Karussa rotkolaaksossa sijaitseva Palmitos Park on lintupuisto, jossa koko perhe viihtyy. Puistokierroksella tulevat tutuiksi värikkäät papukaijat, isot petolinnut, pelikaanit ja flamingot. Palmitos Parkissa asuu 1500 lintua, jotka edustavat 230 eri lajia. Lisäksi puistossa on jonkin verran nisäkkäitä ja matelijoita sekä akvaario ja delfinaario. Puisto on vihreä keidas, jonka alueella kasvaa yli tuhat palmua ja satoja eri kasvilajeja.
Maastopalo tuhosi puiston

Vuonna 1978 perustettu Palmitos Park aloitti toimintansa pienenä ja vaatimattomana lintupuistona. Vähitellen laajentunut puisto kuitenkin tuhoutui kokonaan vuonna 2007, kun saarta piinanneet maastopalot levisivät alueelle. Puisto rakennettiin uudelleen seuraavana vuonna. Nykyisin 24 hehtaarin kokoisessa Palmitos Parkissa vierailee vuosittain yli puoli miljoonaa kävijää.
Vierailijat voivat valokuvauttaa itsensä upeiden arapapukaijojen kanssa.

Sijainti lähellä tärkeimpiä turistikeskittymiä
Puisto sijaitsee 10 kilometrin päässä Maspalomasista, ja sinne pääsee rotkon pohjalla kulkevaa kapeaa tietä pitkin. Maspalomasista Palmitos Parkiin vie bussi 45, ja Puerto de Moganin suunnasta puistoon pääsee bussilla numero 70.
Pääsylipun voi ostaa sisäänkäynniltä. Lippu maksaa aikuiselta 37 euroa ja lapsilta 28 euroa. Ennakkoon netistä ostamalla säästää muutaman euron. Puisto on avoinna joka päivä kello 10–18. Alue on esteetön, mutta korkeuseroja on paljon. Kivetty polku nousee välillä melko jyrkästi.

Runsas kasvillisuus
Alueen runsas kasvillisuus kiinnittää huomion jo pääsisäänkäynnin ulkopuolella. Laakson vehreys sulautuu kauniisti ympäröivään karuun vuoristoluontoon. Puistossa kasvaa 42 eri palmulajia, 160 kaktuslajia ja paljon erilaisia mehikasveja. Orkideatalon kosteassa lämmössä kukkii toinen toistaan upeampia orkideoita. Palmitos Park on mielenkiintoinen kohde jo pelkästään kasvillisuutensa ansiosta.


Petolintushown päätähti on valkopäämerikotka
Palmitos Parkin päivittäiseen ohjelmaan kuuluvat tiettyyn kellon aikaan pidettävät lintunäytökset, joissa koulutetut isot petolinnut ja papukaijat esiintyvät ohjaajiensa kanssa yleisölle.
Petolintushown päätähti on valkopäämerikotka (haliaeetus leucocephalus), joka esittelee lentotaitojaan liitelemällä katsomon yläpuolella. Valkopäämerikotka on Pohjois-Amerikan mantereella elävä iso päiväpetolintu, jonka siipien väli on noin 2 metriä ja paino 4–5 kg. Valkopäämerikotkan näön tarkkuus on nelinkertainen ihmiseen verrattuna.


Koulutettu valkopäämerikotka lentää kouluttajan luota toiselle kouluttajalle nappaamaan lihapalan. Yleisö näkee kotkan lentävän matalalla suoraan yläpuolellaan. Yllättäen kotka kuitenkin poistuu paikalta kesken näytöksen ja jää istumaan läheiselle vuorenrinteelle. Kouluttaja kertoo, että kyseisellä naaraskotkalla on ajoittain tapana näyttää oma tahtonsa tekemällä niin.

Kotkilla on omat asuinpaikkansa Palmitos Parkissa, mutta ne pääsevät poistumaan alueelta vapaasti. Välillä kotkat ovat omilla teillään useita päiviä. Petolintushowssa näyttäytyvät myös hanhikorppikotka (gyps vulvus) ja pienikokoinen huuhkaja.


Vapaana lentävät papukaijat
Palmitos Park on lukuisten eri papukaijalajien koti. Isoissa häkeissä on toinen toistaan värikkäämpiä papukaijoja ja tukaaneita. Vapaana lentävien papukaijojen talo on kuitenkin ehkä hauskin osuus koko puiston tarjonnassa.
Vierailijat voivat ostaa automaatista kupillisen linnunruokaa ja syöttää lintuja. Pienet papukaijat tulevat syömään kädestä ja istuvat vierailijoiden olkapäille ja jopa päiden päälle. Linnuilla on paljon tilaa, ja ne voivat halutessaan välttää kontaktia ihmisiin ja vetäytyä omaan rauhaansa.


