Alue-esittelyt

León – Espanjan kulinaristinen pääkaupunki 2018

Julkaistu: 26.01.2018

Tapaksista, lihatuotteista ja vilkkaasta ravintolaelämästä tunnettu León on valittu vuoden 2018 Espanjan kulinaristiseksi pääkaupungiksi.

Espanja on herkuttelijan paratiisi, sillä jokaiselta alueelta löytyy oma ruokalaji tai erikoisuus, jota ylpeydellä valmistetaan ja vaalitaan. Leónin alueelle suuntavaa hemmotellaan paikallisilla makkaroilla ja ilmakuivatulla lihalla, joita nautitaan alueen erinomaisten viinien kuten Ribera de Dueron, Ruedan tai El Bierzon kera.

Tapas-kierros Leónissa kannattaa keskittää Barrio Húmedon alueelle, joka on kuuluisa perinteisistä ruoka-annoksista. Alue sijaitsee Plaza de San Martinin ympäristössä ja on helppo löytää.

Erikoisuutena lihatuotteet

Leonin alueen tähtituotteita ovat muun muassa cecina, joka on jamon serranoa muistuttavaa ilmakuivattua lihaa mutta liha on yleensä naudan lihaa. Myös botillo –makkara (kuva) on alueen erikoisuuksia kuten myös Vadeónin alueen homejuusto sekä taimenkeitto ja valkosipulikeitto. Makuelämyksiä löytyy varmasti jokaiseen makuun.

Sisämaan kaupunki

Madridista luoteeseen sijaitsevaan Leoniin pääsee esimerkiksi AVE-junalla Madridista parissa tunnissa.
Kulinaristisen pääkaupungin vuoden aikana on Leonissa tarjolla yli 150 tapahtumaa, jotka kaikki liittyvät tavalla tai toisella ruokaan. Alla listattuna teemakuukausia ja muutamia tapahtumia.

Helmikuu: chorizo-kuukausi jolloin juhlitaan myös pucheron ja botillo-makkaran valmistusta
Maaliskuu: botillo-makkaran kuukausi, erityisiä pääsiäismenuita ravintoloissa
Huhtikuu: Telenon vuoriston maitolampaan kuukausi, kuukausittainen vermouth-kierros
Toukokuu: ilmakuivatun lihan cecinan kuukausi, pyrkimys päästä Guinnesin ennätystenkirjaan suurimman cecina-annoksen valmistuksella.
Kesäkuu: jälkiruokien, makeisten ja leivonnaisten kuukausi sekä kansainvälinen Leónin taimenviikko
Heinäkuu: Juuston ja hunajan kuukausi sekä valkosipulikeitto-tapahtuma
Elokuu: olutkuukausi
Syyskuu: kasvisten kuukausi sekä leipa-tapahtuma Leonin leipureiden kunniaksi
Lokakuu: Bierzon viinin ja Leónin morcilla-makkaran kuukausi
Marraskuu: Leónin viinin ja ilmakuivatun vuohenlihan kuukausi. Tapas-tapahtuma Leónissa
Joulukuu: Papujen ja linssien kuukausi sekä ”taikamenuiden” kuukausi ravintoloissa kansainvälisen Magic-tapahtuman kunniaksi. Perinteiset joulumarkkinat

Tiedot: Spain-Info 

Jaa:

Davis Cup tuo Marbellaan miljoonatulot

Mantelinkukkien päivä Guarossa