Ismon asuntovinkit Espanjasta – Asumisen haasteita auringon alla

Espanjaan muuttaminen tai siellä asuminen on monen unelma. Aurinkoisen sään ja rentouden rinnalla asumiseen liittyy kuitenkin usein myös käytännön haasteita, jotka voivat yllättää. Kun asumiseen liittyvät haasteet osuvat kohdalle kotimaan ulkopuolella, saattaa niiden hoitaminen tuntua tavallista hankalammalta ja raskaammalta. Lokakuun Ismon asuntovinkeissä käsitellään tyypillisiä Espanjassa asumiseen liittyviä haasteita sekä sitä, miten niitä voi ratkaista.

Ivakko on lähes 30 vuoden kiinteistönvälittäjän uransa aikana kohdannut monenlaisia asumiseen liittyviä ongelmatilanteita Espanjassa, ja toisinaan hän on myös toiminut ristiriitatilanteissa neuvotteluiden välittäjänä. Osan ongelmista pystyy ratkaisemaan itsenäisesti, mutta toisinaan tarvitaan ulkopuolista apua ja tukea. Asiallisella viestinnällä, kärsivällisyydellä ja myönteisellä asenteella pääsee Ivakon mukaan kuitenkin pitkälle.
Asumiseen liittyvät pulmat voivat vaihdella laidasta laitaan. Ivakko kertoo, että asunnossa voi olla rakenteellisia ja teknisiä ongelmia tai asumiseen voi liittyä juridisia ja hallinnollisia ongelmia sekä taloudellisia ja verotuksellisia riskejä. Lisäksi voi ilmetä sosiaalisia ja kulttuurillisia haasteita tai ympäristöön ja sijaintiin liittyviä ongelmia. Myös epäluotettavat palveluntarjoajat saattavat aiheuttaa ongelmia. Kaikkiin ongelmiin on kuitenkin keinoja vaikuttaa ja ennen kaikkea niitä on myös mahdollista ennaltaehkäistä, toteaa Ivakko.
Rakenteelliset ja tekniset ongelmat
Kosteus ja home
Yksi asumiseen liittyvä ongelma on kosteus ja home. Erityisesti Espanjan rannikkoalueiden kostea ilmasto ja asuntojen huono ilmanvaihto aiheuttavat homeongelmia etenkin talvella. Ivakon mukaan ongelmaa on yksinkertaisinta ehkäistä käyttämällä säännöllisesti kosteudenpoistajaa, tuulettamalla päivittäin sekä pitämällä lämpötila tasaisena. Rakenteissa olevaan homeeseen ei tunnetusti auta muu kuin purkaminen, desifiointi ja kuivattaminen.

Putkivuodot ja viemärihaitat
Vanhoissa tai huonosti rakennetuissa taloissa putket voivat vuotaa tai tukkeutua. Sen vuoksi vedenpaine ja viemärien kunto kannattaa tarkastaa säännöllisesti ja käyttää asiantuntijaa vuototarkastukseen. Viikoittaisena toimenpiteenä voi viemäreihin kaataa putkiavaajaa. Lisäksi erityisesti kattoterassiasuntojen sadevesikaivot kannattaa puhdistaa ja tarkastaa säännöllisesti, jotta sateen aiheuttamia vesivahinkoja ei pääse tapahtumaan.
Huono eristys ja lämpöhävikki
Etenkin Etelä-Espanjan talot on rakennettu lämpimään ilmastoon, jonka vuoksi erityisesti pohjois-itäilmansuuntaan olevissa asunnoissa voi olla talvella kylmää ja kosteaa, toteaa Ivakko. Tähän ongelmaan tehoaa ikkunoiden ja ovien tiivistäminen. Lisäksi kannattaa käyttää ilmastointilaitetta joko lämmittämään tai viilentämään. Myös paksut verhot ja sähkökaihtimet (persiana) auttavat lämpöhävikkiin.

