Espanjan kesä on kuumimmillaan ja kevyt nestepitoinen ravinto torjuu kuumuuden tunnetta. Hedelmät tarjoavat laajan valikoiman erilaisia makuja ja ne sopivat välipalaksi, aamiaiseksi sekä jälkiruuaksi.
Herkullisen maun lisäksi hedelmät ovat myös loistava vitamiinien lähde ja ne parantavat ruoansulatusta. Ne kannattaa nauttia sellaisenaan, sillä mehuksi puristettuna ne menettävät osan hyödyllisistä ominaisuuksistaan. Hedelmät poistavat myös myrkkyjä kehosta.
Persikka (Melocotón)
Persikoiden kasvatus aloitettiin Kiinassa jo noin vuonna 2000 eaa. Nykyään niitä kasvatetaan paljon Espanjassa, josta sitä tuodaan myös Suomeen.
Persikassa on runsaasti kuitua ja 87 % siitä on vettä. Siinä on myös terveellisiä kivennäis- ja hivenaineita, kuten kaliumia, kalsiumia ja fosforia. Persikan vahvuuksia ovat lisäksi sen korkea A- ja C-vitamiinipitoisuus.
Persikka on ihanan makea ja mehukas hedelmä, joka sopii oivallisesti jälkiruokiin ja välipaloihin ihan sellaisenaan. Persikkaa käytetään paljon myös leivonnassa, salaateissa sekä monenlaisessa ruoanlaitossa.
Chirimoya (Chirimoyo)
Chirimoya (Annona cherimola) tunnetaan myös nimillä annoona, kirimoija tai suomuannoona. Alun perin se on lähtöisin Perun ja Equadorin vuoristoseuduilta, joissa ne kasvavat jopa kahdeksan metriä korkeissa puissa sellaisilla alueilla, joiden lämpötila laskee harvoin alle 28 asteeseen. Suomeen chirimoyat tuodaan pääosin Espanjasta.
Kypsää chirimoyaa on väitetty maailman makeimmaksi hedelmäksi. Hedelmästä syödään ainoastaan malto. Sen sisällä olevia pieniä mustia siemeniä ei syödä. Kermaisen hedelmälihan maku on sekoitus vadelmaa, banaania, mansikkaa ja ananasta.
Chrimoya-hedelmällä, -puulla ja -siemenillä on pitkät perinteen luonnonlääkinnässä. Niiden uskotaan ehkäisevän solujen rasvoittumista, helpottamaan laihduttamisessa ja torjuvan syöpiä. Chrimoya on myös luonnollinen suoja infektioita ja loisia vastaan.
Melonit (Melónes)
Makeat, maukkaat ja mehukkaat melonit ovat mitä parhaimpia kesähedelmiä. Kaikki melonit ovat ihanan raikkaita. Niissä on runsaasti nestettä mutta vain vähän energiaa, joten ne ovat terveellisiä ja keveitä. Ravinteita meloneissa kuitenkin on niukasti, joten siinä ne häviävät monille muille hedelmille.
Vähiten energiaa meloneista on verkkomelonissa, sillä sadassa grammassa on vain 23 kcal. Terveellisin meloni vitamiinien ja ravinteiden määrän puolesta on cantaloupemeloni. Sen vihreän kuoren alla olevassa oranssissa hedelmälihassa on runsaasti C-vitamiinia sekä muun muassa verenpaineen kannalta tärkeää kaliumia.
Melonit voivat auttaa poistamaan myrkkyjä elimistöstä sekä ehkäisemään vatsakipuja ja närästystä. Niitä voi nauttia sellaisenaan, muiden hedelmien kanssa, salaateissa tai Espanjassa myös suolatun kinkun kera.
Vesimeloni (Sandía)
Vesimeloni sisältää jopa 94 % vettä. Makea ja mehukas vesimeloni maistuu sellaisenaan ja se sopii niin aamiaiselle ja välipalaksi kuin alkupalaksi ja jälkiruoaksikin. Vesimeloni tuo makua salaattiin, se on erinomainen hedelmäsalaateissa ja maistuu myös jäätelön kera sekä tuo juomiin ihanan raikkaan vivahteen. Kesäaikaan suomalaisissa ruokakaupoissa myytävä vesimeloni tuodaan Espanjasta.
Vesimeloni on erinomainen antioksidanttien ja C-vitamiinin lähde. Lisäksi se sisältää B5-, B1- ja B6-vitamiinia sekä kuparia, biotiinia, kaliumia, A-vitamiinia, magnesiumia ja karotenoideja (betakaroteeni).
