Loppusyksy on Espanjassa kummallisten, lommoisilta näyttävien vihreiden chirimoya-hedelmien aikaa. Omituisen ulkokuoren ei kannata antaa hämätä. Hedelmän nahkean nahan sisällä odottaa herkullinen palkinto, sillä sen makea, lempeä maku lumoaa. Jutun lopussa on myös nopean chirimoya-jälkiruoan resepti!
Suomalaisten kauppojen vihannestiskillä vihreitä chirimoya-hedelmiä on nähty vasta viime vuosina. Hedelmiä tuodaan Suomeen Espanjasta. Niiden kuori on niin pehmeä, että ne vahingoittuvat helposti kuljetettaessa. Kypsänä hedelmä on pehmeä myös ulkopuolelta ja sen väri tummuu.
Chirimoyalla on monta nimeä
Suomessa chirimoya tunnetaan nimillä annoona, kermaomena tai kirimoija. Herkun maku muistuttaa banaanin, päärynän ja omenan sekoitusta. Joidenkin mielestä maussa on jopa ananasta, mansikkaa, kiiviä, vadelmaa tai papaijaa. Herkkä maku kannattaakin kokea itse.
Englanniksi chirimoya (tai cherimoya, lat. Annoona cherimola) on nimeltään custard apple. Jotkut kutsuvat sitä myös nimellä custard pear.
Chirimoya-nimi tarkoittaa suoraan käännettynä kylmää siementä. Andien alkuperäiskansojen quechuankielinen nimitys on peräisin siitä, että hedelmäpuut kestävät kylmää, sillä ne pärjäävät myös vuoristoisilla seuduilla. Chirimoyan uskotaankin olevan peräisin Perun ja Ecuadorin vuoristoseuduilta tai Väli-Amerikasta.
Chirimoyan ominaisuuksia
Kerrotaan, että ensimmäinen eurooppalainen, joka maistoi chirimoyaa oli Kolumbus, joka toi hedelmän Eurooppaan 1400–1500-lukujen vaihteessa. Monen muunkin mielestä chirimoya on herkullinen – kirjailija Mark Twain oli esimerkiksi sitä mieltä, että chirimoya on herkullisin kaikista hedelmistä. Chirimoyaa on kutsuttu myös hedelmien aateliseksi.
![](https://espanja.com/wp-content/uploads/2022/11/jalkiruoka-chirimoya-Seita-1024x576.jpg)
Lusikalla syömisen lisäksi chirimoya soveltuu monenlaisiin jälkiruokiin. Siemenet voi irrottaa joko siivilän avulla tai sormin. Survottua hedelmälihaa voi käyttää sen jälkeen vaikka jäätelön tai marjapiirakan kastikkeena. Chirimoya sopii myös smootheihin ja juustokakkuihin, ja jäädytettynä se on kuin jäätelöä.
Chirimoya on makea ellei jopa kaikkein makein hedelmä ja siinä on paljon sokeria. Hedelmässä on myös kuitua, mineraaleja ja proteiinia. Vitamiineista eniten siinä on C- ja B6-vitamiineja sekä magnesiumia. Lajikkeita on yli 120.
Chirimoyasta voi valmistaa esimerkiksi seuraavan superherkullisen jälkiruoan:
Chirimoya-pikajuustokakut
Neljälle
Valmistusaika 15 min.
(Jääkaapissa/pakastimessa 1/2 tuntia)
1 chirimoya eli annoona
1 banaani
4 domino/oreo-keksiä
4 digestive-tyyppistä keksiä
(1 rl hunajaa)
150 g mascarpone-juustoa
1,5 dl kookoskermaa
1/2 tl vaniljasokeria
Ripaus kanelia
Mintunlehtiä ja granaattiomenan siemeniä koristeeksi
Murskaa keksit kulhossa. Lisää halutessasi ruokalusikallinen hunajaa ja sekoita lusikalla, jos haluat pohjan koostumuksesta kiinteämmän.
Halkaise chirimoya kahtia ja poista siemenet sormin. Sekoita sauvasekottimella tai vispilällä joukkoon banaani, mascarpone ja kookoskerma sekä vaniljasokeri. Muuta sokeria ei tarvita, sillä hedelmä on makean makuinen.
Ripottele esim. viinilasien tai jälkiruokakulhojen pohjalle ensin noin puolen sentin kerros keksinmuruseosta. Säästä hieman keksinmuruja koristeeksi. Valuta sen jälkeen päälle chirimoya-seos.
Koristele keksinmuruilla, kanelilla, granaatinomenan siemenillä sekä mintunlehdillä.
Viilennä halutessasi jääkaapissa tai pakastimessa, jos haluat jäätelömäisemmän jälkiruoan.
Herkuttele!
p.s. Saattaa olla hyvä idea tehdä kerralla tupla-annos, sillä jälkiruoka vie kielen mennessään.
Lue lisää hedelmistä:
Kuinka avata granaattiomena?
Opi espanjaa – hedelmät ja marjat
Mango on nyt sesongissa – katso maukkaat reseptit
Teksti, kuvat ja resepti Seita Van Den Eeden
Lähteet
puutarha.net
nationalgeographic.com