Sähkön ja veden katkokset
Espanjassa sähkö- ja vesikatkoksia ilmenee useammin kuin Suomessa. Näihin syynä ovat paikoitelleen vanha infrastruktuuri, joka vaatii huoltotöitä ja muun muassa sähköverkon ylikuormitus. Ivakko neuvoo asentamaan sähkökaappiin ylijännitesuojan, joka estää jännitepiikit. Lisäksi on hyvä asentaa itsepalauttava vikavirtasuojakytkin, joka palauttaa sähköt sähköpiikin tai tilapäisen häiriön iskiessä. Kannattaa myös varmistaa, että taskulamppu ja vesivarasto ovat helposti käytettävissä katkostilanteen sattuessa.
Kalkkinen vesi
Kova kalkkinen vesi kuluttaa koneita ja laitteita. Espanjalaisten asuntojen vesi lämmitetään pääsääntöisesti sähköisellä lämminvesivaraajalla. Kalkkisen veden vuoksi ne joudutaan joillain alueille korjaamaan tai vaihtamaan jopa 2–3 vuoden välein. Samoin muut kodinkoneet, kuten pesukone ja astianpesukone ovat kovilla. Ivakon mukaan tilannetta helpottavat vedenpehmenninjärjestelmän asentaminen tai vastaavasti kalkinpoistoaineen säännöllinen käyttö.
Tuholaiset

Kuten lämpimissä maissa yleensä, on myös Espanjassa pidettävä silmällä tuholaisia. Tähän avain on säännöllinen myrkyttäminen ja asunnon pitäminen siistinä, toteaa Ivakko. Mikäli tuholaisongelmaa ilmenee, se kannattaa hoitaa kuntoon välittömästi, sillä odottamalla se ei parane.
Termiitit iskevät puurakenteisiin.
Juridiset ja hallinnolliset ongelmat
Kiinteistön puuttuvat tai virheelliset asiakirjat
Mikäli päättää hankkia Espanjasta oman asunnon, on hyvä tiedostaa, että kaikilla kiinteistöillä (Espanjassa asuntokauppa on aina kiinteistökauppa) ei ole täydellisiä lupia tai käyttöoikeuksia. Asunnonostotilanteessa kannattaa käyttää aina juristia ja tarkistaa kiinteistörekisteriote (nota simple), rakennuslupa (licencia de obra) ja asumiskelpoisuus ja turvallisuus (cédula de habitabilidad) ennen kaupantekoa, neuvoo Ivakko.