C-vitamiini ja betakaroteeni ovat niin sanottuja anti-age-tehoaineita, jotka ehkäisevät vanhenemista ja suojaavat monilta sairauksilta. A-vitamiini ja karotenoidit ovat hyväksi myös silmien terveydelle. Vesimeloni on vaikutukseltaan myös anti-inflammatorinen eli tulehdusta laskeva. Sen nauttiminen voi ehkäistä myös korkeaa verenpainetta.
Mansikka (Fresa)
Mansikka on monille kesän odotetuin herkku. Vaikka yleiskielessä mansikka mielletään marjaksi, se on itse asiassa virallisesti määritelty pohjushedelmäksi. Suomalaisille kotimainen mansikka maistuu perinteisesti parhaiten, mutta myös Espanjassa kasvatetaan maukasta mansikkaa.
Mansikassa on paljon C-vitamiinia pieneen kokoonsa nähden. Lisäksi mansikassa on B-vitamiineja, erityisesti B9-vitamiinia eli folaattia. Mansikasta saa myös kuitua, kaliumia ja eri flavonoideja. Se on siis herkullinen tapa nauttia monipuolisesti ravintoaineita.
Mansikat maistuvat parhaiten tuoreeltaan, mutta ne säilyvät myös jääkaapissa parin päivän ajan rasiassa tai pussissa. Mansikoiden pidempiaikainen säilöntä on parhain tehdä pakkasessa.
Mansikka on ihana herkuteltava sellaisenaan, mutta siitä saa myös tehtyä muita makeita jälkiruokia, kuten kiisseleitä, pirtelöitä ja jäätelöitä. Tuore mansikka sopii lisäksi salaatteihin suolaisen juuston makupariksi.
Mango (Mango)
Mangoa kasvatetaan paljon Málagan maakunnassa ja parhaat viljelmät löytyvät Axarquían alueelta. Mango sisältää kuitua, folaattia sekä A-, C- ja E-vitamiinia. Mango on myös erittäin hyödyllinen iholle. Se lievittää tehokkaasti tukkeutuneita ihohuokosia, mikä tarkoittaa, että aknesta kärsivät henkilöt hyötyvät mangosta. Lisäksi mangoa voi yhdistää muihin ruokiin, kuten salaatteihin, pokéihin tai jopa sushiin.
Mango sisältää runsaasti hedelmäsokeria, joka ei periaatteessa ole ihmiselle hyväksi, mutta vaihtoehtona karkkipussille mango on toimiva ratkaisu. Syksyllä ja talvella Suomessa myytävää mangoa tuodaan Espanjasta.
Luumu (Ciruela)
Luumut ovat mehukkaita ja makean aromikkaita hedelmiä. Luumut sisältävät A-vitamiinia ja lisäksi niissä on kaliumia.
Luumut ovat parhaimmillaan erilaisissa leivonnaisissa. Luumu sopii leivonnaisten sekä jälkiruokien lisäksi erinomaisesti myös ruoanlaittoon, ja ne tuovat suolaisiin ruokiin makeaa täyteläisyyttä.
Luumut ovat useiden vuosien ajan olleet luonnollinen lääke ummetukseen, ja ne toimivat myös antioksidanttina, mikä hidastaa solujen ikääntymistä.
Viikuna (Higuera)
Viikuna on yksi vanhimmista tunnetuista hedelmistä ja kotoisin Aasiasta. Viikunoiden sanotaan kasvaneen Edenin puutarhassa. Ne sopivat jälkiruokiin, juustojen sekä kylmän lihan kanssa tai niitä voi syödä sellaisenaan kuorineen. Viikunoita säilytetään viileässä, mutta ne maistuvat parhaimmilta tuoreena huoneenlämpöisinä.
Viikuna sisältää A- ja C-vitamiineja sekä kalsiumia. Siinä on myös korkea kuitupitoisuus, mikä tekee siitä hyödyllisen suoliston ja ruoansulatuskanavan toiminnan parantamisessa. Viikuna on myös todella hyvä iholle ja toimii antioksidanttina.
Espanjassa viikuna on elokuun lopun hedelmä, ja viikunapuut pystyvät menestymään hyvin köyhälläkin maaperällä sekä kallioilla tai jopa kiviseinässä.
Lue lisää:
Espeto de sardinas – Espanjan rannikkoalueiden suosittu kesäajan herkku
Kevyttä kesäruokaa Andalusiasta
Kuusi viilentävää espanjalaista kesäjuomaa
Espanjan 20 suosituinta tapasta
San Mateo tarjoaa värikkään kattauksen Gran Canarialla tuotettua ruokaa
Lähteet
surinenglish.com
satokausi.fi
k-ruoka.fi
marjatuulialehtinen.com
Teksti Espanja.Com
Kuvat iStock
toimitus@espanja.com