AjankohtaistaAjanviete

Aurinkorannikon Leijonat – hyväntekeväisyyttä hyvällä mielellä

Julkaistu: 09.02.2024

Aurinkorannikon Leijonat on Espanjassa toimiva suomenkielinen Lions-klubi, jonka virallinen nimi on Club de Leones Costa del Sol/Suomi. Klubi perustettiin 31 vuotta sitten alun perin Torremolinosiin. Tällä hetkellä sen kotipaikka on Fuengirolassa ja osoite Kardemumma-ravintolassa.  

Aurinkorannikon leijonien jäsen Rami Varjonen ja klubin puheenjohtaja Leevi Hakola Kardemumma-ravintolassa. Kuva Espanja.Com

Tällä hetkellä Aurinkorannikon Leijonien puheenjohtajana toimii Leevi Hakola, joka on ollut aktiivisesti Leijonien toiminnassa mukana jo kohta kymmenen vuotta.

– Suurin osa jäsenistämme asuu Fuengirolassa ja Benalmádenassa. Meidän jäsentemme keski-ikä on 72 vuotta, ja sen vuoksi ongelmana onkin, että jäseniämme poistuu. Viime kaudella meille tuli kuusi uutta jäsentä, ja se oli eniten koko klubin historiassa. Iso vaikutus on ollut sillä, että viimeiset kaksi vuotta meillä on voinut olla myös naisjäseniä.

Hakolalle Aurinkorannikko on tullut tutuksi jo 80-luvun lopulta lähtien, jolloin hän osti alueelta ystäviensä kanssa ensimmäisen asuntonsa. Aluksi Leevi vietti perheensä kanssa vain kesälomia Calahondassa, mutta myöhemmin hän on alkanut viettää pidempiä aikoja Aurinkorannikolla. 

 – Nyt kun olen kaksi vuotta sitten jäänyt eläkkeelle yrittäjän hommista, olen puolet vuodesta täällä. Joulukuusta 2021 lähtien muutimme vaimoni kanssa Fuengirolaan Sohailin linnan lähelle, ja olemme erittäin tyytyväisiä täällä. Yksi syy juuri Fuengirolaan muuttoon on, että täällä on suomalaiset palvelut lähellä ja erityisesti suomenkieliset terveyspalvelut. Toinen syy on, että täällä on tasaisempi maasto missä kävellä. Asuin aiemmin Marbellassa, ja siellä oli liikaa mäkiä. 

– Harrastuksenani on kävely ja Leijonissa aktiivisesti toimiminen. Välillä se on niin aktiivista, ettei ehdi muuta oikein harrastaa. Siirryinkin suoraan töistä Lions-hommiin. Ensi kesänä minun puheenjohtajakauteni päättyy, joten sitten minun pitää miettiä, mitä teen. Olen ollut 50 vuotta yrittäjänä. Se on minulla niin syvällä päässä, niin se ei anna minulle päivääkään rauhaa, naurahtaa Leevi.

Leevi Hakola. Kuva Espanja.Com

Autetaan Ukrainaa

Aurinkorannikon Leijonat tekevät hyväntekeväisyystoimintaa, jonka tarkoituksena on auttaa hädänalaisia. Rahaa avustustoimintaan kerätään erilaisten tapahtumien, kuten konserttien pääsylipputulojen kautta. 

– Autamme Espanjassa sekä suomen- että espanjankielisiä. Tällä hetkellä pääosa toiminnasta on kerätä Ukrainaan apua, ja viime vuonna se sai oikein kansanliikkeen aikaan. Saimme kahdessa viikossa yli 20 000 euroa lahjoituksia, kirkoissa kerättiin kolehteja, ja lopulta Ukrainaan lahjoitettiin 30 000 euroa kaminoita varten. Niillä saatiin ostettua Ukrainaan 300 kaminaa.

Kaminoita, joita Ukrainaan on ostettu. Kuva Hannu Haukan kuva-arkisto.

Aurinkorannikon Leijonien avustukset menevät Ukrainaan Ukrainanhätä.fi:n ja siellä toimivan Hannu Haukan kautta. Haukka käy Ukrainassa pari kertaa kuukaudessa. Hänellä on yhteydet Ukrainan puolustusvoimiin ja luvat mennä etulinjaan asti. Sen takia hän pääsee auttamaan sellaisia ihmisiä, joita muut järjestöt eivät pääse auttamaan.

Kuva Hannu Haukan kuva-arkisto.

Hannu Haukka Ukrainassa. Kuva Hannu Haukan kuva-arkisto.