Vuokrasopimukset ja vuokralait
Espanjan vuokralaki on Suomen vuokralakia monimutkaisempi ja muutoksia tulee useammin. Ivakko painottaa, että vuokrasopimus kannattaa ehdottomasti tehdä aina kirjallisena LAU-lain, (Ley de Arrendamientos Urbanos) mukaisena ja säilyttää kopio.
Lue lisää asunnon vuokrauksesta Espanjassa:
Vuokrakoti Espanjasta – asunnon vuokraamisen perusteet
Yhteisövastikkeet ja erimielisyydet
Espanjalaisissa taloyhteisöissä (comunidad) voi syntyä erimielisyyksiä maksuista sekä päätöksistä, ja niistä käydään usein kiivastakin keskustelua. Ivakko opastaakin kaikkia asunnonomistajia osallistumaan taloyhteisön kokouksiin tai ainakin valtuuttamaan paikalle edustajan, mikäli ei itse pääse paikalle. Myös taloyhteisön taloutta kannattaa seurata tarkasti.
Rakennusluvat ja remontit
Ivakko muistuttaa, että Espanjassa pienetkin remontit ja muutokset kiinteistöön vaativat luvan. Aluekohtaiset ja taloyhteisön säännöt tulee tarkistaa ennen rakennustyön aloittamista.
Taloudelliset ja verotukselliset riskit
Korkeat ylläpitokustannukset ja yllättävät remontit
Espanja saattaa yllättää monella tavalla. Asumisen kulut, kuten sähkö, vesi ja yhteisövastikkeet voivat nousta nopeasti. Ivakko neuvoo tekemään realistisen budjetin ja seuraamaan kulutusta säännöllisesti. Asuntoa ostaessa kannattaa myös selvittää onko taloyhteisöllä kattava vararahasto (fondo de reserva). Esimerkiksi kattoremontit tai hissin uusiminen voivat maksaa kymmeniätuhansia euroja.
Verot ja maksut sekä vakuutusten puutteet
Espanjassa kiinteistönomistajalta peritään IBI-kiinteistövero ja jätemaksu. Erityisesti jos viettää osan vuodesta Suomessa, voivat maksut unohtua. Kaikki maksut kannattaakin laittaa automaattiveloitukseen (domiciliación bancaria). Lakisääteinen kotivakuutus Espanjassa kattaa usein vain minimin. Ivakon kokemuksen mukaan kotivakuutukseen, joka kattaa veden, tulipalon ja vastapuolivahingot, kannattaa panostaa.
Sosiaaliset ja kulttuuriset haasteet
Naapurisuhteet ja melu
Espanjassa kohtaavat useat eri kansallisuudet, sillä espanjalaisten lisäksi niin pysyviä kuin satunnaisia asukkaita tulee eri puolilta maailmaa. Eniten maahanmuuttajia on Latinalaisen Amerikan maista, Marokosta ja Isosta Britanniasta. Lisäksi asukkaita tulee merkittäviä määriä useista Euroopan maista, Kiinasta ja Afrikasta.

Toisinaan asuinympäristöissä, joissa on edustettuna useita eri kansallisuuksia ja kulttuureita, saattaa ilmetä ristiriitoja. Ivakon mukaan yksi epäsopua aiheuttava tekijä ovat erilaiset asumiseen ja elämiseen liittyvät tavat. Espanjassa niihin kuuluvat muun muassa erilainen ja äänekkäämpi elämäntyyli.
Oman lisämausteensa antaa rakennustekniikka, jossa rakenteet eivät kellu ja eristeet ovat heikot sekä seinät ohuet. Näiden tekijöiden vuoksi monet äänet, kuten puhe, television ääni, huonekalujen liikuttaminen ja kengät jalassa käveleminen, mikä on Espanjassa tapana, kuuluvat naapurihuoneistoista omaan huoneistoon. Ivakko painottaa hyvien yhteyksien pitämistä naapureihin sekä ystävällistä keskustelua naapureiden kanssa. Ne luovat hyvän pohjan ottaa esille mahdollisia ongelmia ja epäkohtia. Kielimuurin iskiessä, kannattaa keskustelutilanteeseen ottaa mukaan kolmas henkilö, joka voi toimia tulkkina.
Turistien suosimana maana Espanjassa on paljon Airbnb- ja lyhytaikaiseen vuokraukseen tarkoitettuja asuntoja. Niistä aiheutuvista häiriöistä kannattaa ottaa yhteys paikallispoliisiin (Policía Local). Asunnon ostoa suunnitellessa kannattaa ottaa mahdollisuuksien mukaan selvää, ovatko naapuriasunnot turistivuokra-asuntoja. Espanjassa on myös toisinaan tapana remontoida epätavallisiin aikoihin. Mikäli tällaista toimintaa ilmenee omassa asumisympäristössä jatkuvasti, esimerkiksi sunnuntaisin tai pyhäpäivisin, kannattaa myös silloin ottaa yhteys paikallispoliisiin.

