Unelmat todeksi – muutto Espanjaan: ”Espanja on hoitanut meidät hyvin”
Mirja (s. 1956) ja Matti (s. 1949) Sjöstedt asettuivat Espanjan Fuengirolan Torreblancaan vuoden 2025 loppupuolella. Heidän kotinsa on uudessa, kansainvälisessä asuinyhteisössä, missä kaiken kaikkiaan on noin 70 huoneistoa. Alussa oli pieniä hankaluuksia, mutta nyt (huhtikuussa 2026) useimmat vastoinkäymiset, a la española, ovat jo jääneet taakse.
– Espanja on hoitanut meidät hyvin, toteavat he yhteen ääneen.
– Nyt vietämme elämän parasta aikaa, tiivistää vielä Matti.
He ovat eläkkeelle siirtyneitä, silmätauteihin erikoistuneita lääkäreitä. Molempien työurat ovat pitkiä. Niitä leimaa ahkeruus ja lukuisat vastuulliset asemat. Silmäkirurgi Matti on myös väitellyt alalta. Hän jäi eläkkeelle 62 vuoden ikäisenä:
– Sain tarpeekseni, olin henkisesti väsynyt.
– Jos pyssyllä uhattaisiin, pystyisin ehkä leikkaamaan, käteni eivät vielä vapise, kertoo Matti puolivakavissaan.
Mirja jatkoi työuraansa 68-vuotiaaksi. Heillä on yksi yhteinen lapsi, Matilla kaksi aiemmasta avioliitosta.
”Nyt se onnistui nitistämään minut!”
Mirjan perhe muutti Lieksaan 1956, ja Mirja syntyi pian tämän jälkeen. Kaikkiaan perheessä oli seitsemän lasta. Heistä elää enää vain kaksi. Tämäkin on vaikuttanut siihen, että ”elämään on tartuttava tässä ja nyt”, sanoo Mirja.
– Lieksa siihen aikaan oli parempi paikka, enempi asukkaita, semmoista mitä se sodanjälkeinen aika oli, kertoo Mirja.
– Kuitenkin jossakin vaiheessa rupesi tuntumaan, että sieltä oli pakko päästä pois…
– Rajan pinnassa, hieman synkeätä Pohjois-Karjalaa…
– Toisaalta se oli hyvä, ulospäin ajava voima…, pani yrittämään, jatkaa hän.
– Mutta se niittaaminen…, ihan konkreettisesti…
– Paljon myöhemmin kaaduin siellä, liukkaalla kadulla, ja löin pääni. Muistan vielä viimeisenä ajatuksena, että nyt se onnistuu [nitistäminen], se sai minut…
”Viisi vuotta kiven takana”
Mirja ja Matti kertovat käsitelleensä paljon sen merkitystä, että ovat sodanjälkeisen polven kasvatteja. Kummankin isät olivat ikäluokkaa 1920. Se tarkoitti, että sotapalvelusta oli ”tarjolla” viisi vuotta – jos säilyi hengissä tai säästyi vakavammalta haavoittumiselta.
Tali-Ihantalan tulimyrskyssä, kesällä 1944, Matin isän kohtaloon puuttui vasemmassa rintataskussa ollut kompassi.
– Kompassi hajosi tuusan nuuskaksi, mutta se esti samalla kranaatin sirpaleen etenemisen, kertoo Matti isästään.
– Vatsaan tuli kyllä syvemmälle toinen sirpale, mikä jouduttiin leikkaamaan pois, mutta pysyvää vammautumista se ei aiheuttanut, kuvailee Matti vielä isänsä sotakokemuksia.
Mirjan isä oli hänkin viisi vuotta sodassa, kk-miehenä. Hän oli selvinnyt haavoittumatta. Tämä isä ei ollut ollut ihan puhumaton näistä asioista, monien muiden sotaveteraanien tapaan. Perheessä oli ollut seitsemän uteliasta lasta, jotka olivat tietenkin kyselleet myös isän sotakokemuksista. Lieksan 1950-luvun katukuvassa näkyi paljon sotainvalideja. Niinpä lapset olivat ”ihmetelleet”, oliko oma isä ollut oikeasti rintamalla, kun ei ollut saanut naarmuakaan.
– Olin ison kiven takana viisi vuotta piilossa, oli isä laskenut leikkiä.
Eniten Mirjaa oli lapsena kuitenkin järkyttänyt, isän kokemuksena, eräs yksittäinen tapaus. Siellä jossakin isä oli noussut kumpareen takaa ja nähnyt metrin päässä vihollisen…
– Kerkiät nähdä vain sen, että tuo on ihminen ja että se pitää tappaa…, oli isä kertonut.
Näillä asioilla, Mirjan ja Matin, ”sotakokemuksilla” on ollut osaltaan vaikutusta myös siihen, että he ovat hankkineet asunnon Espanjasta.
– On tämä maailmantilanne…, ja ikävä naapuri…, toteavat molemmat.
Silmä
– Silmä on aivojen jatke, määrittelee alan kirurgi Matti.
– Ei se silti mikään täydellinen elin ole, täydentää Mirja.