– Hannu löysi Ukrainasta tehtaan, joka tekee kaminoita, eli näin myös työllistetään siellä ihmisiä. Heillä on kolme tavaran jakelukeskusta Ukrainassa, ja tavara-apu on isompaa kuin rahallinen apu. Ukrainanhätä.fi on auttanut kolmella miljoonalla, mutta tavaran rahallinen arvo on ehkä kymmenkertainen. Sinne on toimitettu muun muassa autoja ja käytetty ambulanssi, joka saatiin Rovaniemeltä. Raha-apu menee ruokaan, talvivaatteisiin ja kaminoihin. 

Ukrainaan on hankittu myös sirpaleskannereita, joista onkin ollut suuri apu. Ihmisestä saattaa löytyä jopa 100 sirpaletta, ja kyseisellä laitteella voidaan skannata ja poistaa niitä. Sirpaleskanneri toimii erittäin hyvin kenttäsairaaloissa, joissa ei ole röntgenlaitteita. 

– Sirpaleskanneri maksaa noin 2500 euroa. Röntgenlaite puolestaan maksaa valtavasti enemmän, ja sitä ei voida siirtää. Emme saa unohtaa avun antamista Ukrainaan. Väsyminen näkyy täällä tässä keräyksessä. Tämän vuoden tavoite on kerätä 50 000 euroa, ja pahoin pelkään, että emme pääsee siihen.

Kuva Hannu Haukan kuva-arkisto.

Apua myös paikallisille avuntarvitsijoille

Aurinkorannikon leijonat auttavat monin tavoin myös paikallisia ihmisiä Aurinkorannikolla. Yhteistyötä tehdään eri espanjalaisten avustusjärjestöjen kanssa, jotka jakavat muun muassa ruoka-apua köyhille ja joululahjoja lapsille. Myös suomalaisia avuntarvitsijoita autetaan eri tavoin.

– Seurakunnan sosiaalikuraattorit auttavat ihmisiä Suomeen, jotka eivät pärjää täällä, niin me maksamme heidän lentokulujansa takaisin Suomeen. Me annamme suomalaiselle koululle stipendejä ja avustamme ihmisiä ongelmatilanteissa monilla tavoilla. Esimerkiksi me lainasimme rullatuolin pitkäaikaiseen käyttöön yhdelle avuntarvitsijalle. Meidän sivuiltamme voi suoraan anoa avustusta, kertoo Leevi. 

Aurinkorannikon Leijonissa kaikki hallinnolliset kulut katetaan jäsenmaksuilla. Näin hyväntekeväisyyteen tarkoitetut rahat menevät 100-prosenttisesti hyväntekeväisyyteen, toisin kuin monissa muissa avustusjärjestöissä. Toiminta pyörii täysin talkoovoimin.

– Teemme kaikki tapahtumat talkoilla ja ostamme jokainen lipun itse tapahtumiin. Kaikki rahat menevät suoraan hyväntekeväisyyteen. Minä arvostan tätä Leijonien ajatusta älyttömän paljon, täällä ei jäsenet hyödy mitenkään rahallisesti. 

– Tästä saa hyvän mielen, ja puheenjohtajana pystyn vaikuttamaan, minkälaisiin tarkoituksiin lahjoitamme rahaa ja siihen, mistä yritämme saada rahaa. Olen myös saanut valtavan paljon hyviä ystäviä klubilaisista.

Kevään tapahtumat 

Keväällä 2024 Aurinkorannikon Leijonat jatkavat aktiivista toimintaansa ja järjestävät monenlaisia tapahtumia. Laskiaissunnuntaina 11.2.2024 järjestetään Liikkeelle 2024! Hyväntekeväisyyskävely, jonka Leijonat järjestää muiden yhdistysten kanssa.

2.3.2024 Waltteri Torikka ja Marko Hilpo konsertoivat Fuengirolassa, ja 13.4.2024 Helsingin Suomalaisen Klubin kuoro pitää hyväntekeväisyyskonsertin Fuengirolassa. Tervetuloa mukaan tapahtumiin ja Leijonien toimintaan. Lisätietoa saat heidän nettisivuiltaan.

Lue lisää Aurinkorannikon yhteisötoiminnasta:
Lähde sunnuntaina liikkeelle ja osallistu hyväntekeväisyyskävelyyn!
Teatteri Suomelan esittämä Tuntematon Sotilas -näytelmä herää uudella tavalla eloon Aurinkorannikolla!
Suomelan syksy on aktiivinen
Papiksi Aurinkorannikolle 
Tuntematon sotilas -näytelmällä kerättiin rahaa Ukrainaan

LIIKKEELLE!2024 HYVÄNTEKEVÄISYYSKÄVELY ON SIIRRETTY HUONON SÄÄN VUOKSI.

Pääkuva Espanja.Com
Teksti Espanja.Com
toimitus@espanja.com

Jaa:

Irtiotto Fuerteventuralle ja Isla de Lobosin saarelle – osa 1

Lähde mukaan ilmaiselle opastetulle kävelylle Torreviejan La Matan luonnonpuistoon