Aurinkorannikon suomalaisilla oli oiva tilaisuus osallistua Euroopan Komission Espanjan edustuston järjestämään komissaari Jyrki Kataisen keskustelutilaisuuteen Fuengirolassa 8. helmikuuta. Millainen on Euroopan tulevaisuus?
Aurinkorannikon suomalaisyhteisöjen neuvottelukunnan (ASN) sihteeri Pertti Sirviön avaussanojen jälkeen Fuengirolan kaupunginjohtaja Ana Mula välitti kaupungin tervehdyksen. Hän korosti, että tämäkin tapahtuma kertoo suomalaisyhteisön tärkeydestä Aurinkorannikolla. Suomalaisilla on merkittävä rooli kaupungin kehittämisessä.
Espanjan suurlähettiläs Tiina Jortikka-Laitinen Suomen Madridin suurlähetystöstä muistutti, että Espanjassa asuu 30 000 – 40 000 suomalaista, joista arvioilta 6 000 Fuengirolassa, noin tuhat Torremolinosissa ja saman verran Benalmádenassa. Rakennemuutos on tullut jäädäkseen. Espanjaan muuttaa nyt yhä enemmän työikäisiä aikuisia ja perheitä. Kaupunkien rooli on tärkeä tätä muutosta tukevan infran, kuten laadukkaan peruskoulutuksen ja asuntotuotannon kehittämisessä.
Pentti Sirviö antoi lyhyen katsauksen alueen aktiivisiin suomalaisyhteisöihin, joista merkittävimmät ovat Torremolinosin Kymppipaikka, Suomela, Benalmádenan suomalaiset sekä kulttuuriyhdistys Kaleva. Alueen suomalaisyhdistysten ja vapaaehtoisjärjestöjen toimintaa koordinoi Aurinkorannikon suomalaisyhdistysten neuvottelukunta. Tavoitteena on kehittää Suomen ja Espanjan saumattoman vuorovaikutuksen ohella eurooppalaista yhteisöllisyyttä muun muassa kulttuurin, talouselämän ja eri yhteisöjen kesken.

Tilaisuuden avauksessa (vas.) suurlähettiläs Tiina Jortikka-Laitinen, EU-komission varapuheenjohtaja Jyrki Katainen, Fuengirolan kaupunginjohtaja Ana Mula, Pauliina Manso sekä ASN:n sihteeri Pertti Sirviö.
Nyt jos koskaan tarvitaan yhtenäistä Eurooppaa
Jyrki Katainen on näköalapaikalla niin komission varapuheenjohtajana kuin EU:n työllisyydestä, kasvusta, investoinneista ja kilpailukyvystä vastaavana komissaarina. Hän on toiminut myös aktiivisesti Suomen politiikassa, muun muassa pääministerinä vuosina 2011–2014.
Ulkopuolelta kohdistuu Euroopan Unioniin tällä hetkellä valtavia paineita. ”Trump haluaa vahingoittaa Eurooppaa”, toteaa Katainen yksiselitteisesti. Suurvallan kanta kauppaneuvotteluissa on, että voittajia on vain yksi.
Myös Venäjällä on omat intressinsä heikentää Euroopan yhtenäisyyttä. Tämä on ilmennyt esimerkiksi valtavan trolliarmeijan hyökkäyksinä: 156 000 Twitter-tiliä puolusti Venäjältä käsin Brexitiä, ja kaksi päivää ennen äänestystä twiittejä jaettiin yli 45 000. Venäläislähtöinen media osallistui tiiviisti keskusteluun Katalonian itsenäisyydestä, etenkin laittoman kansanäänestyksen yhteydessä.
Kataisen vastuulla ovat komissiossa myös EU:n ja Kiinan väliset suhteet. Hän on syystäkin huolestunut tilanteesta. EU on avoin markkina-alue, eli alueelle voi investoida ja täältä voi ostaa vaikkapa ne kaikkein innovatiivisimmat yritykset – strategisista kohteista, kuten satamista ja rautateistä puhumattakaan. Tämän ovat kiinalaiset huomanneet ja he toimivat nyt erityisen aktiivisesti. ”Tuleeko EU:sta Kiinan alihankkija?” pohtii Katainen.
Haasteita riittää myös EU:n sisällä
EU:ssa tehdään työtä myös Puolan, Unkarin ja Romanian kanssa, jotka toiminnallaan kyseenalaistavat huolestuttavasti sovitun liberaalin demokratian periaatteet, oikeuslaitoksen riippumattomuuden ja jopa vapaan lehdistön ja kansalaisjärjestöjen toimintamahdollisuudet.
Tämä on suuri haaste myös sisämarkkinoille, eli ihmisten, tavaroiden, palveluiden ja rahan vapaalle liikkumiselle. Kukapa haluaisi joutua yrittäjänä tai yksityishenkilönä oikeustoimien kohteeksi maassa, joka ei noudata Euroopan unionin yhteisesti sopimaa oikeusvaltioperiaatetta?
Kahden vuoden kuluttua tullaan näkemään merkittävästi integroituneempi Eurooppa, lupaa Jyrki Katainen
Euroopan Unionissa on tehty työtä näiden epäkohtien poistamiseksi, kaiken muun ohella.
Lisäksi on saatu aikaan paljon uusia lakeja ja säädöksiä yhteisten kestävään kehitykseen tähtäävien toimintamallien harmonisoimiseksi jäsenmaissa. Jyrki Katainen nostaa yhdeksi esimerkiksi kiertotalouden edistämisen kaikissa jäsenmaissa. Esimerkiksi tulossa on kaikkia jäsenvaltioita koskeva standardi kierrätettävälle pakkausmuoville. Tällä on suora vaikutus luontoon sillä jätteen ja Eurooppaan tuotavan öljyn määrä vähenee merkittävästi. Samalla luodaan uusia business-mahdollisuuksia, lisää työpaikkoja ja hyvinvointia.
Myös puolustukseen ja kyberpuolustukseen panostetaan entistä enemmän: alan liiketoiminnan kehittämiseksi on perusteilla kaksi uutta rahastoa.
Yksi painopisteistä on koulutus. Erityisesti kansainvälistä kokemusta edistävää Erasmus-vaihtoa halutaan lisätä entisestään. Itsekin aikoinaan Erasmus-vaihdossa ollut Katainen kertoo, että komissio tuplaa vaihtoon kohdennetut määrärahat ensi vuonna. Vuonna 2017 rahaston avulla pääsi ulkomaille vaihtoon 800 000 opiskelijaan, joista 16 806 Suomesta. Mahdollisuudet ovat jatkossa vielä paremmat.
Toimet ja yhtenäistäminen ovat kysyntävetoisia, muistuttaa komissaari ja jatkaa, että komission tehtävä on tukea ja pitää yllä markkinataloutta. Kaikki päätökset palvelevat jäsenmaiden hallituksia, yrityksiä ja loppujen lopuksi meitä kaikkia ”Euroopan omistajia”.

