Hyppää sisältöön

Marbellan vuokrahinnat pysyneet

Kesäkuukaudet ovat loma-asuntojen vuokraajien kulta-aikaa. Rannikkoalueille suuntaavat espanjalaiset ovat valmiita maksamaan unelmakohteesta usein talvikuukausien vuokraan verrattuna moninkertaisia su...

Kesän parhaat juomat

Helteet ovat saapuneet Espanjaan ja kuumuuden myötä tulee muistaa nauttia riittävästi nesteitä. Asiantuntijat muistuttavat, että päivässä tulee juoda ainakin 8 lasia vettä. Jollei vesi maistu, millä m...

Sakkorangaistus jo voimassa

Espanjassa on vaadittu kesäkuun alusta lähtien myytäviin ja yli neljäksi kuukaudeksi vuokrattaviin asuntoihin energiasertifikaatti kertomaan kiinteistön energiankulutuksesta. Todistuksen puuttumisesta...

Matkailu kukoistaa

Toukokuun aikana yhä useampi ulkomaalainen valitsi matkakohteekseen Espanjan. Ennätyksellisen vilkkaasta toukokuusta kertoo 5,8 miljoonan turistin matkustajamäärä. Nousua viime vuoteen oli 7,4%.

Alennusmyynnit alkavat

Virallinen aloitus alekaudelle on heinäkuun ensimmäinen päivä. Yhä useampi liike on kuitenkin jo aloittanut kesätuotteiden myynnin jopa puolella hinnalla.

Asuntoon puolet lomabudjetista

Pisos.com tutkimuksen mukaan espanjalainen lomalainen käyttää 47% lomaan varatuista rahoista loma-asunnon vuokraan.

Kiinalaisia yrityksiä jo 8000

Kiinalaisten yritysten määrä Malagan alueella on kasvanut räjähdysmäisesti. Yrityksiä on tänä päivänä 60% enemmän kuin viisi vuotta sitten.

Historialliset lämpöennätykset

Kesäkuukausina Espanjassa rikotaan lämpöennätyksiä. Korkeimmat lämpötilat mitataan usein sisämaan kaupungeissa kuten Sevillassa ja Cordobassa. Ennätyksellisen kuumat olot olivat vuonna 1994 Murciassa,...

BBVA rakennuttaa

BBVA pankilla on käynnissä 19 uutta rakennushanketta ja vuoteen 2014 mennessä projektien määrä nousee neljäänkymmeneen. Uusia kohteita ei tarvitse myydä alehintaan, mutta hinta tulee asettaa sopivaksi...