Hyppää sisältöön

Asuminen ja eläminen Espanjassa

Lue uutisia ja ajankohtaista tietoa Espanjassa asumisesta ja elämisestä.

Ruokakeräyksellä ennätystenkirjaan

”Mensajeros de la Paz” järjestö aloitti viikonloppuna ruokakeräyksen, jolla pyritään keräämään yli 255 000 tonnia elintarvikkeita. 15.6. mennessä saavutettu tavoite veisi hyvän hankkeen myös Guinnesin...

Espanja myy ulkomaille

Espanjan kauppa Arabiemiraattien kanssa on kasvanut 75% vuodesta 2009.

Jopa 6000 euron sakot

Kesäkuun alussa voimaan astuneen säädöksen mukaan jokaisessa myytävästä tai vuokrattavasta asunnosta tulisi olla energiatodistus kertomaan asunnon energiankulutuksesta. Asunnonomistajaa voidaan sakott...

Residensia 500 000 eurolla

Espanjan hallitus on tutkinut talven aikana mahdollisuutta myöntää oleskelulupa henkilöille, jotka ostavat Espanjasta 160 00 euron kiinteistön. Nyt teeman tulkinta on muuttunut ja residensian rajaa on...

Aznar teki katsojaennätyksiä

Espanjan entinen pääministeri Jose Maria Aznar nappasi yli 2 miljoonaa katsojaa haastattelullaan Antena3 kanavalla. Partido Popularin politiikko kritisoi Espanjan nykyisen pääministerin ja puoluetover...

Vaatteiden kierrätys bisnestä

Tekstiilien kierrättäminen liikuttaa vuosittain kymmeniä miljoonia euroja pelkästään Espanjassa. Vaatteiden keräyslaatikoiden taustoilla on hyväntekeväisyysjärjestöjen lisäksi myös pelkkää bisnestä.

Energiasertifikaatti 150 euroa

Ensi kuun alussa voimaan astuva määräys energiasertifikaatin hankkimisesta myytävään tai vuokrattavaan asuntoon on vielä monelle epäselvä. Miten sertifikaatin saa ja mitä se maksaa? Sakkorangaistus on...

Energiamittausta lämpökameralla

Kesäkuun ensimmäisenä päivänä astuu voimaan asuintalojen energiasäädös. Myytävistä asunnoista tulee listata ostajalle myös kiinteistön energiakulutus. Taloyhtiöiden energiahukan tutkimiseen on keinona...

Soluasuminen nousussa

Madridissa on huomattu vuokra-asumisessa uusia trendejä. Yhden huoneen vuokraaminen on yhä yleisempää. Opiskelijoiden suosima soluasunto tai kimppakämppä -malli on yhä useammin myös työssäkäyvien vali...