AjankohtaistaAsuminenRemontointi ja rakentaminen

Benalmádenan huvivenesataman kattoterassihuoneisto kävi läpi muodonmuutoksen osa 3

Julkaistu: 14.05.2023

Benalmádenan lähes 1000-venepaikkaisen huvivenesataman, Puerto Marinan asuinrakennukset rakennettiin vuosien 1980-2000 aikana. Huviveneiden kotipaikan lisäksi sinne nousi eksoottisia arabialaistyyppisiä asuinrakennuksia, joista suurimmasta osasta avautuu huikeat meri- ja satamanäköalat. Puerto Marina palkittiin 1990-luvulla kaksi kertaa maailman kauneimpana huvivenesatamana.

Benalmádenan huvivenesataman asunnot ovat edelleen hyvin kysyttyjä ja arvostettuja, ja lisäksi ne ovat erinomaisia sijoituskohteita. Espanja.Com koordinoi satamassa huviveneiden ympäröimällä saarella sijaitsevan hulppean kattoterassihuoneiston remontin, jonka myötä asunto koki melkoisen muutoksen.

Kaksikerroksinen kattoterassihuoneisto

Suomalaisen perheen omistama vuonna 1993 rakennettu kaksikerroksinen kattoterassihuoneisto sijaitsee Benalmádenan sataman keskellä olevilla saarilla, joihin on pääsy vain aidatun sillan kautta. Eksoottisen näköisessä rakennuksessa on asuntoja vain kolmessa kerroksessa, ja talon kattoterassilla sijaitsevalta uima-altaalta on panoraamanäköalat sekä huvivenesatamaan, merelle että Benalmádenaa ympäröiville vuorille.

Asunnon pinta-ala on 180 m2 + terassit. Asunnon alakerrassa on eteinen, keittiö, kodinhoitotila, kaksi isoa makuuhuonetta, kaksi kylpyhuonetta, olohuone ja upea noin 60 m2 terassi. Yläkerrassa on kupolikattoinen tornimakuuhuone lähes 270 asteen maisemilla sekä tilava kylpyhuone ja lisäksi 100 m2 kattoterassi, josta on suora käynti taloyhtiön kattoterassille ja uima-altaalle.

Remontti loppusuoralla

Remontin loppuvaiheessa päätettiin vielä uudistaa kaikki vanhat terassien ovet tasokkaiksi liukuoviksi ja päämakuuhuoneen ikkuna vaihtaa kolmilasiseksi ääni- ja lämpöeristysikkunaksi. Näin asunnon käyttö- ja asumismukavuus saatiin nostettua vielä entisestään. Alakerran terassiin asennettiin myös lasitus.

Terassi ennen lasitusta.
Terassi lasituksen asennuksen ja maalauksen jälkeen.

Asunnon seinät ja portaiden rautaosat sekä kaikki katot päätettiin maalata moderniin tyyliin valkoiseksi. Myös asunnon marmorilattiat kiillotettiin (kristallisoitiin). Yläkerran kupolimakuuhuone sai uuden ilmeen uudella maalipinnalla, ja sinne tulee vielä uudet valaisimet.

Yläkerran makuuhuone ennen remonttia.
Yläkerran makuuhuone remontin jälkeen.

Lisäksi alakerran makuuhuoneen ja käytävän kaapistot uudistettiin kokonaan.

Kylpyhuoneet kokivat täydellisen muodonmuutoksen, ja nyt niiden pienet yksityiskohdat sekä valaistus sävähdyttävät vierailijaa. Kaikkiin kylpyhuoneisiin asennettiin lattialämmitykset. Yläkerran kylpyhuoneeseen asennettiin myös tyylikäs poreallas. Suihkuseiniksi tilattiin mittatilaustyönä tehdyt ja kylpyhuoneiden värisävyihin sopivat mallit.

Yläkerran kylpyhuone ennen remonttia.
Yläkerran kylpyhuone remontin jälkeen.
Alakerran 2. kylpyhuone ennen remonttia.
Alakerran 2. kylpyhuone remontin jälkeen.

Sähkökaapeloinnit ja asennukset uudistettiin lähes kauttaaltaan koko asunnossa, ja vanha sähkökeskus uusittiin täysin.

Modernin keittiön tasoiksi valikoituivat erikoiset Porcelanosa tasot ja keittiötasojen taustoille asennettiin tilaa avartavat peilit. Keittiökaapistojen ja kattojen valaistus suunniteltiin käytännöllisyyttä ja tyylikkyyttä ajatellen. Kaikki kodinkoneet sekä lämminvesivaraaja vaihtuivat energiatehokkaisiin ja tyylikkäisiin malleihin.

