Poikkeustilannetiedotus

Rantamatkailun avaamista suunnitellaan Andalusiassa
Andalusian maakuntahallinnon tavoitteena on avata alueen uimarantoja ja rantamatkailuyrityksiä heinä- ja elokuussa, mutta millaisin rajoituksin. On ehdotettu jopa verovähennyksiä kotimaanmatkailusta.

Espanjan matkailusektorin käynnistämisestä erilaisia arvioita
Monilla rannikkoalueilla matkailu on pääelinkeino ja sen käynnistämisen aloittaminen kiinnostaa monia. Aikataulu riippuu tartuntatilanteen kehityksestä ja toukokuun puolessavälissä ollaan viisaampia j...

Kauppojen avatessa tiedossa alennusmyynnit!
Espanjalaiset vaatemyymäläketjut valmistelevat liikkeidensä avaamista yleisölle. Sovituskopit mietityttävät. Jos liikkeet avaavat toukokuussa, niin tiedossa on heti alennusmyynnit!

Koirien tassujen desinfiointi – lejíalla vai ei?
Espanjassa kaduille ruiskutetut desinfiointiaineet ja toisaalta pelko viruksen välittymisestä koirien tassujen kautta kotioloihin on saanut lemmikkien omistajat pohtimaan tassujen desinfiointia. Viral...

Lapset voivat ulkoilla Espanjassa sunnuntaista alkaen, PÄIVITETTY
Alle 14-vuotiaat voivat ensi sunnuntaista lähtien liikkua ulkona rajoitetusti. Viranomaiset ovat ilmoittaneet julkaisevansa yksityiskohtaiset ohjeet lauantaina, mutta hallituksen ministerit Salvador I...

Poikkeustilaa jatkettiin 9. toukokuuta saakka
Espanjan parlamentti päätti keskiviikon istunnossaan jatkaa hallituksen esityksestä poikkeustilaa toukokuun 9. päivään saakka. Liikkumisrajoitukset säilytetään siihen saakka lähes nykyisellään. Vain l...

Lejían eli kloorin käyttö desinfiointiin vaatii tarkkuutta
Espanjassa paljon käytetty lejía eli kloori on kasvattanut nyt asemiaan desinfiointiaineena koronavirusta vastaan. Sillä putsataan nyt myös katuja ja autoja. Sen väärinkäyttö voi aiheuttaa terveysrisk...

Poikkeustila-ajan sakkorangaistukset osa 3/3 valitusprosessi
Espanjassa on jaettu poikkeustilan aikana yli 650.000 sakkomääräystä. Kuten artikkelisarjamme aikaisemmissa osissa todetaan, oikeusoppineiden mielestä on kuitenkin mahdollista, että melkoinen osa sakk...

Poikkeustila-ajan sakkorangaistukset osa 2/3 sakkojen laillisuus?
Poliisit olivat jakaneet poikkeustilan aikana 16. huhtikuuta mennessä 600.000 sakkorangaistusta. Lue tästä millaiset sakot voivat olla perusteettomia ja siksi niitä ei ehkä tarvitse maksaa. Artikkelis...
