AjankohtaistaOstaminen ja vuokraaminenUusimmat

Katsaus Espanjan kiinteistömarkkinoihin

Julkaistu: 27.01.2022
Espanjan kiinteistömarkkinat hidastuivat pandemian aikana, mutta vuonna 2021 asuntokaupat lisääntyivät selvästi. Asiantuntijat ennustavat markkinoiden nousevan vielä enemmän tänä vuonna.

Viimeisten 12 kuukauden aikana Espanjassa tehtiin yli 530 000 kiinteistökauppaa, joka on korkein luku sitten vuoden 2008. Suurin osa kiinteistöistä oli kerrostaloasuntoja. Asuntojen hinnat myös nousivat omakotitaloja enemmän vuonna 2021, tosin hintoihin vaikuttaa suuresti alue. Suurin hintojen nousu nähtiin rannikkoalueilla, kun taas La Riojassa, Extremadurassa sekä Baskimaassa kiinteistöjen hinnat laskivat huomattavasti.

Kiinteistökaupat yleistyivät melkeinpä kaikilla Espanjan alueilla viime vuonna, mutta vilkkain kasvu nähtiin Baleaarien saarilla (58,4 %), jonka jälkeen tuli La Rioja (49,2 %), Kanariansaaret (42,7 %), Andalusia ja Madrid (molemmissa kasvu 31,8 %), sekä Valencia (30,6 %).

Erinomainen sijoituskohde

Espanjan vetovoimat lämpö, valo ja elämäntyyli houkuttelevat sijoittajia ja etelään muuttavia. Espanjan COAPI:n yleisneuvosto kertoo, että elämän normalisoitumisen myötä ulkomaalaiset ovat osoittaneet kasvavaa kiinnostusta Espanjan kiinteistöjä kohtaan. Myös espanjalaiset ovat halunneet käyttää säästöjään. Asuntokauppojen odotetaan menevän positiiviseen suuntaan vuonna 2022.

Kiinteistösijoittaminen on edelleen monille espanjalaisille tärkein sijoituskohde. Monet haluavat hyödyntää pandemian aikana säästämiään varojaan toisen kodin ostamiseen tai sijoituskohteeseen, jolla tienata lisätuloja vuokraamisen myötä.

Espanjan keskuspankin mukaan kiinteistöt ovat noin 7 prosentin vuosituotollaan paljon kannattavampi sijoitus kuin muut rahoitussijoitukset. Sijoittajat ovat myös pystyneet hyödyntämään alhaisempia korkoja asuntolainoissa.

Vuokra-asunnoista pulaa rannikolla

Aurinkorannikolla vuokrat ovat nousseet pandemian jälkeen. Vuokra-asunnoista on pulaa ja välittäjäyrityksillä onkin haasteena löytää vuokrattavia asuntoja.

Koko maassa vuokrahintojen odotetaan laskevan tulevana vuonna, etenkin Madridin ja Barcelonan kaupungeissa. Keskimääräisesti vuokrahintojen ennustetaan laskevan noin 4 prosenttia, mikä hipoo samaa tasoa viime vuoden 4,5 prosentin laskun kanssa.

Kansainvälinen ostajakunta

Espanjalaisten lisäksi varsinkin rannikkoalueilla samoista kiinteistöistä kilpailevat koko muu Eurooppa sekä marokkolaiset. Comprarcasan toimitusjohtaja Toni Expósito arvioi Idealistan haastattelussa, että varsinkin luksuskotien markkinat tulevat nousemaan noin 7 prosentilla ulkomaalaisten sijoittajien keskuudessa. Suurin osa ostajista on yleensä brittejä, saksalaisia, ranskalaisia sekä marokkolaisia.

Ennusteet tulevalle vuodelle

Kiinteistömarkkina-analyytikot ennustavat asuntojen hintojen nousevan keskimäärin 4 prosenttia tulevana vuonna. Hintojen ennustetaan nousevan eniten varsinkin suuren kysynnän alueilla, kuten suurkaupungeissa ja niiden lähialueilla, Välimeren rannikolla sekä saarilla.

Pandemian aikana myös kysyntä maaseututaloista sekä taloista, joissa on oma piha tai uima-allas, on noussut huomattavasti. Monet ovat alkaneet haaveilemaan enemmästä elintilasta ja maaseudun rauhasta.

Lue lisää

Asuntokaupat lähteneet lentoon Espanjassa
Mikä myy parhaiten Espanjan kiinteistömarkkinoilla?
Missä Espanjan kaupungissa on paras elämänlaatu, ja missä huonoin?

Lähteet: Idealista, ThinkSpain

Jaa:

Nauti luonnosta Espanjan parhaissa kansallispuistoissa

Combarron kylä Galiciassa sopii haaveilijoille