Lentoasemayhtiö Finavia sujuvoittaa käsimatkatavaroiden turvatarkastusta Helsinki-Vantaan lentoasemalla. Kesän kynnyksellä lentoaseman loputkin vanhat turvatarkastuslaitteet korvataan uuden sukupolven teknologialla, joka mahdollistaa yli sadan millilitran nestepakkausten kuljettamisen käsimatkatavaroissa.
Finavia otti vuosi sitten Helsinki-Vantaalla käyttöön edistyksellistä turvatarkastusteknologiaa, minkä ansiosta nesteitä ja elektroniikkaa ei ole enää tarvinnut ottaa pois käsimatkatavaroista. Uudistus on nopeuttanut turvatarkastusta, kertoo Finavian turvatoiminnoista vastaava johtaja Ari Kumara.
Kesän 2023 aikana matkustaminen Helsinki-Vantaan kautta on entistä vaivattomampaa, kun Finavia asentaa lentokentälle lisää ultramoderneja turvatarkastuslaitteistoja. Niiden myötä matkustajat voivat kuljettaa käsimatkatavaroissaan myös yli sadan millilitran nestepakkauksia.
Ari Kumaran mukaan kyseessä on merkittävä edistysaskel sen jälkeen, kun EU-lainsäädännön mukaiset nestesäännöt vuonna 2006 otettiin käyttöön maailmanlaajuisesti. Finavia on edelläkävijä turvatarkastuksen kehittämisessä, sillä vastaavaa uutta teknologiaa on toistaiseksi käytössä vain hyvin harvoilla isoilla Euroopan kentillä ja joillakin Yhdysvaltojen lentoasemilla.
Kesään asti Helsinki-Vantaalla on vielä käytössä rinnakkain sekä uuden että vanhan teknologian turvatarkastuslaitteistoja. Sen vuoksi lentomatkustajia suositellaan toistaiseksi toimimaan nykyisten käsimatkatavaroiden pakkausohjeiden mukaan. Pakkausohjeet saa Finavian verkkosivuilta.
Uudistus koskee vain Helsingistä lähteviä matkustajia. Finavian alueellisilta lentoasemilta lähteviä matkustajia sekä Helsinki-Vantaalle EU-maiden ulkopuolelta saapuvia ja edelleen konetta vaihtavia matkustajia koskevat nesterajoitukset myös jatkossa.
Ari Kumara kertoo, että Finavia haluaa olla palvelukehityksen johtava eurooppalainen lentoasemayhtiö. Finavialle on tärkeää palvella matkustajia mahdollisimman hyvin ja tarjota laadukkaita palveluita lentokentillään. Uskomme, että uuden teknologian myötä matkustajille voidaan tarjota aiempaa sujuvampi matkalle lähtö.
Lähde
finavia.fi
Pääkuva Finavia Oyj