Komission varapuheenjohtaja Jyrki Kataisen näkemys Euroopan tulevaisuudesta keräsi Fuengirolan Palacio de la Pazin saliin pari sataa kiinnostunutta kuulijaa.
Entä se Brexit?
”Populismin kukkanen”, naurahtaa Katainen. Tilanne on äärimmäisen vaikea, sillä EU:n rajavalvontaan liittyviä tarkastuksia on mahdoton sovittaa yhteen Irlannin, Pohjois-Irlannin ja Englannin rauhansopimuksen kanssa. Komisaarin näkemys on että Britit eroavat EU:sta ”kovalla Brexitillä”, ilman sopimusta ja ilman siirtymäaikoja.
Äänestä, vaikuta – mutta harkitse ketä äänestät
Muun muassa Brexit ja Katalonian tilanne osoittavat, että kansalaisilta vaaditaan yhä enemmän medianlukutaitoa ja lähdekritiikkiä omien päätelmien perustaksi.
Jokaisella on myös mahdollisuus vaikuttaa tulevaisuuden Eurooppaan toukokuun Europarlamenttivaaleissa. EU:n alkuvuosina esiintyi runsaasti ehdokkaita, joiden vaaliohjelma rakentui EU-vastaisuudelle, tosin muutamia näkyy yhä vaalilistoilla. ”Jos agendalla on ainoastaan EU;n vastustaminen tulee edustajan aika todella pitkäksi. Käytännössä hän on työtön”, naurahtaa Katainen. Parlamentissa ei äänestetä ”Unionin puolesta, tai ei” -kysymyksiä, vaan esimerkiksi muovin käytöstä.
Valitse ehdokas, joka jakaa kanssasi selvän näkemyksen siitä, mihin Eurooppa on menossa ja millä keinoin, jotta yhteisöstämme tulee entistä kilpailukykyisempi ja turvallisempi. Tämä on meidän kaikkien etu.
Europarlamenttivaalien varsinainen äänestyspäivä on Suomessa 26.5.2019. Tästä löydät EU-vaalien ennakkoäänestysaikataulut ja -paikat Espanjassa.
Kansainvälistä integraatiota parhaimmillaan
Komissaari Kataisen mukana Aurinkorannikolla oli myös Mervi Katainen. Mervi tapasi päivällä Aurinkorannikon naisyrittäjiä ja keskustelu soljui kunnallispolitiikasta yrittäjyyteen ja kulttuurieroista yhteiskunnan arvoihin. Kaikkia kiinnostavaksi aiheeksi nousi jälleen suomalainen koulutus ja sen mahdollisuudet ulkomailla.
Päivä huipentui äskettäin avatun Smart Work Plazan virallisiin avajaisiin. Co-working- ja business -keskus toimii yhteistyössä Fuengirolan kaupungin kanssa ja se on jo nyt alkumetreillä saanut paljon kiitosta asiakkailta. ”Tämä on kansainvälistä integraatiota parhaimmillaan”, kiitteli Katainen.

Business- ja co-working -keskus Smart Work Plazan avajaistunnelmissa (vas.) Jarno Paananen, Pauliina Manso, Ana Mula, Outi Hannuksela, Tiina Jortikka-Laitinen sekä Jyrki Katainen.