkuva: Unsplash