Autonomisten maakuntien päätösvaltaan kuuluva hengityssuojien käyttöpakko yleisillä paikoilla ulkona ja sisätiloissa on laajenemassa. Ensi viikolla tiukemman käytännön laittaa voimaan myös turistikeskus Andalusia.
Hallituksen määräyksestä kasvosuojien käyttö on julkisilla paikoilla pakollista Espanjassa silloin kun 1.5 metrin turvaetäisyyttä ei pysty noudattamaan. Poikkeuksena tästä ovat ravintolat ja kahvilat sekä uimarannalla oleskelu. Nyt maakunnat ovat alkaneet kiristää määräystä.
Ensimmäisenä hengityssuojapakko tuli voimaan Kataloniassa viime torstaina. Maanantaista lähtien se on voimassa myös Baleaareilla ja Extremadurassa.
Lisäksi Andalusian maakuntajohtaja Juanma Moreno ilmoitti viikonloppuna, että käyttöpakko tulee myös voimaan 8,5 miljoonan asukkaan autonomisen maakunnan alueella ensi tiistaina tai keskiviikkona. Asiasta päätetään hänen mukaansa maanantaina – samoin kuin Aragónissa.
Lehtitietojen mukaan myös Murcia ja Asturias asettavat lähiaikoina hengityssuojaimien yleisen käyttöpakon.
Tällöin kasvosuojaa tulee 100e sakon uhalla pitää sisä- ja ulkotiloissa julkisilla paikoilla eli kaikkialla kodin ulkopuolella.
Lue myös: Minne päätyvät miljoonat maskit ja kuinka voit pidentää niiden käyttöä
Teksti: Arto Ryynänen
Lähteet: El Mundo, El País, Diario Sur