Poikkeustilannetiedotus

Poikkeustila-ajan sakkorangaistukset osa 1/3 summat
Espanjassa valitsevan poikkeustilan aikana on ulkonaliikkuminen kielletty ilman erityistä syytä. Myös liikkumisen etäisyyksiä on rajoitettu. Poliisit ovat ahkerasti valvoneet, että sääntöjä noudatetaa...

Elintarvikkeiden hinnat nousseet kriisin aikana
Jokainen Espanjan elintarvikeliikkeissä viime aikoina asioinut lienee pannut merkille, että kauppalasku on aikaisempaa selkeästi suurempi.

Nelivaiheinen korona-exit suunnitelma
Espanja näyttää seuraavan AEI:n laatimaa nelivaiheista suunnitelmaa koronaviruspandemian selättämiseksi. Olemme nyt vaiheessa yksi.

Sairaalahoitoa tarvitsevien määrä vähentynyt selvästi
Ainakin toistaiseksi näyttää vahvasti siltä, että pahin koronaviruspandemian vaihe on ohitettu Espanjassa. Tehohoidossa on huomattavasti vähemmän potilaita ja henkilökunnalla paremmin varusteita.

Hengityssuojat – jos käytät, käytä oikein!
Itse tehty kasvomaski ei suojaa käyttäjäänsä koronavirukselta, muistuttavat viranomaiset ja ne voivat olla väärinkäytettyinä viruksenlevittäjiä. Ainostaan pesu 90 asteessa desinfioi hengitysuojaimet.

Asuntoja rakennetaan taas – Espanjan vetovoima on tallella
Suurin osa suurista espanjalaisista rakennusyhtiöistä on jo käynnistänyt työt uudisasuntokohteissaan kaksi viikkoa kestäneen seisakin jälkeen, kertoo Expansión-talouslehti keskiviikon numerossaan. Kii...

Poikkeustilan jatkosta keskustellaan Espanjassa
Hallituslähteiden mukaan pääministeri Pedro Sánchezin hallitus suunnittelee nykyisten poikkeustilamääräysten jatkamista 10. toukokuuta saakka.

Kuolonuhrien määrä Espanjassa edelleen yli 500 päivässä
Espanjassa päivittäin koronavirukseen kuolleiden määrä on pysynyt sitkeästi viidensadan yläpuolella kuluneen viikon ajan. Tänään keskiviikkona julkistettu päiväkohtainen menehtyneiden määrä on 523, ku...

Las Lagunasin lääkäreillä ei koronavirustartuntoja
Paikallinen yksityislaboratorio tarjoutui taannoin testaamaan Costa del Solilla Mijasin kunnassa sijaitsevan Las Lagunasin terveyskeskuksen lääkärit koronavirustartuntojen varalta.
