korona

Matkavakuutukset eivät korvaa koronatestejä todistuksia varten
Yhä useampi miettii matkakuumeen iskiessä, millaisia vaikutuksia koronapandemialla voi olla omiin matkasuunnitelmiin ja matkustamiseen, ja mitä vakuutukset korvaavat yllättävissä tilanteissa. Asiantun...

Tartuntojen ilmaantuvuusluvuissa eroja eri alueilla
Koronatartuntojen ilmaantuvuusluku Espanjassa on 19. huhtikuun tilastojen mukaan keskimäärin 230. Lukema on ollut huhtikuun aikana nousussa, mutta kohoaminen on ollut hieman loivempaa viime päivinä, e...

AstraZeneca-rokotuksia ei enää alle 60-vuotiaille
Espanjan terveysministeriö on päättänyt lopettaa toistaiseksi alle 60-vuotiaiden AstraZeneca-rokotukset koko maassa.
Espanjaan lentämistä ei rajoiteta muista EU-maista
Espanja pitää jatkossakin lentokenttänsä avoimina muista EU-maista saapuville lennoille pandemiasta huolimatta ainakin toistaiseksi.
Andalusiassa päätettiin lähiviikkojen rajoituksista
Andalusiaan voi matkustaa pääsiäisen tienoilla Suomesta, mutta liikkumisrajoitukset itsehallintoalueen sisällä pidetään voimassa lähes ennallaan. Ravintolat voivat avata ovensa myös iltaisin.
Astra Zeneca -rokotukset keskeytettiin Espanjassa
Espanjan terveysviranomaiset ovat keskeyttäneet Astra Zenecan kehittämän koronavirusrokotteen jakelun. Useat muutkin Euroopan maat ovat pysäyttäneet Astra Zeneca -rokotukset mahdollisen veritulpparisk...

Rajoituksia lievennetty osassa Costa del Solia
Perjantaista lähtien Aurinkorannikolla on useilla paikkakunnilla siirrytty koronapandemian kakkosriskitasoon ja lievennetty myymälöiden ja ravintoloiden aukioloaikarajoituksia, jolloin ne voivat olla ...
Terveysministeriö suosittaa rajoituksia pääsiäisen ajaksi
Covid19-tartuntojen ilmaantuvuusluku on laskenut viimeisten viikkojen aikana Espanjassa, mutta rajoitusten suositellaan edelleen pysyvän voimassa pääsiäisen ajan.
Pandemian kolmas aalto vaimentunut Espanjassa
Koronapandemian kolmas aalto on ollut viime päivinä selvästi laantumaan päin Espanjassa. Korkeimmillaan kolmannen aallon aikana tartuntojen ilmaantuvuusluku oli keskimäärin 900 tammikuun 27. päivänä, ...
