Hyppää sisältöön

Pienen kylpyhuoneen sisustusvinkit

Remontoijan haaste ovat pienet kylpyhuoneet. Tilaan tulee mahtua kaikki tarvittava, mutta niin että itseään ei kolhi lavuaarin reunaan tai ahdistu pienessä tilassa ja pesuaineille ja pyyhkeillekin tul...

Toledo – vuoden kulinaristinen pääkaupunki 2016

Madridin eteläpuolella sijaitseva Toledo on monessa mielessä kiinnostava kohde. Sen historiaan ja arkkitehtuuriin ovat leimansa jättäneet muslimit, juutalaiset ja kristityt.Tänä vuonna Toledo juhlii E...

Kovatasoista rullakiekkoa viikonloppuna

Lauantaina ja sunnuntaina 23.-24.4 pelataan Fuengirolassa kansainvälinen rullakiekkoturnaus. Isäntänä toimii paikallinen suomalaisjoukkue Fuengirola Lions. Mukana on kovatasoisia pelaajia myös Suomest...

Kirjat osana kotia

Kirjanystävällä on usein laaja valikoima kirjoja kotona joiden säilyttämiseen kannattaa hieman nähdä vaivaa. Kirjahyllyt toimivat myös sisustuksellisena elementtinä.

Kansainvälisillä päivillä apuvälinekeräys

Rannikon ADSL yhdistys kerää Kansainvälisillä päivillä apuvälineitä liikuntarajoitteisille. Näitä voivat sitten rannikolla asuvat ja vierailevat vuokrata.

Zaran malliksi?

Espanjalainen tekstiilijätti Inditex etsii Linkedin verkoston välityksellä testimalleja. Työtehtävänä on uusien mallivaatteiden testaus kokojen tarkennusta varten.

Kansainväliset päivät ensi viikolla

Vuoden iloisin ja positiivisin juhla on taas käsillä. Kansainväliset päivät eli Feria Internacional de los Pueblos juhlii kulttuurien välistä yhteistyötä 28.4-2.5. Fuengirolassa kohtaavat runsaat 30 m...

Laittomat loma-asunnot kuriin

Kataloniassa sakotetaan rankalla kädellä luvattomia loma-asuntoja. Turistiasunnot tarvitsevat kunnallisen lisenssin ja jollei tätä lupaa ole, voi yritteliäs vuokranantaja saada 30 000 – 600 000 euron ...

Ikea tekee kovaa tulosta Espanjassa

Ruotsalainen huonekalu- ja sisustusjätti Ikea nosti Espanjan myyntiään 10% vuonna 2015.