Ajanviete

Poikkeuksellinen Isänpäivä Espanjassa

Julkaistu: 19.03.2020

Espanjassa Isänpäivää vietetään tänään torstaina 19.3. Poikkeustilanteen vuoksi monella perheellä isänpäivän vietto voi tuntua erikoiselta tänä vuonna, sillä ravintolat on suljettu eikä päivää pääse nauttimaan ulos ulkonaliikkumiskiellon vuoksi. Nyt on siis hyvin aikaa viettää päivää isän kanssa tai soittaa ja jutella.

Vaikka tänä vuonna Espanjassa ei isänpäivää pääse viettämään ulos, niin voitte perheen kanssa keksiä muuta yhteistä tekemistä päivän kunniaksi. Voitte laittaa ruokaa yhdessä, katsella elokuvia (ja tietenkin isä saa valita suosikkinsa), pelata lautapeliä tai katsella valokuvia ja muistella asioita yhdessä. Näin tutustut isään paljon syvemmin. Voitte myös tehdä tietovisan isän elämästä tai vetää levyraadin hänen lempikappaleistaan. Katso lisää vinkkejä perheiden yhteiseen tekemiseen tästä.

Ja jos päivää ei pääse viettämään isänsä kanssa, nyt on hyvin aikaa soittaa hänelle ja kysyä kuulumisia. Isän voi myös yllättää leipomalla raikkaan marjakakun. Espanjasta saat kaikki tarvikkeet kaupasta ja tuoreita mansikoita on jo tarjolla. Väliaikaismajoituksessa voit oikoa reseptiä ja unohtaa liivatteet ja hyytelösokerit ja käyttää niiden tilalla vaikka marmeladia. ¡Felis Dia del Padre!

Marjakakku

Pohja:

200 g valitsemiasi, esim. digestive-keksejä
100 g voita sulatettuna

Täyte:

2 dl kuohukermaa tai vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
5 dl valitsemiasi marjoja, esim. vadelmia, mansikoita tai puolukoita
2 tl vaniljasokeria
1 ½ dl sokeria
5 dl turkkilaista jogurttia
8 liivatelehteä
tilkka kiehuvaa vettä

Pinnalle:

4 dl vettä
1 dl marjamehua
1 ½ dl hyytelösokeria
2 ½ dl marjoja

Ohjeet:

  1. Vuoraa irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla. Murskaa keksit ja sekoita joukkoon sulatettu voi. Painele seos kevyesti vuoan pohjalle, ja laita jääkaappiin odottamaan.
  2. Vaahdota kuohukerma tai vaniljakastike. Liota liivatelehtiä kylmässä vedessä kymmenisen minuuttia.
  3. Soseuta marjat ja sokerit. Sekoita jogurtti, kermavaahto ja marjasose.
  4. Purista liivatelehdet vedestä ja sulata ne tilkkaseen kuumaa vettä. Lisää liivateseos. Kaada seos vuokaan ja anna hyytyä kylmässä noin tunnin ajan.
  5. Kiehauta vesi ja marjamehu pinnoitetta varten. Lisää hyytelösokeri ja marjat. Anna jäähtyä hetki ja lusikoi kakun päälle vuokaan. Hyydytä pari tuntia. Koristele haluamallasi tavalla.

Jaa:

Ei heitetä ruokaa hukkaan! Katso reseptit

Lisää lentoja Malagasta Helsinkiin