Casa de los Navajas on yksi Torremolinosin mielenkiintoisista rakennuksista, jonne pääsee nykyään myös vierailulle ja vielä ilmaiseksi!
Vuonna 1925 rakennettu palatsi edustaa neomudéjar tyyliä ja kantaa rakentajansa Antonio Navajaksen nimeä. Navajas oli sokeriruon kasvattaja, joka keräsi työllään pienen omaisuuden ja halusi toteuttaa unelmansa rakentaa talo lähelle merta.
Navajas osti tyhjän tontin ja aloitti rakennushankkeen 1900-luvun alkupuolella. Samalta aikakaudelta löytyy mm. Malagan Yliopiston rakennuksia, vanha Casa de Correos sekä Malagan kauppahalli.
Torremolinosin kaupunki hankki palatsin omistukseensa lähes 20 vuotta sitten. Kohde oli jo julistettu vuonna 1991 Andalusian maakuntahallituksen toimesta historialliseksi suojelukohteeksi. Torremolinosin kaupunki kunnosti rakennuksen sen tyyliä ja arvoa kunnioittaen. Vuonna 2014 Casa de los Navajas avattiin yleisölle. Palatsissa on järjestetty siviilivihkimisiä, konsertteja, näyttelyitä ja teatteriesityksiä.
Palatsiin pääsee vierailulle arkipäivisin maanantaista perjantaihin 11-14 ja 18-20. Aiemmin peritty kahden euron pääsymaksu on poistettu ja nyt vierailulle pääsee ilmaiseksi.
Casa de los Navajas sijaitsee Torremolinosin Bajondillo rannan kohdalla ja sinne kulku onnistuu katujen Las Mercedes tai Bajondillo kautta.
Tiedot: Diariosur