Kauniit ja värikkäät linnut ovat lurien (lorius lory) sukuun kuuluvia, Uudesta-Guineasta kotoisin olevia pieniä papukaijoja, joiden pituus on noin 30 cm. Luonnossa palmumetsiköissä viihtyvä laji elää pareittain tai pieninä parvina.


Lintulampi
Pientä lampea ympäröivällä alueella elää joukko isokokoisia lintuja. Alue on aidattu, mutta vierailijat voivat mennä portin kautta sen sisälle. Flamingot, haikarat, riikinkukot ja kurjet käyskentelevät omissa ryhmissään, eivätkä juuri piittaa ihmisistä.



Lammen näyttävin asukas etelänkruunukurki on eksoottinen ilmestys. Afrikasta kotoisin oleva laji on luokiteltu erittäin uhanalaiseksi. Etelänkruunukurki (balearica regulorum) on noin metrin korkuinen ja sen siipienvälimitta on kaksi metriä.
Etelänkruunukurki on kaunis ja kovaääninen lintu.

Kiipeilevät gibbonit
Palmitos Parkissa elää myös muutamia nisäkkäitä, kuten mangusteja ja apinoita. Isossa aitauksessaan asuvat gibbonit ovat Kaakkois-Aasiasta kotoisin olevan apinalajin edustajia. Gibbonien aitauksen keskellä on kiipeilyteline, jossa apinat roikkuvat köysissä, kiipeilevät ja hyppelevät. Aitaus on sen verran iso, että apinoita ei pääse näkemään kovin läheltä.

Gibbonit (hylobates lar) kasvavat noin 60 cm pitkiksi ja ne painavat noin 6 kg. Niiden ruumiinrakenteelle on ominaista pitkät raajat, etenkin kädet ovat pitkät vartalon kokoon nähden.
Gibbonit elävät perheinä, ja lajille on tyypillistä yksilöiden välillä vallitseva voimakas kiintymys. Gibbonit ilmaisevat kiintymyksen tunteitaan lajitovereita kohtaan kuten ihmisetkin: hymyilemällä ja koskettamalla. Gibbonit ääntelevät kiljahdellen ja kujerrellen korkealla, lintumaisella äänellä.

Palmitos Parkin palvelut
Palmitos Parkin alueella on muutamia eri myyntipisteitä, joista voi ostaa juomia ja välipaloja. Hinnat ovat melko korkeita, eikä pienessä valikoimassa ei ole terveellisiä vaihtoehtoja. Myös delfinaarion vieressä sijaitsevan ravintola La Palapan menu on suppea, mutta noin 15 euroa maksava pizza oli hyvää.
Puiston matkamuistomyymälä sijaitsee uloskäynnin vieressä. Myymälässä on iso valikoima pehmoleluja, t-paitoja ja muita eläinaiheisia lahjoiksi ja tuliaisiksi sopivia tuotteita.


Lue lisää Kanariansaarista:
Vapaana elävien delfiinien näkeminen Kanariansaarilla on unohtumaton elämys
El Hierro – saari, jolla on sielu
Teneriffan Santa Cruz – Kanariansaarten välisen lauttaliikenteen satamakaupunki
Gran Canarian kolme tunnelmallista vanhaa kaupunkia
Karunkaunis Puerto de Las Nieves ja Agaeten laakso ovat luonnonläheisiä lomakohteita Gran Canarian pohjoisrannikolla
Gran Canarian kahvi kasvaa Agaeten laaksossa
Kanarianbanaani eli platano saa makunsa auringosta
Luontoelämyksiä Kanarian katolla
Lähteet
Kanariansaarten luonto-opas, Hannu Aarnio ja Leena Aarnio, Tammi 2008
palmitospark.es
wikipedia.org
Kuvat ja teksti Anne-Mari Lu
anne-mari@espanja.com
toimitus@espanja.com

Olen kahden kodin väliä kulkeva freelancer -kirjoittaja ja sekatyöläinen. Gran Canarian kotini sijaitsee saaren etelärannikolla Arguineguínissa, joka on aito, vanha kalastajakylä. Parvekkeeltani näen meren ja vuoret.
Matkoillani kävelen, etsin kauniita maisemia ja valokuvaan. Erityisen mieleistä minulle on vuoristossa vaeltelu yksin tai yhdessä. Seuraan auringonnousuja ja -laskuja aina kun on mahdollista.
Mieluiten kirjoitan luontoaiheista ja teen henkilöhaastatteluja. Ihmisten kohtaaminen matkoillani on antoisaa ja avartavaa. Espanjan kielen opiskeleminen on osoittautunut todella hyödylliseksi myös tältä kannalta.
Anne-Marille voi lähettää juttuvinkkejä, toiveita ja palautetta osoitteeseen
anne-mari@espanja.com.