Utelias haastattelija oli halunnut tietää, että mikä se silmä oikein on…
Mirja kertoo, että silmän verkkokalvo on häkellyttävän kaunis. (Silmälääkäri, ei maallikko, pääsee laitteillaan tämän näkemään.) Matti oli kerran ihmetellyt, kuinka pihakana oli vääntänyt oudosti päätään kohti taivasta. Siellä oli ollut kanahaukka, satojen metrien korkeudessa! Ei siis tarvitse aina puhua vain ihmeellisestä haukan- tai kotkan näkökyvystä, voi ylistää myös kanansilmää.
No, vielä jotain silmästä, vähemmän kliinisesti. Mirja ja Matti ovat tavanneet, kun Mirja oli erikoistumassa silmälääkäriksi; molemmat olivat tuolloin ensimmäiset avioliittonsa taakseen jättäneet. Ja kas, rakkaus oli roihahtanut, voisi kai sanoa, että ensi silmäyksellä, silmälääkäreiden tarkkuudella.
Kaarisilta
Aale Tynnin yksi suosituimmista runoista on Kaarisilta (1948). Se on myös Mirjan lempiruno. Siinä sanotaan muun muassa, että ”sinulta lapseni tahdon, että kaarisillan teet…”. Kun ajattelen esimerkiksi Mirjan huikeata työuraa silmälääkärinä, niin kyllä hän on tainnut rakentaa monta kaarisiltaa, auttanut ihmisiä, samoin tietysti Matti. Tuossa runossa on myös uskonnollinen elementti voimakkaasti mukana.
– Uskon Jumalaan ja Raamattuun, en kyllä Päivi Räsäsen tyyliin, paaluttaa Mirja elämänkatsomustaan.
– Ei pidä sotkea ihmisen ja Jumalan tekoja toisiinsa, hän selventää.
Matilla puolestaan on myös ikäviä kokemuksia perinteisen uskonnon harjoittajista, eikä hän kuulu kirkkoon. Hän arvostaa enemmänkin buddhalaisuuden kaltaista ajattelua, missä lähimmäisen tuomitseminen ei kuulu asiaan.
Lääkärin urasta Mirja oli alkanut haaveilla jo 7-vuotiaana. Ensiyrittämällä opiskelupaikka Helsingissä, 1975, ei ollut kuitenkaan avautunut. Matti oli päässyt heti ylioppilaaksi (Kouvolan lyseosta) tulon ja armeijan jälkeen Helsingin yliopiston lääketieteelliseen tiedekuntaan, 1970.
Mirja oli välivuoden 1975–1976 opettajana Pielisjärven yhteislyseossa – ja pänttäsi samalla ankarasti pääsykokeisiin. Nyt hän onnistui, lääkärin unelma-ammatti käynnistyi Kuopiossa 1976!
Mirjan poliisi-isällä oli ollut ajo-opetuslupa. Lieksan vanha kaarisilta oli kapea, mutta ei sitä voinut vältellä, jos ajokortin aikoi saada. Siltaa ei nykyään enää ole. Se purettiin elokuussa 2025, pitkän kinastelun jälkeen. Tuon vuoden keväällä Mirjalla oli Lieksassa riemuylioppilasjuhlat (eli hän oli kirjoittanut ylioppilaaksi 1975). Koulukin oli jo hävitetty, mutta joku paikka oli löydetty juhlan järjestämiseksi. Mirja oli sanonut juhlapuheen pitäjälle, että ”puhu sillasta”! Mirjalla juuri tähän kaarisiltaan ei liittynyt pelkästään hyviä muistoja.
– Puhu siitä, miten silta on tärkeä, sitä pitkin pääsee pois Lieksasta…
Puheen pitäjä oli naureskellut, eikä ollut toteuttanut Mirjan vinkkiä.
– En voi sanoa uusille ylioppilaille [jotka myös osallistuivat juhliin], että lähtekää täältä pois…, oli hän todennut.
Nuoruudessaan Mirja oli usein kulkenut isänsä kanssa marjassa, lähimaisemissa, Vaara-Suomessa. Isä oli viittoillut kerran, jos toisenkin taloihin vaarojen huipuilla:
– Tuostakin talosta irrotin isännän köyden päästä, tuosta toisesta emännän…
Ehkä tässä hieman selitystä Mirjan hirtehishumoristiselle neuvolle puheenpitäjälle. Mirja haluaa vielä korostaa, että Lieksasta hän on puhunut vain omien, henkilökohtaisten kokemuksiensa kautta. Monilla muilla ne ovat voineet olla ihan toisenlaiset.
Matkoja, vieraita kieliä
Matti on käynyt 1960-luvun lopussa, tuoreena ylioppilaana Barcelonassa, Mallorcalla ja Ibizalla. Jo sitä ennen, lukiolaisena, hän oli matkustellut rehtori-isänsä kanssa Teneriffalla. Silloin kuulemma ”tuli jo vähän otettuakin”, muistelee Matti hyväntuulisesti. Mirjan ensimmäinen ulkomaanmatka tapahtui vasta kolmekymppisenä, jolloin hän oli lomaillut Mallorcalla parisen viikkoa. Yhdessä he ovat sittemmin matkustaneet paljon muuallakin. Matti on myös yksin kiertänyt maailmaa lukuisissa tieteellisissä kongresseissa.
