Hyppää sisältöön

Norwegian aloittaa lennot Helsingistä Madridiin

Kesäkuusta lähtien norjalainen lentoyhtiö Norwegian lentää kolme kertaa viikossa suoraan Helsingistä – Madridiin. Lennot ovat jo myynnissä.

Sveitsiläisiä Aurinkorannikolle

Costa del Solin matkailija ja hotelliyömäärässä on vuoden aikana rekisteröity merkittävää kasvua. Joillakin markkina-aluilla kasvua on ollut jopa kaksinumeroisia prosenttilukuja. Yksi kasvun alue on S...

Pimeä vuokraus kuriin

Espanjan verottaja on tutkinut 20 446 asuntoa vuonna 2012 taistelussa pimeää vuokrausta vastaan.

Edullisempi kuin varasto

Tyhjäksi jäänyt tornirakennus Caja de Guadalajara on vuokrattavana. Neliöhinta tiloille on edullisempi kuin varaston tai autotallin vuokra, viisi euroa neliö.

Palkkaa 70 euroa viikossa

Mallorcalainen yrittäjä on pidätetty työntekijöiden riistosta. Työntekijät saivat 70 euron viikkopalkan tehdessään töitä kuutena päivänä viikossa kymmenen tuntia päivässä.

Joulumyynti nousussa

Tänä vuonna odotetaan joulumyynnin olevan Espanjassa vilkkaampaa kuin kriisivuosina. Ensimmäistä kertaa taantuman jälkeen kulutus olisi nousussa.

Rikkaus kasaantuu

Espanjalaisten monimiljonäärien määrä on kasvanut viime vuosina. Viimeisen vuoden aikana 7%. Yhteensä monimiljonäärejä asuu Espanjassa 1 625.

Vuokramarkkinoille 500 000 asuntoa

Kolmen vuoden aikana Espanjan vuokramarkkinoille saadaan arvioita puoli miljoonaa uutta asuntoa.

Britit ostavat taas

Malagan rannikkoalueen kiinteistöt kiinnostavat taas brittejä. Vuoden alkupuoliskon myynti saarivaltion asukkaille kasvoi 18%. Edellisvuonna kasvua oli vain 3%.