AsuminenEläminen ja lomailu

Kuninkaalliset Malagaan

Julkaistu: 08.08.2014

Kuningaspari Don Felipe ja Doña Letizia saapuvat Malagaan syyskuun 5. päivänä Espanja –Yhdysvallat foorumin avajaisiin. Avajaisillallinen järjestetään Automuseon tiloissa.

Yhdysvaltalaisten ja espanjalaisten yhteisiä tapaamisia on järjestetty jo vuodesta 1995. Viime vuonna tapaamispaikkana oli Santa Barbara (Kalifornia) jossa Felipe ja Letizia olivat myös osallistujina tällöin vielä Asturiasin prinssiparina.

Yhdysvaltojen ja Espanjan välisen yhteistoiminnan niin taloudellisen, poliittisen kuin kulttuuritoiminnan kehittämiseksi järjestettävät tapaamiset ovat tärkeitä yhteistyölinkkejä. Kokouspaikaksi valitulla kaupungille tapahtuma tuo myös merkittäviä etuja. Tänä vuonna yritysjohtajat, poliitikot ja vaikuttavat pääsevät vierailemaan Malagan lisäksi myös muualla rannikkolla. Vierailijat ovat majoittuneita Marbellaan Don Carlos hotelliin aina kuun 7. päivään asti.

Tapahtumaan osallistujille on varattu vierailut mm. Rondaan ja Puerto Banukseen. Malagn turismitoimi näkee amerikkalaiset suurena pontentiaalina matkailun kehittämisessä. Vain 18% amerikkalaisista matkustaa ulkomaanmatkallaan Eurooppaan. Turismin alkuvuosina 1970-1980 Aurinkorannikolle saapui vuosittain 500 000 turistia Pohjois-Amerikasta.

Tiedot. Diariosur

Jaa:

Jo 40% edullisempaa

Espanjalainen keittiö – kesän maut