Keittiön vanha ulkoasu.
Keittiö mittavan uudistuksen jälkeen.

Kylpyhuoneiden pyyhekuivauspatterit sekä sopivat kattovalaisimet odottavat vielä asennusta. Myös mittatilaustyönä tehtävissä verhoasennuksissa tuli pientä viivästystä, mutta muuten asunto on nyt asumiskunnossa ja on jo omistajiensa käytössä.

Remonttisuunnittelu aloitettiin lokakuussa, työt alkoivat marraskuun lopulla ja asunto valmistui asumiskuntoon huhtikuun lopulla.

Pisimpään kesti keittiökalusteiden toimitus (15 viikkoa). Mikäli suunnittelette remontointia, tulee tavarantoimitusten suhteen varautua joskus pidempäänkin viivästykseen.

Rakennuslupa pitää hakea ennen remontin aloittamista

Espanjassa rakentaminen ja remontoiminen ovat luvanvaraista toimintaa. Pieneenkin remonttiin tarvitaan vähintään ns. pienrakennuslupa, joka haetaan kaupungintalolta ennen remontin aloittamista. Mikäli rakennuslupaa ei ole haettuna, voidaan remontti viranomaisten toimesta keskeyttää, ja sanktiona voi tulla tuntuva sakko.

Luvan kustannus riippuu remontin kustannusarviosta. Remontista vastaava rakennusliike hoitaa myös luvanhaun valmiiksi, jotta ikäviltä yllätyksiltä vältytään remontin aikana.

Rakentajan valinnassa kannattaa olla tarkka

Remonteissa apuna kannattaa aina käyttää ammattilaisia. Luotettavan suosittelijan kautta tulevat rakentajat ovat hyvä vaihtoehto sekä rakentajat, joilla on esittää referenssikohteita. Toisinaan halvin remonttitarjous voi tulla äärettömän kalliiksi. Pahimmassa tapauksessa työt tehdään kahteen kertaan tai ne voivat jäädä kesken, koska remonttifirma on ”poistunut” markkinoilta.  

Rakentajina ja asiantuntijoina projektissa toimivat Aurinkorannikon huippuosaajat:

Päärakentaja ja asunnon sähkösuunnittelu (poislukien keittiö): Fluico Instalaciones

Keittiön ja kylpyhuoneiden kalustesuunnittelusta sekä keittiön sähkösuunnittelusta vastasi: Nordic Muebles

Terassin lasitus: Glass Dynamics

Asunnon välitti: kiinteistövälitystoimisto West Wind Rentals and Properties

Remontin valvonnan ja omistajien edustajana toimi: Ismo Ivakko Espanja.Comista
(Ismolla on kokemusta Espanjan kiinteistömarkkinoista ja remonteista jo 26 vuoden ajalta)

Rakentamisen ja remontoinnin yrityksiä löydät Espanja.Com Palveluhakemistosta.

Huom! Mikäli ostat yli 20 vuotta vanhan kiinteistön, voit joutua tilaamaan asuntoosi sähkötarkastustodistuksen (Boletin) ennen kuin voit muuttaa sähkösopimuksen omalle nimillesi. Vanhoissa kiinteistöissä tämä voi tarkoittaa sähkökeskuksen sekä sähköasennusten osittaista tai täydellistä uusimista, jotta todistus saadaan hankittua.

Mikäli olet kiinnostunut asunnon hankkimisesta Espanjan Aurinkorannikolta, ota yhteyttä Espanja.Comin asuntomyyntiin tai West Wind Rentals & Properties välitystoimistoon.
ismo.ivakko@espanja.com p. +358 40 722 1472 tai +34 655 689 455
elponiente.com
asunnot.espanja.com

Lue lisää Espanjassa asumisesta:
Benalmádenan huvivenesataman kattoterassihuoneisto kävi läpi muodonmuutoksen osa 1
Benalmádenan huvivenesataman kattoterassihuoneisto kävi läpi muodonmuutoksen osa 2
Ulkomaalaiset ostivat asuntoja Espanjasta vuonna 2022 enemmän kuin koskaan
Kotini Espanjassa: Isosta omakotitalosta moderniin kattohuoneistoon
Harkitsetko uudiskohteen ostoa Aurinkorannikolta?
Espanjassa asuntolainan saaminen edellyttää virallista hinta-arviota
Asuntolainan hakeminen Espanjasta

Teksti ja kuvat Espanja.Com
toimitus@espanja.com

Jaa:

Mitä veroja maksetaan ostettaessa kiinteistö Espanjasta?

Museokierros Madridissa – löydä pääkaupungin taideaarteet