AjankohtaistaTerveys- ja hyvinvointi

Kevyttä kesäruokaa Andalusiasta

Julkaistu: 24.06.2024

Mikäli lomailet Etelä-Espanjassa kuumina kesäkuukausina, kannattaa aterioilla nauttia keveitä ja kylmiä ruokalajeja, jotka myös vähentävät kuumuuden tunnetta. Rantalomaa on myös miellyttävämpi viettää kevyemmällä vatsalla, jolloin uiminenkin on mukavampaa.

Andalusialaisessa kesäruoassa yhdistyvät perinteet ja nykyaika. Niiden valmistuksessa hyödynnetään laadukkaita paikallisia raaka-aineita ja alkuperäistuotteita sekä alueen monimuotoisen kulttuurin jättämää perimää.

Gazpacho

Gazpacho viilentää mukavasti kesähelteillä. Kuva iStock.

Gazpacho on andalusialainen tomaateista, kurkusta, paprikoista ja sipulista valmistettu soseutettu kylmäkeitto, joka tarjoillaan leivän kera. Se kannattaa jäähdyttää kunnolla jääkaapissa ja sen voi nauttia myös juomalaisista.

Salmorejo

Salmorejon voi höystää kinkulla ja kananmunalla oman maun mukaan. Kuva iStock.

Salmorejo on peräisin Córdobasta, mutta sitä tarjoillaan kaikkialla Andalusiassa. Se on Gazpachon tapaan soseutettu kylmäkeitto ja nautitaan leivän kanssa. Keiton päälle laitetaan esimerkiksi kinkkua, krutonkeja tai kovaksi keitetyn kanamunan palasia. Salmorejo toimii myös joidenkin ruokalajien lisukkeena.

Ajoblanco

Ajoblanco on peräisin Axarquían alueelta. Kuva iStock.

Ajoblanco-kylmäkeitto valmistetaan leivästä, jauhetuista manteleista, valkosipulista, vedestä, oliiviöljystä ja suolasta ja toisinaan siihen laitetaan myös etikkaa. Se on erittäin suosittu keitto erityisesti Málagan maakunnassa Axarquían alueella, mutta resepti on levinnyt muuallekin Andalusiaan. Ajoblanco nautitaan yleensä hyvin jäähdytettynä rypäleiden tai meloninpalojen kera.

Málagalaisessa Almácharin kylässä vietetään joka vuosi ajoblanco-päivää, jolloin tästä kuuluisasta keitosta tarjoillaan erilaisia maistiaisia perinteisen musiikin ja tanssin tahdittamana.

Melón con jamón

Melón con jamón on usean andalusialaisen ravintolan ruokalistalla. Kuva PxHere.

Melón con jamón on nimensä mukaisesti melonia kinkun kanssa. Se on lähes kaikkien chringuitojen ja ravintoloiden ruokalistalla. Melón con jamón nautitaan tavallisimmin kylmän oluen kanssa. Annokseen käytetään tuoretta melonia ja laadukasta espanjalaista kinkkua.

Pipirrana

Pipirrana on tyyppillinen kesäruoka Andalusiassa. Kuva iStock.

Pipirrana on kylmä salaatti, joka on valmistettu sipulista, tomaatista, vihreästä paprikasta ja kurkusta. Joskus siihen lisätään keitettyä kananmunaa ja toisinaan jonkinlaista tummalihaista kalaa tai jopa makkaraa. Pipirrana on tyypillinen kesäruoka, jolla on vahva ja raikas maku. Ainestensa ansiosta se on terveellinen ja kevyt.

Cóctel de marisco

Cóctel de Mariscon pääraaka-aineena ovat katkaravut. Kuva PxHere.

Etelä-Espanjan merenelävien laatu on yksi maailman parhaimmista. Niistä valmistetaan myös andalusialainen Cóctel de Marisco, joka on yksi turistien eniten tilaamista ruoka-annoksista. Sen pääraaka-aineina ovat katkaravut, surimi-tikut ja salsa rosa, eli vaaleanpunainen kastike. Cóctel de Marisco tarjoillaan kylmänä, ja sen seassa on yleensä avokadoa. Siihen voi lisätä myös oman maun mukaan esimerkiksi ananasta ja lehtisalaattia sekä puristaa mausteeksi appelsiinimehua.

Ensalada de pimientos

Ensalada de pimientos on värikäs ja maukas ruokalaji. Kuva Flickr.

Värikäs Ensalada de Pimientos, paprikasalaatti, valmistetaan punaisista, vihreistä ja keltaisista paprikoista. Ne leikataan suikaleiksi ja paahdetaan sekä sekoitetaan sipulin, oliiviöljyn, etikan ja karkean suolan kanssa. Tämän jälkeen salaatin annetaan jäähtyä jääkaapissa, jonka jälkeen se on valmis nautittavaksi. Ensalada de Pimientosin voi tilata lähes missä tahansa andalusialaisessa ravintolassa tai chringuitossa.

Ensalada mixta

Ensalada mixta sopii niin pääruuaksi kuin lisukkeeksi. Kuva Flickr.

Ensalada mixta on Andalusiassa kesällä tyypillinen sekasalaatti. Vihreään salaattiin laitetaan tonnikalaa, tomaattia, kurkkua, maissia ja porkkanaa. Mausteena toimivat oliiviöljy ja pieni määrä etikkaa sekä ripaus suolaa. Ensalada mixtan voi syödä sellaisenaan tai kalan ja lihan lisukkeena.

Boquerones en vinagre

Boquerones en vinagressa on vahva etikan maku. Kuva iStock.

Boquerones en vinagre on yksi Andalusian tunnetuimmista ruuista, ja sitä tarjoillaan lähes joka paikassa. Boquerones en vinagressa on pieniä sardelleja, jotka on marinoitu etikassa ja valkosipulissa sekä tilkassa oliiviöljyä. Voimakasmakuinen ruokalaji tarjoillaan kylmänä.

Ensalada malagueña

Ensalada malagueñassa on raikasta appelsiinia. Kuva Wikimedia.

Andalusialaisessa keittiössä valmistetaan useita maukkaita ja virkistäviä salaatteja. Monet näistä salaateista on valmistettu perunoista, tomaateista, sipulista ja ekstra-neitsytoliiviöljystä. Jos salaatissa on myös appelsiinia ja turskaa, sitä kutsutaan yleensä malagalaiseksi salaatiksi. Ensalada malagueña sopii nautittavaksi ympäri vuoden, mutta se on erityisen suosittu kuumimpina kuukausina.

Lue lisää:
Espanja.Comin ostoskorivertailu Espanja vs. Suomi
Espanja.Comin kasvisostoskorivertailu Espanja vs. Suomi
Ekstra-neitsytoliiviöljy voi auttaa painonpudotuksessa ja alentamaan verensokeria
Espanjan 20 suosituinta tapasta
Kuusi viilentävää espanjalaista kesäjuomaa
Espanjan kuluttajaliitto nimesi hinta-laatusuhteeltaan parhaan punaviinin

Lähde
fuertehoteles.com

Pääkuva iStock
Teksti Espanja.Com

Jaa:

Andalusian aluehallinto tukee 40 miljoonalla eurolla veden säästöön investoivia matkailualan yrityksiä

San Juania eli juhannusta juhlitaan myös Espanjassa