Kesän kynnyksellä on hyvä vähän keventää siirtymällä kasvispainotteisempaan ruokavalioon. Lihan jättäminen pois ruokavaliosta vaikka yhtenäkin päivänä viikossa voi vähentää vakavien sairauksien ja ylipainoisuuden riskiä. Lihansyönnin vähentäminen pienentää myös lihan- ja maidontuotannon aiheuttamaa hiilijalanjälkeä ja ruokatuotannon eettisiä ongelmia.
Monet espanjalaiset syövät Välimeren ruokavalion mukaisesti, mikä sisältää runsaasti vihanneksia, palkokasveja ja hedelmiä, kalaa, äyriäisiä, oliiviöljyä, pähkinöitä ja täysjyväviljatuotteita sekä niukasti punaista lihaa, sokeria ja valkoista viljaa. Tämän vuoksi espanjalaisessa supermarketissa on hyvä valikoima hedelmiä, vihanneksia ja juureksia, kuten Suomessakin.
Välimeren ruokavaliolla on todettu olevan terveyttä edistäviä vaikutuksia, ja espanjalaisten elinikäodote on korkeampi kuin esimerkiksi suomalaisten. Terveyttä edistävät vaikutukset johtuvat nimenomaan vähäisestä punaisen lihan, sokerin ja valkoisen viljan nauttimisesta.
Kasvisruokavalio
Suomalaisista keskimäärin noin 2–5 % noudattaa jotakin kasvisruokavaliota. Enemmistö kasvisruokailijoista on laktovegetaristeja, jotka sisällyttävät ruokavalioonsa maitotuotteita, tai lakto-ovovegetaristeja, jotka syövät myös kananmunaa.
Kasvisruokavalio tulee koostaa monipuolisesti, ja ruokavalioon kannattaa valita vihanneksia, juureksia, hedelmiä ja marjoja, palkokasveja, täysjyväviljaa, pähkinöitä ja siemeniä sekä pehmeitä rasvoja. Herneet, ja muut palkokasvit, kuten pavut ja soijavalmisteet, takaavat ruokavaliossa riittävän proteiinin saannin.
Myös täysjyväviljassa on proteiinia. Laktovegetaarisessa ruokavaliossa maitovalmisteet toimivat erinomaisina proteiinin lähteinä, ja lakto-ovo-vegetaarisessa ruokavaliossa myös kananmunasta saa hyvin proteiinia.
Kasvisostoskorin sisältö
Espanja.Com kävi tutkimassa Fuengirolan Salinasin Mercadonassa, mitä sieltä löytyy kasvissyöjän ostoskoriin. Pyrkimyksenä oli löytää tuotteita, jotka tarjoavat kasvisruokailijalle kaikki tarvittavat ravintoaineet. Ostoskoriin valikoitui 30 tuotetta, joista muodostuu tasapainoinen ja ravitseva kasvisruokavalio.
Mercadonan kylmähyllystä heti kaupan alkupäästä löytyi tofua ja seitania, jotka tuovat kasvisruokavalioon lihan korvaavaa proteiinia. Lisäksi hyvin varustetussa kuiva-ainehyllyssä oli tarjolla soijaa, quinoaa, linssejä sekä täysjyväpastaa- ja riisiä.
Juures- ja vihannesosastolta ostoskoriin valikoitui perunaa, bataatteja, porkkanaa ja sipulia sekä tankoparsaa, vihreitä papuja, jäävuorisalaattia, tomaatteja ja kurkkua. Hedelmiksi valittiin useimmille maistuvat banaani, appelsiini, omena ja hyviä rasvoja sisältävä avokado.
Kasvisruokavalioon soveltuvat hyvin myös pähkinät- ja siemenet, joita Mercadonassa on moneen lähtöön. Ostoskoriin laitettiin tällä kertaa pussit pähkinäsekoitusta ja siemensekoitusta.