Matti on täydentänyt aikoinaan opintojaan Ruotsissa, niinpä hän osaa länsinaapurimme kieltä erinomaisesti. Samoin hänen englantinsa, hänelle rutiinia jo kansainvälisisistä tiedetapahtumista, on hyvää. Koulussa hänellä oli ollut pitkä saksa, Mirjalla lyhyt, lisäksi englanti ja ruotsi.
Mirja on aikuisena opiskellut myös italiaa, mutta ”sen verbit, ne tökkivät…”. Yhdessä he opiskelevat nyt espanjaa, säntillisesti joka päivä puoli tuntia Duolingon kautta.
Kolmen paikan positiivinen ongelma
Lentoliput Suomeen on jo hankittu, syksyllä viimeistään palataan Torreblancaan.
– Kontiolahden kesämökille, Höytiäisen rannalle, on Joensuun torilta 21 kilometrin matka pohjoiseen, kertoo Matti kirurgin tarkkuudella.
– Helsingin kodin kukkien kastelusta huolehtii tyttäremme Sonja, sanoo Mirja.
– Täällä Torreblancassa meillä on toistaiseksi vain muovikukat, käytännön syistä.
Matti on siis Kouvolan kasvatteja, mutta hänkin sanoo juuriensa olevan Pohjois-Karjalassa.
– Sydän sykkii Joensuun Mailalle, niin miesten kuin naisten pesäpallojoukkueille, sanoo Matti lämpimästi.
– Sekä Joensuun Katajalle, Korisliigan joukkueelle, lisää Mirja.
”Uni maistuu täällä”
– Hyvin olemme viihtyneet, toteaa pariskunta yhdessä.
– Uni maistuu täällä Torreblancassa.
Haastattelijan listan aurinko, meri, vuoret ja ihmiset, piti laittaa ”arvojärjestykseen”. Matin ykköseksi tuli ihmiset, muut sitten samanarvoisina seuraaviksi. Mirjan asetti ensimmäiselle sijalle sekä auringon että vuoret.
– Merivesi on minulle liian kylmää uimiseen, kertoo Mirja.
– Tuolle vuorelle aion kyllä kiivetä…
Suomalaisistakin (ainakin täällä) heillä on hyvä käsitys.
– Ei ole enää kirosana, että jossakin näkyy suomalaisia; osaavat nykyään käyttäytyä…
– Heistä tykätään, summaa Mirja.
– Suomeen saisi kyllä ottaa oppia lasten kasvattamisesta Espanjassa, päättää pariskunta haastattelun.
Kuvat ja teksti Jaska Poranen
jaska@espanja.com
toimitus@espanja.com
Lue lisää:
-
Unelmat todeksi – muutto Espanjaan: Kati ja Nestori lähtivät rohkeasti yrittämään epäilijöistä huolimatta
Riihimäeltä ja Tampereelta kotoisin olevat Kati Forsman ja Nestori Kuusisto tulivat Torreviejaan ravintolayrittäjiksi 17 vuotta sitten. Alku ei ollut rohkaiseva, ja heitä jopa kehotettiin luopumaan aj… -
Unelmat todeksi – muutto Espanjaan: Lähes 30 vuotta Espanjassa, ja Risto Komulainen elää yhä lapsuutensa unelmaa
”En koskaan kokenut kuuluvani Suomeen.” Aamuisin Risto Komulainen painaa lierihatun päähänsä ja suuntaa Teneriffan markkinoille. Markkina-aamut ovat rytmittäneet hänen elämäänsä saarella j… -
Unelmat todeksi – muutto Espanjaan: Eläkkeelle siirtynyt ydinvoima-alan johtaja Reijo Sundell viettää talvet Aurinkorannikolla
”Länsi-Suomi on sellaista ”flättiä” ja Suomen historia on todella lyhyt verrattuna tänne Andalusiaan. Täällä sitä ihmettelee tätä pitkää historiaa ja siihen liittyviä nähtävyyksiä.” Eurajo… -
Unelmat todeksi – muutto Espanjaan: Christina ja Ilkka Fonsén asettautuivat 12 vuotta sitten Costa del Solin Benalmádenaan
Porvoosta lähtöisin olevalla Christinalla ja Turusta kotoisin olevalla Ilkalla on takanaan pitkä, lähes 40 vuoden avioliitto. Pariskunta on elämänsä aikana asunut kansainvälisen työuran vuoksi useamma… -
Unelmat todeksi – muutto Espanjaan: Mikko Kalliomäki ja Kassya Marin löysivät toisensa Aurinkorannikolla
”Olemme kotoisin lähes vastakkaisilta puolilta maapalloa, tuhansien kilometrien päästä, ja tapaamme täällä sekä löydämme toisemme.” Espanjan Aurinkorannikko on monien kansallisuuksien sula…
