Hyppää sisältöön

Matkailu ja turismi

Espanjan matkailu on monipuolista ja ympärivuotista: rannat, kaupungit, kulttuuri, ruoka ja luonto houkuttelevat matkailijoita kaikkialta maailmasta. Espanja on Euroopan ja koko maailman suosituimpia matkakohteita.

Moottoripyöräilevät joulupukit levittävät jouluiloa

Suomen kuuluisin henkilö joulupukki, on hyvin suosittu myös Espanjassa. Onneksi suomalaista joulupukkia on edustanut täällä Fuengirolasssa viimeiset kahdeksan vuotta Aurinkorannikolla talvet asuva 70-...

Xixona on joulunmakuinen vuoristokylä

Xixona (Espanjaksi Jijona) on noin 7000 asukkaan kylä Alicanten maakunnan vuoristomaisemissa, 453 metrin korkeudessa. Se tunnetaan eritysesti turrónin valmistuksesta. Tällä makealla nougatherkulla on ...

Espanjan kuluttajaliitto nimesi hinta-laatusuhteeltaan parhaan punaviinin

Espanjan kuluttajaliitto OCU teki vertailun selvittääkseen, mikä on paras punaviini Espanjan supermarkettien hyllyillä. Vertailun tuloksena nimettiin hinta-laatusuhteeltaan voittajapunaviini sekä myös...

La Palman saari – La Isla Bonita osa 2

Kierros La Palman saarella jatkuu. Edellisen päivän Fuencalienten suolakenttävierailun jälkeen teki mieli virkistäytyä merellisissä maisemissa. Kesä on upeimmillaan ja turkoosin sininen meri hallitsee...

Costa del Solin hotellit pitävät ovensa auki talvella suuren kysynnän vuoksi

Tänä talvena Costa del Solilla pidetään hotelleja auki enemmän kuin koskaan aiemmin, sillä kysynnän odotetaan jatkuvan vahvana myös sesonkiajan ulkopuolella. Costa del Solin Aehcos-hotelliyhdistys ker...

Jouluinen Madrid valloittaa tunnelmallaan

Madridin tunnelmalliseen joulunaikaan kuuluvat näyttävien jouluvalojen lisäksi joulutorit, luistinradat ja lämpimät churrot. Madridin lämpötilat laskevat joulukuussa sen verran viileiksi, että kaupung...

Kymmenen tyypillistä espanjalaista joulumakeista

Espanjalaiseen jouluun kuuluu monenlaiset makeat herkut. Tutuimpia niistä ehkä ovat turrón tai loppiaisena nautittava Roscón de Reyes. Jouluherkkuja on valmistettu ympäri Espanjaa useissa kylissä ja l...

Helsinki-Vantaa valittiin maailman kauneimpien lentoasemien joukkoon

Finavian Helsinki-Vantaan lentoasema on valittu yhdeksi maailman kauneimmista lentoasemista kansainvälisesti arvostetussa Prix Versailles 2023 -arkkitehtuuri ja design-kilpailussa. Valintakriteereinä ...

Fuengirolan uusi urheilu- ja vapaa-ajan puisto Parque de La Loma aukeaa jouluun mennessä

Parque de La Loma -puiston työt ovat loppusuoralla, kertoi Fuengirolan pormestari Ana Mula, joka vieraili viime viikolla lähes 30 000 m2 puistossa. Puisto sijaitsee Avenida de Andalucía -kadun ja Arro...