Lemmikkieläimet
Kuten kaikkialla maailmassa myös Espanjassa lemmikit aiheuttavat erimielisyyksiä. Monia pohjoismaalaisia ei miellytä Espanjassa yleinen tapa pitää koiraa parvekkeella tai puutarhassa. Erityisesti niille teljetyt koirat haukkuvat usein aamusta iltaan omistajan ollessa esimerkiksi töissä. Tämä aiheuttaa häiriötä ja tietysti myös harmistusta lemmikin huonosta kohtelusta. Toinen koiriin liittyvä ongelma ovat ulosteet ja virtsa. Korjaamatta tai huuhtelematta jätetty uloste tai virtsa aiheuttaa haju- ja hygieniahaittoja taloyhteisön alueella. Erityisesti helteellä hajuhaitta voi olla todella ikävä, toteaa Ivakko.

Mikäli asiallinen keskustelu naapurin kanssa ei yrityksistä huolimatta tuota tulosta, tarjoavat kunnat erilaisia valitusmenettelyitä, joiden avulla asiaa voi viedä eteenpäin. Mikäli prosessit eivät ole tuttuja ja espanjan kielitaito ei ole riittävällä tasolla, kannattaa avuksi ottaa tulkki. Haastavimmissa tilanteissa kannattaa apua kysyä asiointitoimistolta (gestoría) tai juristilta.
Byrokratia ja palveluiden hitaus
Espanjassa monet viranomaisasiat ja erilaisiin palveluihin liittyvät asiat etenevät hitaammin kuin Suomessa. Näissä tilanteissa ei ole juurikaan muuta mahdollisuutta kuin olla kärsivällinen, toteaa Ivakko. Kaikki asiat kannattaa sopia virallisesti ja kirjallisesti sekä säilyttää kaikki tositteet.
Ympäristöön ja sijaintiin liittyvät ongelmat
Tulvat ja maanvyöryt
Tulvia ja maanvyöryjä ilmenee erityisesti Espanjan alavilla rannikkoalueilla. Tämä riski kannattaa Ivakon mukaan kartoittaa tarkista riskikartasta (Zona Inundable).
Metsäpalot ja kuivuus
Metsäpalot ja kuivuus ovat muuttuvan ilmaston vuoksi kasvava riski Espanjassa. Viime kesänä metsäpalot olivat tuhoisimmat 30 vuoteen, ja ne tuhosivat noin 350 000 hehtaaria metsää. Maastopalojen etenemiseen on haastavaa vaikuttaa muutoin kuin pitämällä oman pihan siistinä ja välttämään avotulta kesäkuukausina, toteaa Ivakko.

Lentomelu ja liikenne
Moni karsastaa lentokoneiden ja moottoriajoneuvojen aiheuttamaa meteliä. Asuinpaikan valinnan yhteydessä, erityisesti jos kyseessä ostoasunto, kannattaa käydä alueella kuuntelemassa melutasoa eri vuorokauden aikoina, vinkkaa Ivakko.
Huijaukset ja epäluotettavat palvelut
Vuokrahuijaukset verkossa
Espanjan asuntovuokramarkkinoille mahtuu monenlaisia toimijoita, myös epärehellisiä. Vuokra-asuntoa hankkivan kannattaakin varoa valeilmoituksia, joissa asuntoa ei oikeasti ole. Ivakko varoittaa maksamasta varausta ennen kuin asunnon on nähnyt itse tai luotettava tuttava on käynyt sen katsomassa. Lisäksi vuokranantajan tai välitysliikkeen luottavuudesta on hyvä olla varmuus.
Epäluotettavat rakennusurakoitsijat
Samoin kuin vuokramarkkinoilla myös Espanjan remontti- ja rakennussektorilla on eritasoisia toimijoita. Pahimmassa tapauksessa remontit voivat jäädä kesken tai laatu on heikko. Ivakko neuvookin käyttämään vain rekisteröityjä yrityksiä, ja pyytämään laskun ja sopimuksen kirjallisesti. Mahdolliset suositukset ystäviltä ja tuttavilta auttavat ammattitaitoisen urakoitsijan valinnassa.
Kielimuuri ja väärinkäsitykset
Kannattaa myös tiedostaa, että suurin osa Espanjan viranomaisista ei puhu englantia. Tarvittaessa kannattaa käyttää tilanteen mukaan kääntäjää, tulkkia tai paikallista asiointitoimistoa, jotta asiointiprosessi etenee mahdollisimman jouhevasti.
Loppuun Ivakko toteaa, että Espanjassa asuminen on turvallista ja mukavaa, kun perusasiat ovat kunnossa. Paras suoja asumisen ongelmilta on riittävä tiedonhaku ja ennakointi.
Kysy lisää Espanjan asuntoasioista Espanja.Comin kiinteistövälityksestä. Ismon kautta saat kaiken tarvitsemasi avun erityyppisten kiinteistöjen hankintaan Espanjan Aurinkorannikolta. Kattavasta yhteistyöverkostosta löytyvät myös muut asuntokauppaprosessissa tarvittavat asiantuntijat, kuten juristit sekä luotettavat kontaktit remontointiin ja asunnonhuoltoon.

