AsuminenEläminen ja lomailu

Espanjalaiset pessimistisiä talouden suhteen

Julkaistu: 04.01.2017

Vaikka asuntokauppa käy ja esimerkiksi Aurinkorannikolla suomalaisten työllistyminen on parempaa kuin koskaan, niin espanjalaiset eivät usko parempiin aikoihin.

Joulukuussa tehdyn tutkimuksen mukaan jopa kolmasosa espanjalaisista kuluttajista on pessimistisiä taloudellisen tilanteen suhteen, sillä he eivät ole vielä huomanneet laman vähenemistä.  CIS eli Centro de Investigaciones Sociológicas kysyi espanjalaisten mielipiteitä maan taloustilanteesta.

Kolmas osa (32,6%) oli sitä mieltä, että verrattuna tilanteeseen kuusi kuukautta sitten, nyt on yhä vaikeampaa löytää töitä. Neljä kymmenestä ilmoitti, että he eivät ole huomanneet mitään muutosta tilanteessa. Vain joka neljännes luottaa työministeriön julkaisemiin virallisiin tilastoihin, joiden mukaan vuoden 2016 aikana työttömien määrä väheni 354 000 henkilöllä.

Kolmannes kyselyyn vastaajista oli sitä mieltä että tilanne Espanjassa on nyt huonompi kuin vuosi sitten. Toinen kolmannes totesi tilanteen ovan saman ja vain 28% oli sitä mieltä, että tilanne on parantunut.

Vajaa puolet (45,4%) kertoi juuri ja juuri tulevansa toimeen kuukausituloillaan, kun taas 19% vastaajista toimeentulemisessa oli vaikeuksia.  Joka viidennellä on taloudellinen tilanne huonompi kuin kuusi kuukautta sitten, vain 13% kertoi tilanteen olevan parempi.

Suurin osa haastatelluista ei ollut ostanut mitään kalliimpaa tuotetta viimeisen kuuden kuukauden aikana, vain 5,4% oli ostanut auton ja vajaa 10% huonekaluja. Tietotekniikkaa ja kodinkoneita oli hankkinut 16,2%.

Tulevaisuutta mietittäessä yli puolet ( 55%) ajatteli tilanteen pysyvän samana tai huononevan. Vain 40,5% oli sitä mieltä että seuraavan kuuden kuukauden aikana työllisyystilanne tulee paranemaan.

Lähde: diariosur.es

Jaa:

Lomapäivien määräytyminen ja käyttö Espanjassa

Koko perheen Pokemon kävely