Hyppää sisältöön

Aitoa espanjalaista tunnelmaa Etelä-Espanjan kauneimmissa valkoisissa kylissä

Espanjan eteläinen osa on yksi suosituimmista puolista Espanjassa, sen upeiden rantojen ja kauniiden kylien vuoksi. Valkoiset kylät ovat tunnettuja varsinkin Andalusiassa, mutta myös Murciasta ja Extr...

Warren Buffett alkanut panostaa Costa del Solin asuntomarkkinaan

Yhdysvaltalainen suursijoittaja Warren Buffett on ollut vuodesta 2019 lähtien aktiivinen Espanjan kiinteistömarkkinoilla, lähinnä Madridissa ja Barcelonassa.

Koronatapausten määrä laskenut Costa del Solilla

Aurinkorannikolla uusien koronatartuntojen ilmaantuvuusluku eli lukumäärä 100.000 asukasta kohden viimeisen kahden viikon aikana on nyt 82 prosenttia elokuun vastaavaa aikaa alempi.

Asuntokauppojen volyymi palannut entiselleen

Espanjassa tehtävien asuntokauppojen määrä on palannut koronapandemiaa edeltäneen vuoden 2019 tasolle.

Koko Manner-Suomi luokiteltu riskialueeksi

Espanjan terveysministeriö on luokitellut koko Suomen Ahvenanmaata lukuunottamatta korkean riskin Covid-19-alueeksi, mistä syystä kaikilta 12-vuotta täyttäneiltä Manner-Suomesta Espanjaan matkustavilt...

Lentoliikenne elpyy odotettua nopeammin

Lentomatkustus lisääntyi elokuun aikana rivakasti Euroopassa ja lentoyhtöiden mukaan lentoliikenne elpyy maanosan sisällä arvioitua nopeammin.

LaLiga starttasi uudella ”hymnillä” – katso video

Espanjan jalkapallon 1. ja 2. divisioonan kausi 2021–2022 käynnistyi 13. elokuuta. LaLigan vuoden teemalauluksi valitun nuorekkaan KESI-kappaleen videolla on katselukertoja jo miljoonia.

Uutiskirje Elo 03/21

UUTISKIRJE ELO 03/21       Uutiskirje Elo 03/21 UUTISET YRITYKSET ASUNNOT   UUSIMMAT UUTISET OPI ESPANJAA: KUKAT Ruusu on rosa, kaktus on cactus ja tulppaani tulipán, mutta mitä ov...

Osa tiemaksuista poistetaan AP-7:lla

Syyskuun alusta lähtien tietullimaksuja ei enää peritä hieman yli 245 kilometriä pitkällä AP-7-moottoritieosuudella, joka kulkee Espanjan ja Ranskan rajalta La Junqueran kohdalta Tarragonaan. Kyseisen...