Lue lisää Ismon asuntovinkkejä:
Ismon asuntovinkit Espanjasta – Ammattitaitoisen kiinteistönvälittäjän merkitys asunnon myynnissä
Ismon asuntovinkit Espanjasta – Tyhjilleen jäävän asunnon suojaus lomakaudella
Ismon asuntovinkit Espanjasta – Oikean asuinalueen valinta Aurinkorannikolta
Ismon asuntovinkit Espanjasta – Asunnon myyntikulut Espanjassa
Ismon asuntovinkit Espanjasta – Asunnon ostokulut Espanjassa
Ismon asuntovinkit Espanjasta – Remontointi ja rakentaminen Espanjassa
Ismon asuntovinkit Espanjasta – Asunnon etäostaminen Espanjasta
Ismon asuntovinkit Espanjasta – Aurinkorannikon asuntojen hintataso
Ismon asuntovinkit Espanjasta – Espanjan kiinteistövälitysjärjestelmä ja oman asunnon etsiminen
Kuvat ja teksti päätoimitus Espanja.Com
Anu Koivusaari
anu.koivusaari@espanja.com

Espanja.Comin ja Puerto Marina Propertiesin toimitusjohtaja ja kiinteistövälitysyrittäjä Ismo Ivakko on toiminut Costa del Solin kiinteistömarkkinoilla asunnonvälittäjänä vuodesta 1997 lähtien. Espanja.Comin hän perusti vuonna 2006 ajatuksenaan palvella ja auttaa Espanjaan matkaavia, sekä lyhyt tai pidempiaikaisesti Espanjaan muuttavia suomalaisia.
Ivakon lähes 30 vuoden kokemus Costa del Solin alueella työskentelystä ja asumisesta on mahdollistanut laajojen ja toimivien yhteistyöverkostojen luomisen sekä kattavan aluetuntemuksen.
Kiinteistövälityksen asiakaskunta koostuu pääosin suomalaisista, espanjalaisista, englantilaisista, hollantilaisista ja skandinaaveista, mutta vuosien varrella on palveltu useita muitakin kansallisuuksia. Monia asiakkaita on palveltu asunnon oston, myöhemmin asunnonvaihdon, sijoitusasuntojen oston tai remonttitarpeen yhteydessä. Uusia asiakkaita tulee usein nykyisten asiakkaiden suositusten kautta.
Mikäli olet kiinnostunut asunnon ostosta tai myynnistä Espanjan Aurinkorannikolta, ota yhteyttä Espanja.Comin asuntomyyntiin:
ismo.ivakko@espanja.com
p. +358 40 722 1472 tai
+34 655 689 455
WhatsApp +34 655 68 94 55
Palveluajat ovat maanantaista perjantaihin klo 09.00–20.00 ja lauantaisin klo 10.00–16.00.
asunnot.espanja.com
elponiente.com




