
Remontti modernisoi villan nykyaikaan OSA 8
Loppusuora häämöttää! Talo alkaa olla sisältä valmis ja omistajat ovatkin pystyneet jo asettumaan taloksi. Ulkopuolella on vielä pientä puuhaa, mutta lopputulokseen uskalletaan jo olla tyytyväisiä.

Oluen monet käyttötavat
Jääkylmä olut aurinkoisena päivänä terassilla nautittuna tai saunan jälkeen rentoutuen on monelle se oluen paras käyttömuoto. Mallasjuomaa voi kuitenkin käyttää myös viiniroiskeiden puhdistukseen, ruo...

Yrittäjille parempia etuja Espanjassa
Espanjassa kannustetaan yrittäjyyteen ja itsensä työllistämiseen. Lokakuusta lähtien ammatinharjoittajille myönnetään etuja joita aiemmin saivat vain nuoret yrittäjät tai osakeyhtiöt.Tavoitteena on in...

Positiivisia kulttuurishokkeja: Työssäoppiminen Espanjassa
Kun syyskuun alkupuolella saavuin Fuengirolaan, olin aikamoinen hermokimppu. Jokainen ulkomaan työharjoittelua järjestänyt varmasti voi samaistua. Löydä mahdollisimman edulliset lennot, sopivalla paik...

Hetkiä: Fuengirolan profiili muuttuu
Suomessa Aurinkorannikon ja erityisesti Fuengirolan maine on itsepintaisesti pysynyt eläkeläisten ja/tai hunsvottien tyyssijana. Mielikuva on syytä päivittää, sillä nyt aurinkoon virtaavat uudet aatte...

Miten mitataan asunnon neliöt?
Asunnon neliömäärästä puhuttaessa Espanjassa tulee erottaa neliöiden kokonaismäärä ja käyttöneliöt. Joskus niiden erottaminen on vaikeaa ja huolimatta kauppakirjan ja maarekisteriotteen tutkimisesta v...

Piristystä työpaikalle
Asiantuntijat sanovat että oman työpisteen koristelu ja sisustaminen nostaa huomattavasti työn tuottavuutta. Vietämme päivässä monia tunteja työpaikalla ja pienikin asia joka saa meidät tuntemaan olom...

Positiivisia kulttuurishokkeja:Yksin Granadassa
Vietin viimeviikonlopun Granadan ällistyttävän kauniissa kaupungissa. Vanhakaupunki kutkutti juuri oikeasta kohtaa omaa estetiikan silmääni. Labyrinttimaisen kaupungin kapeille kaduille olisin mielell...

Tutki lainaehtojen pikkuteksti
Espanjan pankit ovat aloittaneet lainakampanjoita. Asiakkaita houkutellaan ottamaan asuntolainaa ja hankkimaan asunto ennen povattua hintojen nousua.
