
Ulkosuomalaisuus muuttunut – Suomi-Seuran tehtävät säilyneet
Maailmalla asuvien suomalaisten profiili on muuttunut ja samalla heidän tarpeensa. Ennen maailmalle lähdettiin työn perässä köyhyyttä karkuun, nyt lähtöpäätös on vapaaehtoista ja syyt ovat moninaiset....

Málagan kunniakonsulaatti täyttää 100-vuotta
Málagan kunniakonsulaatti on monelle tuttu paikka passin uusimispaikkana. Kunniakonsulaatti alkoi kuitenkin sata vuotta sitten vienninedistämiskeskuksena ja on nykyään kiireinen ja monipuolinen suomal...

Fuengirolaan tulee ilmaisia busseja vuoden alusta
Fuengirolassa voi hypätä uusien ilmaisten kaupunkibussien kyytiin vuoden 2023 alusta alkaen. Isompia linja-autoja on yhdeksän ja minibusseja kolme. Ne liikennöivät viidellä reitillä. Uusista reiteistä...

Valèncian Torre Miramarista tulee vehreä paikka kaupunkikulttuurille
Valèncian kaupungin pohjoisella sisäänkäynnilla sijaitsevalla Torre Miramarin liikenneympyrän keskellä on suuri alue, josta on tulossa uusi kaupunkikulttuurin keskus. Alue on ollut vuosia käyttämättöm...

Espanjalainen startti – paikalliseen tarhaan ja kouluun Aurinkorannikolla
Adellan ja Minoelin taival alkoi ummikkona espanjalaisessa päiväkodissa, ja nyt he käyvät espanjalaista koulua Fuengirolassa. – Onhan tämä mahtava mahdollisuus lapsille, toteavat Susanna Salmelin ja V...

Espanjan parhaat joulutorit
Joulu lähestyy, ja Espanjan kaupunkien kaduille ja aukioille on sytytetty upeat jouluvalot. Myös suosittuja joulutoreja kojuineen on jo avattu. Joulutorilla on mukava kierrellä, ostella lahjoja sekä m...

EU ehdottaa turistivuokra-asuntojen tarkempaa valvontaa
Euroopan komissio esitteli marraskuun 7. päivä ehdotuksen turistivuokra-asuntojen läpinäkyvämmästä valvonnasta. Brysselistä ehdotetaan Airbnb:n kaltaisten sivustojen vaatimusten kiristämistä, jotta la...

Nautinnollinen seitsemän maaseutukylän viikonloppureitti Córdobassa
Córdoba on yksi Andalusian taianomaisimmista kaupungeista, ja Córdoban provinssissa on myös kauniita kyliä, joihin voi tutustua vaikka viikonloppumatkalla. Viikonlopun aikana voi nauttia maukkaasta ru...

Uutiskirje joulukuu 01/22
Uutiskirjejoulukuu 01/22 ARTIKKELIT ASUNNOT YRITYKSET UUSIMMAT UUTISET YHDEN NAISEN JA KOLMEN KOIRAN UNELMA MIJAS CAMPOLLA Anni Toivakainen asustaa perusteellisen remontin läpikäyneessä villassa Mijas...
