Tämä rouva saa energiaa ihmisistä. Rakastan istua kahviloissa, käydä tapahtumissa, vaeltaa ihmisjoukoissa, missä voi hymyillä yhdessä, seurata ihmisten pulppuavaa vuorovaikutusta, aistia eläväistä tunnelmaa ja ladata tätä upeaa ihmisenergiaa itseensä.
Toki välillä on mukavaa olla ihan yksinkin. Pysähtyä kuulostelemaan missä olen ja mitä tunnen, juuri nyt. Enemmän kuitenkin nautin meistä ihanista ihmisistä, yhdessäolosta. Erilaisia tapahtumia ja eläväisiä kahviloita täällä Espanjassa riittää. Siinäpä taas yksi syy miksi täällä olen ja elän, nyt.

Espanjassa juhlitaan yhdessä
Minusta tuntuu, että Espanjassa elämästä voi ja saa nauttia enemmän kuin Suomessa. Täällä on valtavasti erilaisia juhlia ja tapahtumia, joissa ihmiset kerääntyvät kaduille pitämään hauskaa ja nauttimaan elämästä, yhdessä. Suomessa taas vetäydytään oman perheen piiriin viettämään juhlapäiviä. Oikeastaan vain vappu on juhla, milloin me suomalaiset rynnimme kaduille ja toreille juhlistamaan yhteistä hetkeä. Ja tietenkin silloin, kun voitamme lätkän MM-kultaa.
Viime vuonna elimme vielä korona-aikaa, ja kaikkia juhlia ja tapahtumia ei saanut järjestää. Pikkuhiljaa niitä alettiin viettämään tavalliseen tapaan, myös täällä Espanjassa. Elämä jatkui. Tällöin minut lumosi espanjalaisten tapa juhlistaa pääsiäistä. Nyt pääsen taas kurkistamaan, kokemaan ja aistimaan, miten täällä vietetään pääsiäistä. Siinä on jotain maagista.


Semana Santa, hiljainen viikko
Tällä viikolla Espanjassa on Semana Santa, pääsiäisviikko. Espanjalaisten pääsiäinen tuntuu olevan enemmän uskonnollinen juhla verrattuna Suomeen. Pajunkissojen kerääminen, lasten virpomisiloon osallistuminen, pörröiset tiput, rairuohon kasvattaminen, pääsiäismunien syönti ja tietenkin kevään juhlistaminen ovat kuuluneet pääsiäisen viettooni Suomessa. Täällä Espanjassa pääsiäisen juhlistaminen onkin sitten hieman erilaista.
Espanjassa pääsiäisviikolla kaupungit täyttyvät ihmisistä. Täällä järjestetään joka kaupungissa uskonnollisia kulkueita, joissa eri veljeskunnat kantavat kaduilla uskomattoman hienoja lavoja, joissa on erilaisia pyhimyspatsaita, kukkia ja muita upeita koristeita. Niin että mitä ihme lavoja? Muistan hyvin kuinka vaikeaa oli viime vuonna sanallisesti kuvata suomalaisille ystävilleni näitä upeita ilmestyksiä ja sitä maagista tunnelmaa mikä kaupungilla oli. Ja edelleenkään kirjoitustaitoni eivät siihen oikein riitä.


Pääsiäisviikko on vasta aluillaan. Keskiviikkona menen illalla Fuengirolaan ihailemaan Los Bolichesin pääsiäiskulkueita, ja torstaina Mijas Puebloon. Ja ainakin perjantaina suuntaan askeleeni taas Málagaan, jossa on satumainen tunnelma näin pääsiäisenä. Näistä kerron lisää myöhemmin.
Tällä viikolla on siis luvassa pääsiäisen viettämistä, eri kaupunkien pääsiäiskulkueisiin tutustumista, silmien loistetta, ihmettelyä ja sydämeen porautuvia hetkiä. Ajattelin syödä ainakin yhden Mignon-munan, upottaa varpaani hiekkaan ja nauttia hetkistä yhdessä auringon kanssa. Aion myös maistella paikallista torrijas-pääsiäisherkkua, espanjalaisia köyhiä ritareita. Jos olet täällä, niin maista sinäkin!
Ihanaa viikkoa meille kaikille ihanaisille ihmisille. Olkoon viikkomme täynnä iloa ja aurinkoa, olimmepa sitten täällä tai Suomessa. Nautitaan yhdessä pääsiäisestä, hymyillään ja jatketaan matkaa ensi viikolla. Eli tervetuloa taas Ellun kaa Espanjaan!
Lue lisää Espanjassa Ellun kaa -blogista:
Espanjassa Ellun kaa! osa 1
Espanjassa Ellun kaa! osa 2
Espanjassa Ellun kaa! osa 3
Espanja.Comissa alkaa uusi Espanja-aiheinen vapaa-ajan blogi
Pääkuva Espanja.Com
Kuvat Ellun arkisto
ellu@espanja.com