Hyvänä proteiinin ja kuidunlähteenä kasvissyöjälle ovat lisäksi viljatuotteet. Leipähyllystä koriin päätyi 12 viljan ja siemenen leipä, sekä hiutale-, muro-, ja myslihyllystä kaurahiutaleita- ja hedelmämysliä.
Lisäksi koriin valikoitui myös moneen soveltuvaa ekstra-neitsytoliiviöljyä ja soijajuomaa. Viimeisinä tuotteina korin täytteeksi, lisättiin vielä raejuusto, maito ja kananmunat, laktovegetaristit ja lakto-ovovegetaristit huomioiden.
Vertailussa 30 tuotetta
Espanja.Comin ruokakorivertailu toteutettiin 11.5.2024 voimassa olleiden hintojen perusteella. Espanjassa ruokien hinnat saatiin Mercadona-supermarketista ja Suomen hinnat hypermarket Prisman verkkokaupasta. Vertailussa oli 30 kasvisruokailijalle soveltuvaa elintarviketuotetta. Mercadonan vertaillut tuotteet edustivat pitkälti Mercadonan omaan merkkiä Hacendadoa ja Prisman tuotteet merkkejä Kotimaista, Rainbow ja Coop.
Vertailussa kävi ilmi, että kasvisproteiinit sekä juurekset, vihannekset ja hedelmät olivat Mercadonassa pääsääntöisesti halvempia. Poikkeuksena olivat peruna, sipuli ja tankoparsa, jotka olivat Prismassa edullisempia. Myös täysjyväpastan ja -riisin sekä quinoan ja linssit sai Mercadonasta edullisemmin.
Espanjassa paljon huomiota saanut oliiviöljyn hinta oli roimasta hinnannoususta huolimatta edelleen Mercadonassa edullisempaa. Lisäksi leivän, myslin pähkinät ja siemenet sai Espanjasta halvemmalla, kun taas kaurahiutaleet olivat Suomessa hinnaltaan huokeampia. Raejuusto oli molemmissa kaupoissa kutakuinkin samoissa hinnoissa, kananmunat ja soijajuoman sai edullisemmin Mercadonasta ja maidon taas Prismasta.
Lopputuloksena näillä 30 tuotteella Espanjan ostoskorin hinta oli 65,10 € ja Suomen 96,10 €, mikä tarkoittaa sitä, että Espanjan ostoskori oli 32 % edullisempi.
Kaikkien tuotteiden hintoja ei pystynyt laskemaan täysin samalle pakkauskoolle (quinoa, linssit, vihreä papu, tankoparsa ja sekaleipä), ja pääsääntöisesti tämä toimi hieman Suomen ostoskorin eduksi. Lisäksi joitakin tuotteita joutui laittamaan toiseen ostoskoriin kaksi kappaletta (tofu, kaurahiutale ja siemensekoitus), jotta saatiin sama paino molempiin ostoskoreihin. Jokaisesta tuotteesta on kuitenkin merkitty kilohinta alla olevaan taulukkoon.
Kasvisruokailija löytää siis suhteellisen helposti myös Espanjasta ruokavalioonsa sopivia tuotteita, vaikka Suomessa valikoima on toki huomattavasti laajempi. Espanjasta vastaavat tuotteet saa kuitenkin, ainakin tämän testin mukaan, edullisemmin.
Lue lisää:
Espanja.Comin ostoskorivertailu Espanja vs. Suomi
Espanjan kansainvälisesti suosituimmat tuotemerkit – tiesitkö näiden olevan espanjalaisia?
Mercadonalla vuoden 2024 paras kosteuttava kasvovoide
Mitä maksaa eläminen Aurinkorannikolla?
Onko Espanja turvallinen maa asua ja matkailla?
Lähteet
globalis.fi
terveyskirjasto.fi
valio.fi
s-kaupat.fi
Kuvat ja teksti Espanja.Com
toimitus@espanja.com