Hyppää sisältöön

Koronatartuntojen määrä hienoisessa nousussa Andalusiassa

Koronatartuntoja on todettu viime päivinä jonkun verran edellistä viikkoa enemmän Andalusiassa. Myös Aurinkorannikolla tartuntojen määrä on noussut hieman.

Kesän uusi suosikkitrendi pihaan – ’rantatyyliset’ uima-altaat

”Jos et pääse rannalle, tuo ranta luoksesi” on espanjalaisten asunnonomistajien motto tänä kesänä. Nouseva trendi loma-asuntojen sekä talonomistajien keskuudessa ovat rantatyyliset uima-al...

Sakot katsastuksen tai vakuutuksen uupumisesta

Tilastojen mukaan Espanjassa on 2,5 miljoonaa kulkuneuvoa liikenteessä ilman vakuutusta ja katsastusleimaa. Rikkeistä voi rapsahtaa tuhansien eurojen sakot.

Myös Espanja mukana koronapassikokeilussa

Espanjan pääministeri Pedro Sánchez ilmoitti perjantaina, että Espanja osallistuu 7. kesäkuuta alkavaan EU-kokeiluun, jonka aikana muutamissa jäsenmaissa testataan digitaalista sovellusta, josta näkyv...

Zinedine Zidane jättää valmentajan uransa Real Madridissa

Real Madridin jalkapallojoukkuetta valmentanut Zinedine Zidane jättää tehtävänsä kesken sopimuskauden, jota hänellä olisi ollut vielä vuosi jäljellä.

Maailman arvostetuin viinimerkki on espanjalainen

Vuosittaisesta World’s Most Admired Wine Brand -tutkimuksesta käy ilmi, että maailman arvostetuin viinimerkki on espanjalainen, kuin myös kolme top 10:ssä olevista merkeistä.

Sähkölaskutukseen muutos Espanjassa

Sähkölaskujen laskentaperuste muuttuu Espanjassa kesäkuun 1. päivästä alkaen uuden asetuksen myötä suuressa osassa maan kotialouksista.

Uutiskirje Touko 02/21

UUTISKIRJE TOUKO 02/21       Uutiskirje Touko 02/21 UUTISET YRITYKSET ASUNNOT   UUSIMMAT UUTISET OPI ESPANJAA: TUNNETILAT Onnellinen, hilpeä ja kiitollinen vai ikävystynyt, pettyny...

Koronatartuntatilanne pysynyt melko vakaana Espanjassa

Vaikka poikkeustila ulkonaliikkumiskieltoineen lopetettiin Espanjassa kaksi viikkoa sitten, koronatartuntojen määrä on pysynyt koko maassa ainakin toistaiseksi suhteellisen ennallaan.