Asuminen

Málagan alueen asuntojen hinnat ja vuokrat nousivat jälleen

Julkaistu: 22.04.2024

Málagan maakunta on edelleen yksi Espanjan aktiivisimmista kiinteistömarkkinoista. Tuoreimpien tietojen mukaan myytävän kiinteistön keskimääräinen neliöhinta on vuoden 2024 ensimmäisellä neljänneksellä noussut 2412 euroon. Myös vuokrahinnat ovat jatkaneet nousuaan.

Viime vuoden kolmannen neljänneksen hienoisen pudotuksen jälkeen asuntojen hinnat ovat viimeisimpien tietojen mukaan jälleen nousseet Málagan maakunnassa.

Tämän vuoden kolmen ensimmäisen kuukauden aikana maakunnassa myytävän kiinteistön keskimääräinen neliöhinta on kiinteistöarviointiyhtiö Gesvaltin mukaan noussut 2412 euroon.

Se on 1,2 prosenttia enemmän kuin vuoden 2023 lopussa ja suunnilleen saman verran kuin vuosi sitten, jolloin keskimääräinen neliöhinta oli 2419 euroa. Málagassa myytävien kiinteistöjen hintojen neljän prosentin pudotus viime vuoden kolmannella neljänneksellä oli alkuvuoden hintakehityksen perusteella kertaluonteinen tapahtuma.

Grafiikka Espanja.Com. Lähde Gesvalt.

Lisäksi vuokrahinnat jatkavat nousuaan sekä Málagan kaupungissa että koko maakunnassa. Gesvaltin tietojen mukaan maakuntatason keskivuokrahinta on 14,32 euroa neliömetriltä, mikä on 13,5 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten ja 3,2 prosenttia enemmän kuin kolme kuukautta sitten.

Grafiikka Espanja.Com. Lähde Gesvalt.

Vuokrien nousu näkyy kuitenkin eniten Málagan kaupungissa, jossa keskihinta on noussut tietojen mukaan 14,41 euroon neliömetriltä, mikä on 16 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten.

Grafiikka Espanja.Com. Lähde Gesvalt.

Málagan kaupungissa myytävän asunnon keskihinta on 2374 euroa neliömetriltä, joka on kahdeksan prosenttia enemmän kuin vuoden 2023 ensimmäisellä neljänneksellä ja 2,5 prosenttia enemmän kuin viime vuoden vuosikatsauksessa.

Gesvaltin Andalusian ja Extremaduran aluejohtajan Gregorio Abrilin mukaan asuntojen hintojen odotetaan Málagassa jatkavan viime kuukausien nousevaa trendiä. Tahti tulee kuitenkin olemaan maltillisempi kuin viime vuosina, sillä kysyntä on lievästi hidastunut peräkkäisten koronnousujen ja yleisen talouden taantuman aiheuttamana.

Kun tämä vaihe ohitetaan ja seuraavien koronlaskujen myötä asuntojen kysyntä jälleen aktivoituu, tulevat hinnat taas nousemaan nopeammin, kertoo Abril.

Yksi Espanjan aktiivisimmista kiinteistömarkkinoista

Málaga on yksi Espanjan aktiivisimmista kiinteistömarkkinoista. Sekä kansallinen että kansainvälinen kysyntä on erittäin aktiivista verrattuna tarjontaan, joka kaupungin viranomaisten ponnisteluista ja laajasta asuntojen rakentamistoiminnasta huolimatta ei vieläkään riitä. Kaikki nämä tekijät viittaavat siihen, että muutosta markkinatilanteeseen ei tule lähikuukausina, eikä ole mahdollista ennustaa, milloin hintojen nousu pysähtyy.

Vuokrien jatkuvaan nousuun Abril kommentoi, että sen ennustaminen on suoraviivaisempaa kuin osto- ja myyntihintojen. Kysyntää siirtyy osto- ja myyntimarkkinoilta vuokramarkkinoille, koska on paljon kotitalouksia, joilla ei ole varaa ostaa asuntoa nykyhinnoilla. Ne valitsevatkin vuokravaihtoehdon. Abril ennustaa, että nykyinen trendi jatkuu muutaman seuraavan vuoden ajan.

Málagan maakunnassa Marbella on edelleen vuokrahintojen kärjessä keskimäärin 18,8 euron keskimääräisellä neliömetrihinnalla, joka on 12 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten. Myös Torremolinosin ja Benalmádenan vuokrat ovat nousseet, mikä todennäköisesti johtuu Málagan kaupungin vuokrahintojen noususta. Torremolinosin vuokrat ovat nousseet 14,6 euroon neliömetriltä ja ovat nyt samalla tasolla kuin Esteponassa. Toisessa ääripäässä on Velez-Málaga, jossa vuokra on noin 7,5 euroa neliömetriä kohden.

Málagan yli 50 000 asukkaan kunnissa myytävien asuntojen osalta Marbella on edelleen kärjessä 3202 euron neliöhinnalla, ja seuraavana on Benalmádena 2423 eurolla neliömetriltä. Sen sijaan Málagan maakunnan itäosassa neliöhinta laskee 1391 euroon.

Lue lisää asumisesta Espanjassa:
Onko Espanja turvallinen maa asua ja matkailla?
Mitä maksaa eläminen Aurinkorannikolla?
Mikä ihmeen taloyhteisö?
Ekspatit äänestivät Espanjan maailman parhaaksi maaksi asua
Diginomadit suosivat Costa del Solin ”Kultaisen kolmion” aluetta
Espanjan 10 kalleinta kaupunkia asua
Uusi keittiö Espanjassa – helppo homma?
Lomavaraussivusto paljastaa Aurinkorannikon halvimmat ja kalleimmat lomavuokra-asunnot
Asuntojen myyntihinnat nousivat Málagan maakunnassa Espanjan kolmanneksi eniten
Miksi ulkomaalaiset eläkeläiset viihtyvät niin hyvin Torreviejan seudulla?
Málagan parhaat asuinalueet

Lähde
surinenglish.com

Teksti ja kuvat Espanja.Com
toimitus@espanja.com

Mikäli olet kiinnostunut asunnon ostosta tai myynnistä Espanjan Aurinkorannikolta, ota yhteyttä Espanja.Comin asuntomyyntiin.
ismo.ivakko@espanja.com
p. +358 40 722 1472 tai +34 655 689 455
asunnot.espanja.com

Lähde
surinenglish.com

Teksti ja kuvat Espanja.Com

Jaa:

Voitto Helsinki-Vantaan lentoasemalle: Pohjois-Euroopan paras lentoasema

Nauti Espanjan kesästä ja rannoista turvallisesti